Hae
VillaNanna

Meidän joulu tänä vuonna

Meidän joulu tänä vuonna

Meidän joulu tänä vuonna oli aivan toisenlainen mitä se oli viime vuonna. matkustus jouluna on meidän juttu, mutta tänä vuonna se ei mitenkään onnistunut. Viime tipassa peruimme suunnitellun vaihtoehto reissun kylpyläänkin. Koska tällainen kotijoulu ei ole meidän juttu, niin otimme asenteeksi sen, että olimme matkalla omassa kotikaupungissa.Tällä tavoin saimme hiukan sitä matka fiilistä, mitä emme olisi saaneet täällä neljän seinän sisällä. Hyvin pientä, mutta meille suurta.

Pääsimme nauttimaan kaupungin valoista, hehkuviinistä sekä seikkailusta, sain myös maailman parhaan joululahjan. Muuta en tarvitse kuin tämän ihanan lahjan, mutta näistä ihanista asioista kerron pikku hiljaa. Ota siis hyvä asento, glögimuki viereen anna meidän viedä sinut meidän omituiseen jouluun…

Meidän joulu tänä vuonna

Niin kuin tiedätte, olisin mielelläni viettänyt jouluni Puolassa, haaveilin Zakopanesta ja sen rinteistä, laskettelusta ja pulkkamäestä. Mutta koska Puolan korona tilanne on sen verran paha, että siellä suljettiin kaikki ennen joulua, niin emme sitten koskaan sinne lähteneet. Viime joulun tarinoita, voit lukea tästä.

24.12.2020

Olimme tehneet päätöksen, että aattona lähdemme katsomaan Helsingin keskustaan valoja ja tietenkin jouluikkunia. Härdelli ei nyt juuri perusta enää noista jouluikkunista, joten mitenkään pitkään ei hengailtu kauppojen edessä, vaan suuntasimme matkamme kohti Kappelia, jossa nautimme hehkuviiniä ja saimme sen saman fiiliksen, joka meillä oli Krkaovassa.

Meidän joulu tänä vuonna Meidän joulu tänä vuonna Meidän joulu tänä vuonna Meidän joulu tänä vuonna

25.12.2020

Sain joulupäivänä ihan maailman parhaan lahjan, nimittäin lapseni olivat kaikki saman pöydän äärellä, oli tyttäreni ja molemmat poikani, myös vanhimman pojan tyttöystävä oli mukana. En ole tytärtäni nähnyt sitten kesän synttärijuhlien….Ja tämä oli minulle täysi yllätys, sillä minulle sanottiin, ettei tyttä pääse kun on töissä. Huijarit…

Meidän joulu tänä vuonna

26.12.2020

Tapanina keitin nopeasti joulun hävikistä keiton, jonka pakkasimme reppuun mukaan. Lähdimme siis kiertämään Haukankierrosta Nuuksioon. Reitti on haastava mutta näkemistä riittää, korkeuserot ovat isoja ja kroppa joutuu hommiin kun mennään ylös ja alas vuorotellen. Keitto maistui ja oli ihanaa viettää Tapaninpäivää metsässä. Ei tämä nyt Tatroja voita, mutta hyvää harjoittelua tulevaan.

Meidän joulu tänä vuonna Meidän joulu tänä vuonna

Kasvisgratiinista kasviskeitto

Jouluruokien jämistä kannattaa aina kokkailla kaikenlaisia uusia juttuja. Mitään ei kannata heittää pois. Siitä pienestä vähästäkin saa tehtyä kaikenlaista. Meillä tosin ei kauheasti muuta jäänyt jäljelle kuin kalkkunaa ja lohta, sekä muutamia juustoja mutta kasvisgratiinia jäi yli. Unohdin ottaa itse sitä ja nähtävästi vain yksi oli siitä kauhonut itselleen jotakin. Joten tietenkin tästä tehtiin uusi herkku, joka sitten menikin meidän suihin hetkessä kun olimme Nuuksiossa ulkoilemassa.

Tarvikkeet:

  • kasvisgratiinia
  • valkosipulisulatejuustoa
  • timjamia
  • kalkkunasuikaleita
  • vettä

Tee näin:

  • Laita gratiini kattilaan ja puserra gratiini tasaiseksi sauvasekoittimella.
  • Laita kattila liedelle ja kaada hiukan vettä kattilaan, lämmitä keitosta hiljallee, koko ajan lisäillen vettä sekä sekoittaen.
  • Kun keitos alkaa olla lämmintä laita valkosipulisulatejuustoa keittoon ja sekoita se tasaiseksi joukkoon.
  • Laita lopuksi tuoretta timjamia sekä kalkkunansuikaleita.

Meidän joulu tänä vuonna Meidän joulu tänä vuonna

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Lisää hävikkivinkkejä:

Hävikkiruokaa tarjoaa kunnon väki

Palvikalkkunapiirakka

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Tiedättekö mitä? Olen sitä mieltä, että suojatakki ensi vuoden kalenterille on tärkeä kapistus. Parasta on se, että sen voi vaihtaa toiseen kalenteriin jälleen ensi vuonna. Eikä haittaa, vaikka siihen tulisi kahvitahroja tai muuta likaa, sillä se kertoo kalenterin eletystä elämästä, tahrat antaa sille särmikkyyttä, kuten rypyt kasvoilla.Ommellaan sieltä täältä ja tehdään paperista koristeita, joita voidaan pikku hiljaa lisäillä kirjan sivuille. Niille erilaisille härpättimille, tarvitsen vielä pussukan, joka kulkee kalenterin mukana.

Minulla oli kovin suunnitteilla, että tämän loman käytän ompeluun, mutta toisin kävi. Ommella en juuri ole ehtinyt. Kaikkea muuta kyllä ja ihan tarpeellistakin. Innostuin opettelemaan Junk journalin tekoa ja tulette vielä näkemään millaiset olen tehnyt. Opettelin tuon taidon ihan siitä syystä, että kesällä minä ja työkaverini järjestämme nuorille Junk journal -pajan. Hyvä osata ja tietää mitä tekee ennen kuin alkaa ohjaamaan muita.

Suojatakki ensi vuoden kalenterille Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Tähän suojatakkiin käytin hyödykseni valkoisia farkkuja, jotka olen aikaa sitten sukeltanut Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Housut olivat pitkälti värjääntyneet, eivätkä soveltuneet oikein vaatteeksi enää, joten tällaiseen puuhaan ne sitten jäivät. Kaikki muutkin koristeet on kaikenlaisia jämiä, joita on käteen jäänyt sieltä täältä. Ompelin mukaan myös vanhan pussukan, jota en enää käyttänyt missään. Pussukka on myös alunperin tehty farkkujen lahkeista, farkut on itse tekemäni, mutta en niitä käyttänyt, joten leikkasin niistä shortsit.

Palataan tähän suojatakkiin… Mittasin ensin kalenterin ja lisäsin saumanvarat. Tämän jälkeen ompelin sisäosien päärmeet sekä koristeet, myös päälliosan koristeet. Lopuksi yhdistin osat toisiinsa ja pujotin kalenterin kannet varovasti suojatakin sisään. Halusin myös liimata muutaman paperikoristeen jo valmiiksi kalenterin sivuille. Näitä saa laittaa lisää ja varmasti joulun jälkeen teen lisää erilaisia koristeita. Ja parastahan on se, että kaiken voi tehdä jämistä, mitään ei tarvitse ostaa kun erilaista paperitavaraa tulee sisälle ihan jatkuvasti postin mukana ja oma leikkuu -ja ompelujätekasa kasvaa. Hyvä hyödyntää siis kaikki mitä irti saa. On sitten kiva katsella vuotta taakse päin kun kalenteri on täynnä erilaisia kivoja juttuja. Ja kyllä niitä söpöläisiä esittelen myös täällä….Ihan varmasti.

Blogi menee hetkeksi paussille, mutta meidän puuhia voi seurata Instassa.

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Ihanaa joulua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand