Hae
VillaNanna

Mekosta hame – erittäin helppo muokkaus

Tämä meidän muutto on ollut minulle todella rankka, niin ruumiillisesti kuin henkisesti. Olen joutunut monesti pakenemaan ajatuksissani sekä google mapsilla Kazimierzin vilinään. Ajatukset ovat harhailleet hetkissä, jotka ovat muuttaneet elämäni suuntaa todella paljon. Ajatukset ovat palaneet aina vuoteen 2011, jolloin vihdoin lähdimme myöhäiselle häämatkalle Kazimierziin. Muistot ovat monella tapaa kipeitä sekä onnen täyttämiä.

Kaikki vanhat kuvat Kazimierzista on kuvattu Nokian N8 puhelimella.

Itse tehty trikoopaita

Kaunis Ariel ravintola sisäpihalta kuvattuna.

Itse tehty mekko. Yksi lempi tavoistani yhdistää silloin mekko.
Mekot on mun juttu.

Odotin matkaa todella paljon, olin sairastanut bassedowin tautia siihen mennessä viisi vuotta, olin todella väsynyt sairauteen ja olin jo antanut periksi sille. Sairaus sai luvan viedä minut. Se oli yksi syy miksi häämatkamme pitkittyi ja päätimme mennä juuri Kazimierziin. Siihen aikaan minulla oli tapana se, että en juuri ottanut mitään vaatteita tai tarvikkeita mukaan, sillä ostin kaiken paikan päältä. Minulla kyllä oli mukana muutama vaate, esimerkiksi tyttäreni ostama ihana mekko, joka oli päälläni yhdellä illallisella Sasiedzissa.
Tuolla reisulla kaikki kuitenkin muuttui ja sain valtavasti voimaa taistella vielä kerran ja lopputuloksena oli kilpirauhasen poisto ja kuntoutus. Tuon vuoksi matkamme oli erittäin tärkeä ja on vain yksi lukuisista syistä miksi vaalin Kazimierzia niin paljon. Miksi se voimannuttaa minua vaikka istuisin kotona.
Minulle on hyvin tärkeää myös se, että saan kotiini palan Kazimierzia, boheemia ja värikästä aluetta, joka on niin suosittu nykyään. Rakennan pikku hiljaa meidän pihalle oman pienen Kazimierzin, jossa voimme nauttia elämästämme ja muistella rakasta kaupunginosaa. Asia, josta en koskaan päästä irti. Koska pihamme alkaa muodostua ja suunnitelmia tehdään miten tätä muokataan, niin kohta alkaa ompelukone hyrräämään. Mies kun oli niin kiltti, että toi ompelukoneeni nyt jo tänne, että voin ommella keittiössä. Vielä kun ei ole tilaani alettu rakentaa.

Mukanani ollut mekko, jonka tyttäreni minulle aikanaan osti kun ajatteli sen tuovan oloani paremmaksi ja tietenkin oloni parani paljon kun se mekko päällä kuljin Krakovassa. Pitääkin muuten kertoa tilanne joka tapahtui Josefa kadulla kun kävelimme mieheni kanssa takaisin hotelille:

Meidät pysäytti nainen, jolla oli kaksi teini-ikäistä lasta mukana ja kysyi tietä Szeroka kadulle, joka on ravintolakatu. Juttelimme miehen kanssa suomeksi, että annetaan oikeat ohjeet ja sen jälkeen neuvottiin naista oikeaan paikkaan. 
Nainen oli todella hämmentyneen näköinen ja kysyi meiltä, että olemmeko suomalaisia? Johon tietenkin vastasimme, että kyllä olemme. Hän meni entistä enemmän hämilleen. Kiitti ja lähti lasten kanssa antamaamme suuntaan.
Tilanne jäi sitten kuitenkin vaivaamaan mieltämme, että miksi nainen meni hämilleen kun kuuli meidän olevan suomalaisia. Olisi pitänyt kysyä asiaa kyllä. Klezmer musiikki kaikuu vieläkin korvissani kun istun ulkona juomassa aamukahviani nyt ja kirjoitan tätä postausta. Tuntuu, etten pääse siihen oikeaan aiheeseen ollenkaan. Kuvaoksennustakin on nyt tiedossa, sillä saatte kuvia Krakovasta sekä meidän pihasta, joka ei ole vielä valmis ja käytössä on vain varasuunnitelma kun ei olla ehditty keskittyä niin täysin pihan rakentamiseen. Lavojen päältä puuttuu vielä farkuilla päällystetty patja, joka odottaa kyllä tuossa varastossa tekijäänsä. Eli pian, hyvin pian tämän kesän Kazimierz keidas on valmis. Ensi vuonna sitten rakennetaan tämä sellaiseksi kuin oli tarkoituskin.

Tytön mekko ei enää istunut minulle ja se päällä tunsin itseni sotanorsuksi. Siksi päätin muokata mekon erittäin helposti uudeksi. Tämä on yksi helpoimpia muokkauksia mitä voi tehdä ja mistä voi aloittaa tuunaus elämänsä. Leikkasin siis helmaosan pois, huolittelin reunan saumurilla, käänsin noin 4cm matkalta nurjalle ja ompelin kuminauhakujan ja pujotin kaksi kuminauhaa kujiin. Näin valmistui maksihame. Yläosasta tulee jossakin vaiheessa kyllä jotain kunhan saan sen lumppulaatikon paikalle.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!
-Melissa-

Kenkäfriikin tunnustus

Hei,
Nimeni on Melissa ja olen kenkäfriikki!

Tässä muuton aikana on moneen kertaan todisettu, että jos en mitään muuta ole, niin kenkäfriikki. Rakastan kenkiä ja jo tuossa muuton alussa kun pakkailtiin tavaroita, laitoin ison määrän vaatetta ja kenkiä Hope- yhdistykselle. Nyt on vastaan tullut yksi iso ongelma täällä uudessa asunnossa. Vaikka asunto on isompi kuin aikaisempi asunto, niin kenkäni ei mahdu mihinkään, ei tosin myöskään vaatteeni mutta varsinkin kenkäni on ongelmatilanteessa.
Hope- yhdistykseen on siis jälleen kerätty kolme roskasäkillistä vaatteita sekä roskasäkillinen kenkiä. Ja kengät eivät ole kaikki vielä edes täällä. Vaatteista osa on menossa myyntiin VillaNannan kirpparille. Olen todella huonosti pitänyt koko kirppistä mutta ensi kuun aikana olisi tarkoitus laittaa homma liikkeelle. Joukossa on niin tuunauksia kuin muita juttuja.
Miksi minulla sitten on paljon kenkiä? Koska ne ovat minun keräilyn kohde. Monella ihmisellä on omat keräilynkohteensa ja minulla se on kengät. Minulla on käyttökengät sekä ne keräilykengät, joita en juurikaan käytä mutta kuvissa on useastikkin. En nykyään muutenkaan enää osta kenkiä, jos niissä ei ole jotakin hyvin mielenkiintoista. Välillä voi olla monta kuukautta väliä ennen kuin tulee seuraavat vastaan mutta nyt on pakko käyttää harkintaa, kaikkia kenkiä ei voi meille pelastaa.

Meille kenkähulluille on ryhmä feissarissa. Tervetuloa sinne
Tämä muutto on ollut aika mielenkiintoinen matka omaan itseeni myös, läpileikkaus siitä miten kulutan ja millaiset mieltymykset minulla on. Miten helposti tai vaikeasti minun on luopua asioista. Millaiselta tuntuu kun joutuu luopumaan asioista. Tämä on ollut yhtä kamppailua ja tunteiden paloa. Yritän kovasti muuttaa suuntaa siinä, että kenkiä ei niin isoja määriä enää meille tulisi mutta joka kerta kun yhdet kengät on käytetty loppuun ja joutuu heittämään ne roskiin, on hankittava vastaavat kirpparilta, jos sattuu löytymään. On kuitenkin hienoa, että Hopen kautta voin antaa ne sellaiseen kotiin, jossa niille on tarvetta ja käyttöä.

Mutta ihan mahtavaa on se, että tänään lähtee viimeinen kuorma vanhasta asunnosta ja sen jälkeen päästään aloittamaan kuvaamiset ja saan ne jutut tänne blogiin, jotka tein ennen kuin muutimme. Työtila toivottavasti valmistuu heinäkuuksi niin saan ompelukoneet tänne ja pääsen vihdoin ompelemaan. Sitä odotan ja kaipaan kovasti jo.

Mukavaa alkanutta viikkoa!
-Melissa-