Hae
VillaNanna

Hauskat kotitossut parvekkeelle tai pihalle

Hauskat kotitossut parvekkeelle tai pihalle

Hauskat tossut valmistuu jämäkankaista ja mielikuvituksesta. Tämä on myös kahden postauksen postaussarja, eli kahdet hiukan erilaiset tossut valmistuu samoin periaattein mutta lopputulos on eri näköinen. Nämä tossut eivät myöskään hiosta hellepäivänä, mutta pitävät jalat kivasti puhtaana, jos pihallakin hengailee. Tossut eivät ole kuitenkaan tarkoitettu ns.ulkokäyttöön, sillä pohja on joko kangasta tai nahkaa.

Hauskat kotitossut parvekkeelle tai pihalle

Tossuihin tulee monta kerrosta ja voit halutessasi myös ommella reunuksen, jolloin tossuista tulee siistimmät. Itse olen sen verran boheemi, että jätin kanttinauhan pois tossujen reunoista. Materiaalit voi valita omien mieltymysten mukaan. Itselläni oli paksua ja jämäkkää puuvillapaloja, joilla en oikein tehnyt mitään, joten lähdin niistä liikkeelle. Kaveriksi valikoitui paksuhko farkku. Huovan tilalle voi laittaa vaikka joogamattoa tai muuta vastaavaa.

Tarvikkeet:

  • Paksua ja jämäkkää puuvillaa, esim. farkkua
  • Jämäkkää tukikangasta
  • Paksuhkoa huopaa
  • Pojaan halutessasi nahkaa

Tee näin:

  • Kaavan saat piirtämällä esimerkiksi käyttäen vanhaa läpsytossua. Piirrä ääriviivat paperille ja leikkaa.
  • Leikkaa osat ilman saumanvaroja.
    – päällinen 2x
    – väliosa 4x
    – pohja 2x
    – liimakangas 4x
  • Silitä liimakangas päällisosaan sekä pohjaan.
  • Pinoa osat päällekkäin. päällinen, 2x väliosa ja pohja.
  • Ompele kaikki yhteen.
  • Käytä omaa jalkaasi merkatessasi varpaanvälin. Voit myös merkitä mihin kohtaan sivuille kiinnität nauhan. Mittaa nauhan pituus.
  •  Jalkani koko on 36 ja nauhan mitaksi tuli noin 31cm. Leikkaa nauha farkkujen sisäsaumasta. Sisäsauma on valmiiksi ommeltu ja tikattu niin sitä ei tarvitse erikseen tehdä.
  • Merkkaa varpaanvälin kohta ja kiinnitä nauha siihen.
  • Ompele nauha kiinni edestakaisella ompeleella.
  • Ompele sen jälkeen nauhat yhteen paininjalan leveydeltä.
  • Sovita tossua jalkaan ja testaile mihin kohtaan kiinnität nauhat.
  • Ompele nauhat sivuille edestakaisin tikkauksin.
  • Voit myös tämän vaiheen jälkeen ommella kanttinauhan reunaan jos haluat siistimmän reunan. Minä annan reilusti rispaantua.

Kotitossut on minun suosikit aina

Monet eivät välitä kotitossuja käyttää, mutta itselle ne ovat tärkeät. Talvella minulla on paksuja tossuja jalassa ja kesäisin taas tällaisia hassuja. Käytän myös villasukkia. Tämä johtuu siitä, että jalanpohjani ovat hyvin herkät ja vilu tulee helposti vaikka asteita olisi 30. Eli sen vuoksi tykkää kaikenlaisista hassuista tossukoista. Näitä tossuja voi muokata mieleisekseen helposti ja miten ikinä itse tykkää. Pohja ei ole liukas jos sinne saa nahanpalat ommeltua. Näin esimerkiksi.

Huomisessa postauksessa tehdään samalla ohjeella hiukan toisenlaiset tossut ja niihin tulee sitten oma ohje miten tehdään niihin yksi koriste. Näitä voikin tehdä sitten ihan valtavasti millaisia ikinä itse haluaakin. Vaihtoehtoja on yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. Kun pohja ohje on olemassa.

Hauskat kotitossut parvekkeelle tai pihalle

Rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

8 kommenttia

  1. Suvi H kirjoitti:

    Hienot ovat tossut kyllä!

  2. Anne N kirjoitti:

    Tulipa nätit tossut! Kiitos ohjeesta, olis kiva kokeilla tehdä 🙂

  3. Aito ajatus kirjoitti:

    Mukavan simppelit. Voisi kyllä jonkunlaisia tossuja harkita hommattavaksi. No ehkä viimeistään sitten syksymmällä paksumpia, kun varpaat tarvitsee vähän lämpöä.

  4. Jowi kirjoitti:

    Ompa kiva idea tehdä ihan tossut itse! Varvastossut hiertää itsellä ikävästi, muuten varmaan sitä innostuisi tästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.