Äitienpäivä keväisen meren äärellä
0
Äitienpäivä oli tänä vuonna erityisen rauhallinen. Vain ulkoilua ja lötköttelyä. Hiukan myös kaavoituksia ja kankaista leikkaamista. Tämä kertoo nyt siitä, että rätti ja lumppu -projekti on ottanut vihdoin askeleen eteen päin. Mutta mitään suuria luomuksia en vielä saanut aikaan, sillä ompelulankoja pitää hankkia ensin.
Äitienpäivä keväisen meren äärellä
Tämän vuoden äitienpäivä ei sisältänyt suuria suunnitelmia, hienoja kattauksia tai kiireistä ohjelmaa. Ja ehkä juuri siksi siitä tuli niin hyvä. Päivä rakentui pienistä hetkistä, kevään valosta ja siitä tunteesta, että sai vain olla ilman jatkuvaa suorittamista.
Kevät tuntui vihdoin oikeasti saapuneen Helsinkiin. Puiden oksissa näkyi kirkkaanvihreitä silmuja ja meri kimalteli auringossa lähes kesäisesti. Olen aina rakastanut meren läheisyyttä, mutta keväällä siinä on jotain erityistä. Pitkän talven jälkeen valo tuntuu pehmeältä ja samalla lähes pysäyttävältä. Sellaiselta, joka saa hengittämään vähän syvemmin.
Lähdimme kävelylle rantareitille koiran kanssa. Oli ihana nähdä ihmisiä ulkona nauttimassa ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Joutsen lipui rauhallisesti veden pinnalla ja veneitä kulki hiljalleen kauempana merellä. Välillä vain istuin hetkeksi alas katsomaan vettä. Ei ollut kiire mihinkään.
Pidän nykyään yhä enemmän päivistä, jotka eivät tunnu täydellisiksi vaan aidoilta. Sellaisilta, joissa ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta kehenkään. Riittää, että ympärillä on hyvä olla.
Lautapelejä ja yhdessäoloa
Äitienpäivään kuului myös lautapelejä ja yhteistä aikaa pöydän ääressä. Rakastan sitä, miten lautapelit kokoavat ihmiset yhteen aivan eri tavalla kuin moni muu tekeminen. Niiden äärellä jutellaan, nauretaan ja keskitytään hetkeen. Vaikka välillä joku hieman kilpailuhenkisesti yrittääkin voittaa.
On myös jotenkin lohdullista, että kaikki ei ole täydellistä. Pelinappulat leviävät pöydälle, sääntöjä pitää tarkistaa kesken kaiken ja kahvikupit unohtuvat eri puolille huonetta. Silti juuri niistä hetkistä jää usein lämpimin muisto.
Päivän aikana tuli otettua myös paljon kuvia. Kevään vihreys, sininen meri ja kirkkaat värit näyttivät erityisen kauniilta auringonvalossa. Huomasin itsekin hymyileväni enemmän kuin pitkään aikaan. Ehkä valo todella vaikuttaa ihmiseen enemmän kuin uskommekaan.
Kun katson päivän kuvia jälkeenpäin, mieleen ei jää mikään yksittäinen suuri hetki. Mieleen jää tunne. Rauha, kevät ja yhdessäolo. Ja ehkä juuri sitä nykyään arvostan eniten. Ei tarvitse olla täydellistä äitienpäivää, kun voi olla päivä, joka tuntuu omalta.
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
Äitienpäivä on meillä aina rentoilua:
Miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin?
Tämä on tarina siitä, miksi annoin luvan 16-vuotiaan ottaa muistotatuoinnin rakkaasta koirastamme. Moni on kysynyt, miten saatoin antaa luvan niin nuorena ja miksi juuri tällainen kuva. Tässä kirjoituksessa vastaan suoraan kysymykseen: miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin ja mitä tämä päätös merkitsee meille perheenä.
Miksi annoin luvan 16-vuotiaan muistotatuointiin? – Nuppukoiran tarina, red spider lily -kukan merkitys ja äidin pohdinta
Kun 18-vuotias Nuppu-koiramme nukkui pois 9.9.2025, meidän perheestämme lähti jotakin, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Nuppu syntyi 7.9.2007. Poikani syntyi vuonna 2009. Käytännössä he kasvoivat yhdessä, koko poikani elämän ajan. Nuppu ei ollut “vain koira”. Hän oli perheenjäsen, lohduttaja, vartija ja ennen kaikkea poikani uskollisin kumppani.
Moni ajattelee, että 16 vuotta on liian nuori tekemään pysyvän päätöksen. Ymmärrän sen täysin. Tatuointi on elinikäinen. Siksi tätä päätöstä ei tehty hetken mielijohteesta, surun keskellä hätäisesti. Keskustelimme pitkään. Punnitsimme asiaa. Annoin ajan kulua. Ja silti, tai juuri siksi, päätin antaa luvan.
Nuppu – koira, joka hoiti kuin omaa pentuaan
Kun poikani oli vauva, Nuppu tarkkaili häntä herkeämättä. Hän makasi vaunujen vieressä ja kuunteli hengitystä. Jos vauva itki, Nuppu nousi ensimmäisenä. Hän asettui pinnasängyn viereen, kuin vartioon.
Nuppu suhtautui lapseen kuin tämä olisi ollut hänen oma pentunsa. Se ei ollut ihmisten mielikuvitusta, sen näki tavassa, jolla hän asettui suojaavasti pojan ja maailman väliin.
Kun poikani sairasti, Nuppu ei lähtenyt hänen viereltään. Hän painautui kylkeen kiinni ja jäi siihen tuntikausiksi. Murrosiän myrskyissä, pettymyksissä ja vaikeissa hetkissä Nuppu tiesi aina, milloin mennä huoneeseen ja milloin vain olla hiljaa läsnä.
Heidän suhteensa oli poikkeuksellinen. Se ei ollut vain lemmikin ja omistajan suhde. Se oli kumppanuutta. Turvaa. Sanatonta ymmärrystä. Kun Nuppu täytti 18 vuotta, tiesimme ajan olevan rajallinen. Silti lähtö tuli liian nopeasti.
Miksi tatuointi ja miksi jo 16-vuotiaana?
Tatuointi ei ollut kapina. Se ei ollut trendi. Se oli surutyötä. Poikani halusi jotakin pysyvää muistoksi. Ei vain valokuvaa puhelimeen. Ei pelkkää esinettä, joka voi kadota. Hän halusi kantaa Nuppua mukanaan koko elämänsä. Keskustelimme vastuusta. Puhuimme siitä, miltä tatuointi näyttää 10, 30 tai 60 vuoden päästä. Puhuimme siitä, että iho muuttuu, elämä muuttuu, mutta rakkaus ei muutu.
Minulle ratkaisevaa oli tämä: hän ei halunnut hetken mielijohteesta otettua kuvaa. Hän halusi muistomerkin suhteelle, joka kesti hänen koko lapsuutensa. Nuppu oli ollut siinä ennen häntä ja hänen rinnallaan koko hänen elämänsä ajan.
Kielto olisi ehkä ollut helpompi ratkaisu. Mutta olisiko se ollut oikeampi? En usko. Näin nuoren, joka ei paennut suruaan, vaan halusi kohdata sen ja antaa sille näkyvän muodon. Halusin osoittaa, että kun asia on harkittu, minä luotan häneen.
Red spider lily – kukka, joka kertoo hyvästeistä
Tatuoinnissa on nimi Nuppu, syntymäpäivä 7.9.2007 ja poismenon päivä 9.9.2025. Nimen vieressä kukkii punainen kukka, red spider lily, eli Lycoris radiata. Tämä kukka ei ole sattumaa.
Red spider lily tunnetaan erityisesti Japanissa kuoleman ja jälleennäkemisen symbolina. Se yhdistetään hyvästeihin, mutta myös ajatukseen siitä, että tiet kohtaavat vielä uudelleen. Kukan sanotaan kasvavan paikoissa, joissa ihmiset eroavat toisistaan, muistuttaen elämän ja kuoleman rajasta.
Kukan pitkät, kaartuvat terälehdet näyttävät lähes liekeiltä. Se on yhtä aikaa kaunis ja haikea. Se ei ole hiljainen surukukka, se on voimakas ja näkyvä. Juuri siksi se sopii tähän tarinaan.
Nuppu ei ollut näkymätön. Hän oli läsnä vahvasti. Hän suojeli, vahti ja rakasti suuresti. Red spider lily kuvastaa uskollisuutta, siteen syvyyttä ja sitä palavaa rakkautta, joka heidän välillään oli.
Mitä tämä päätös opetti minulle äitinä?
Vanhemmuus ei ole pelkkää rajoittamista. Se on myös luottamista. Olisiko ollut helpompaa sanoa “ei”? Ehkä. Olisiko se ollut turvallisempaa? Ulkoisesti kyllä. Mutta elämä ei ole vain turvallisten valintojen ketju. Se on myös merkityksellisten valintojen ketju. Tämä tatuointi ei ole pelkkä kuva iholla. Se on kertomus lapsuudesta. Se on kiitos koiralle, joka hoiti, vartioi ja rakasti.
Kun katson tatuointia, en näe vain mustetta. Näen 16 vuoden yhteisen historian. Näen koiran, joka makasi sairauspäivinä sängyn vieressä. Näen pojan, joka oppi vastuuta, empatiaa ja uskollisuutta eläimen kautta. Ja ehkä tärkeimpänä näen sen, että suru saa näkyä. Sitä ei tarvitse piilottaa.
Siksi annoin luvan. En siksi, että tatuointi olisi kevyt päätös. Vaan siksi, että rakkaus oli niin painava.
Mukavaa torstaita!
Seuraa minua:
Jos perheeseen liittyvät jutut kiinnostaa, niin alla lisää linkkejä luettavaksi: