Isä jota ei koskaan ollut
6
Minulla oli isä, jota ei koskaan ollut. Jokaisella on isä, ihan jokaisella. Suhteet vanhempiin on aina monimutkaiset, mutta joskus on parempi olla ilman sitä toista puolta kuin elää tuon toisen puolen katkeruudessa. Olenko minä katkera kun en omaa isääni koskaan tuntenut? En, ei ole tarvetta, sillä minulla on ollut suojattu ja hyvä elämä vaikkei kaikki sujunutkaan ohjekirjan mukaan.
Isä jota ei koskaan ollut
En siis ole ollut yhteydessä isääni aikuisiällä kuin kerran, sekin vuonna 2013 juuri vuoden vaihteessa. Kävin silloin kahvilla hänen luonaan keskimmäisen lapseni kanssa. Silloin hän totesi, ettei hänestä ole isäksi eikä isoisäksi, mutta jos voisin lasten kuvat lähettää. Näin tein ja jatkoin elämääni niin kuin ennenkin. Ei ollut katkeruutta, ei suuria tunteita, vain tieto siitä, että minulla on isä ja se siitä. Unohdin jopa sen missä hän asuu. Se kyllä vähän kuulkaas hävettää näin jälkikäteen.
Tässä muuton tiimellyksessä syyskuun lopussa sain puhelun poliisilta, isäni on löytynyt kuolleena asunnostaan. Puhelu kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen olin aivan äimänä, että anteeksi mitä kaikkea minun pitää tehdä? Sain poliisilta sähköpostia, jossa oli ohjeet miten toimia. Tunsinko surua? En. Otin yhteyttä isäni naisystävään ja sain lopulta häneltä myös asuntoon avaimet. Tämän jälkeen pääsin hoitamaan isäni asioita.
Sisällä kuohui ja ajattelin vain, että mitä saan tuntea. Joka kerta kun soitin isäni asioissa johonkin, niin jokainen otti osaa suruun, mutta minä en tuntenut surua, en tunne edelleenkään. En tunne myöskään vihaa tai katkeruutta. Mutta saanko tuntea ärsyyntymistä siitä, että joudun hoitamaan täysin tuntemattoman ihmisen kuolinpesää? Se minulla on ollut päällimmäisenä. Ärsyyntyminen siitä, että joudun tekemään ylimääräistä hommaa. Onneksi siitäkin pääsee yli ja se tapahtui lopulta sitten siunastilaisuudessa.
Tunnevyöry oli suuri
Niin kuin aikaisemmin sanoin, minulla ei ole katkeruutta siitä, ettei hän ollut elämässäni. Olen onnellinen siitä, ettei hän ollut. Mutta silti tunnevyöry oli valtava. Ei kuitenkaan sen vuoksi, etten häntä tuntenut, vaan siksi, että joudun hoitamaan sellaisen kuolinpesän asioita, jota en tunne ollenkaan. Samaan aikaan tyhjennän omaa asuntoani, järjestän muuttoa uuteen kotiin ja koitan myös selvittää isäni kuolinpesää. Onneksi ei tarvinnut tyhjentää ja siivota hänen asuntoa, vaan sen hoiti muu taho. Kävin hakemassa vain tärkeät paperit pois sieltä. Onneksi sain apua tähän ruljanssiin, aika ja hermo ei olisi siihen riittänyt meikäläisellä.
Nyt on muutto tehty, siunaustilaisuus on hoidettu, sielläkään ei ollut muita paikalla kuin minä, molemmat pojat ja vanhimman avovaimo. Yksikään muu kutsuttu ei tullut. Ei sukulaiset, ei ystävät, ei naisystävä. Kun ihminen kuolee, on turha enää kantaa kaunaa sellaista ihmistä kohtaan, se syö sielua ja vie liikaa energiaa. Minulle tuli hiukan surullinen olo siitä, ettei kukaan muu tullut. Ymmärrän toki, sillä en ollut minäkään menossa, mutta pojat halusivat käydä sanomassa heipat ihmiselle, jota eivät koskaan voineet tuntea.
P.S. Jokaisen kannattaa järjestää tärkeät paperinsa niin, että omaisten on helppo kaikki löytää kun sen hetki koittaa. Varsinkin jos eläkettä saa kahdesta maasta.
Ainut asia, jonka säästin isästäni. Meillä oli yhteinen rakkaus. Farkkutakit. Otin yhden takin itselleni.
Hyvästi isä!
Seuraa minua:
Me muutetaan
Nyt on aika sanoa, että me muutetaan. Peltonäkymät muuttuvat kaupungin kerrostaloihin. Jeps, me jätämme taaksemme maalaisidyllin ja siirrymme kantakaupunkiin. Elämä muuttuu kertaheitolla aivan toisenlaiseksi. Mennäänkö persedellä puuhun, vai onko tämä sitä mitä oikeasti haluamme? Se jää nähtäväksi. Olen aina ollut kaupunkityttö ja olen kaivannut kaupungin sykkeseen.
Me muutetaan
Eikä se riitä, että muutamme, vaan me muutamme paljon pienempään asuntoon missä nyt asumme ja ihan ensin pitää saada myytyä osa huonekaluista, keittiö tavaroista, vaatteista ja kengistä. Kaikki kun ei tule koskaan mahtumaan niin pieneen asuntoon minne ollaan menossa. Miksi päätimme näin? Siihen on monta syytä, mutta yksi oli se, että minun työmatkat julkisilla täältä Pohjois-Helsingistä on aika tuskallista matkata. Kantakaupungista pääsen kaikkein parhaiten ja nopeiten työmaalle. Se kuitenkaan ei ollut se ainoa syy, muitakin on joita en tässä enempää ala avaamaan.
Toinen syy on ihan vain se, että olemme jo pidempään suunnitelleet tätä muuttoa, vaikka tarkoitus olikin muuttaa vasta vuoden päästä. Asunto kuitenkin löytyi viikossa ja vuokrasopimus allekirjoitettiin heti. Avaimet saadaan nyt kuun vaihteessa ja viimeinen muuttokuorma saadaan uuteen osoitteeseen lokakuun lopulla. On kyllä aika kiva alkaa rakentaa uutta. Härdelli odottaa kovasti pääsyä uuteen kouluun.
Viikonloppuna alkaa myynti
Viikonloppuna alkaa meillä ensimmäinen myynti täällä meidän takapihalla. Toivottavasti saadaan edes jotakin pois tieltä ennen kuin aletaan täyttämään autoa pahvilaatikoilla. Myöhemmin tulee uusi myyntiviikonloppu, sillä lähtevää tavaraa on paljon. Olen vienyt myös töihin ison pinon tavaraa, joista hyötyy meidän tila ja nuoret. Laatikkoprojekti on siis näillä seisomisilla päättynyt siihen, että lähes kaikki laatikon sisältö on työpaikallani ja osa on mennyt räteiksi mopopajalle ja keramiikkaan ja osa sitten minun nuorille tekstiilipuolelle.
Pientä luopumisen tuskaa on kyllä, sillä olen niin suurella hartaudella rakentanut tämän ihanan vaatekaappini ja nyt on luovuttava suurimmasta osasta vaatteita ja varsinkin kenkiä. Mutta tavallaan on ihanaa saada oloa kevennettyä ja pääsee oikeastaan rakentamaan jotain ihan uuttakin tällä tavoin. Olen innoissani ja samalla myös surullinen. Vaikka en ole koskaan tykännyt asua tässä, niin meillä on ollut täällä myös omat hyvät hetkemme ja onhan tämä yhteisö täällä ollut ihan huippua.
Rentoa iltaa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: