Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
0
Tänä jouluna koimme jotain, joka koskettaa varmasti jokaista: hetken, jossa arki unohtuu ja tärkeintä on olla yhdessä. Siksi tämän tarinan ytimessä on ajatus “Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa”, sillä juuri sitä meidän joulunvietto tyttären luona oli. Meille, jotka yleensä matkustamme jouluksi muualle, tämä oli poikkeuksellinen ja erityinen päätös.
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
Yleensä joulumme kuluu matkoilla. Olemme tottuneet pakkaamaan laukut ja suuntaamaan kohti uusia maisemia, joskus ulkomaille, joskus toiseen kaupunkiin. Tänä vuonna teimme toisin. Päätimme jäädä lähelle ja mennä tyttären luokse. Se tuntui ensin melkein oudolta, mutta osoittautui lopulta juuri oikeaksi ratkaisuksi.
Kun astuimme sisään lämpimään kotiin, vastassa oli kynttilöiden pehmeä valo, kuusen kimallus ja rauhallinen tunnelma. Ei aikatauluja, ei siirtymiä, ei kiirettä. Olimme perillä.
Perhe koolla, edes hetkeksi
Paikalla oli äitini, tytär miehineen tietenkin, poika ja lisäksi vanhempi poika kävi nopsaan kääntymässä. Emme olleet kaikki yhdessä pitkää aikaa, mutta jokainen kohtaaminen oli tärkeä. Joulu perheen kanssa ei ole kiinni tuntimääristä, vaan siitä, että pysähtyy ja katsoo toista silmiin.
Vanhemman pojan pikainen vierailu toi mukanaan oman erityisen hetkensä. Nopeakin halaus ja muutama sana muistuttavat siitä, että vaikka arki vie eri suuntiin, joulu kokoaa, edes hetkeksi.
Joulupöydän äärellä
Joulupöytä kokosi meidät yhteen. Tarjolla oli perinteisiä jouluruokia, ja pöydän ympärillä kulki tarinat, nauru ja muistot. Äitini muisteli menneitä jouluja, lapset jakoivat kuulumisiaan ja me aikuiset puhuimme arjesta. Ruoka oli tärkeää, mutta vielä tärkeämpää oli se, että istuimme saman pöydän ääressä. Hetki, jolloin kukaan ei ollut menossa minnekään.
Joulun asu, jossa on tarina
Myös joulun asuni kantoi mukanaan omaa tarinaansa. Päälläni olivat itse tehdyt kultaiset samettihousut, jotka ompelin viime vuoden joulunajan reissua varten, mutta silloin ne jäivät kokonaan käyttämättä. Nyt tuntui oikealta hetki ottaa ne esiin.
Yhdistin housut kultaa kimaltelevaan neuleeseen, jonka löysin vuosi sitten UFFista. Second hand -löytö ja itse tehty vaate samassa asussa tuntuivat juuri minun näköisiltä. Ripaus juhlaa, käsityötä ja hitautta, täydellinen yhdistelmä perhejoulun tunnelmaan. Oli ihanaa pukea päälle jotain, jossa oli muistoja ja merkitystä, ei vain kaunis pinta.
Rauha, jota emme tienneet kaipaavamme
Kun ilta eteni ja osa porukasta lähti kotiin, olohuoneeseen jäi hiljaisempi tunnelma. Kuusen valot paloivat, kynttilät lepattivat ja tuntui, että jotain tärkeää oli tapahtunut. Ei mitään suurta ulospäin, mutta suurta sydämessä.
Tämä joulu muistutti siitä, että joskus on hyvä rikkoa omat perinteet. Meille matkustaminen on ollut osa joulua, mutta nyt, kun jäimme lähelle ja keskityimme perheeseen, huomasimme kaivanneemme juuri tätä: pysähtymistä, rauhaa ja yhdessäoloa.
Joulu, joka jää mieleen
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa jää mieleen jouluna, jolloin emme lähteneet maailmalle, vaan toistemme luo. Se oli tavallinen, mutta silti erityinen. Täynnä pieniä hetkiä, katseita ja sanoja, jotka tekevät joulusta joulun.
Ehkä juuri siksi tämä joulu tuntui niin merkitykselliseltä. Se muistutti, että joskus kaikkein tärkein matka ei vie kauas, vaan lähelle.
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Meidän joululoman viettojamme:
Paradox museon perhepäivä Helsingissä
Paradox museon perhepäivä Helsingissä. Sadepäivän pelastus löytyi yllättävästä paikasta, kun suuntasimme Helsingin Paradox museoon. Tämä visuaalinen ja ajatuksia hämmentävä elämys sai meidät nauramaan ja erään 16-vuotiaan pysymään lujana kuin kivipatsas. Päivän päätteeksi herkuttelimme Santa Fé -ravintolassa, ja vaikka ilossa oli mukana ripaus haikeutta, jäi päivä sydämeen lämpimänä muistona.
Paradox museon perhepäivä Helsingissä
Sade ropisi Helsingin kattoihin ja kenkiin, mutta me päätimme olla antamatta säälle valtaa. Laitoimme sadeviitat heilumaan ja otimme suunnan kohti Paradox museota Fabianinkadulla. Olin kuullut siitä aiemmin ystäviltä, mutta nyt oli meidän vuoro astua siihen oudon kiehtovaan maailmaan, jossa seinät kaatuvat ja lattiat katoavat jalkojen alta, tai ainakin siltä tuntuu. Paradox museossa kaikki on vähän vinksin vonksin.
Museo on täynnä visuaalisia illuusioita, tiloja joissa perspektiivi huijaa, peilejä jotka vääristävät ja huoneita jotka saavat pään pyörälle. Ja vaikka paikka on kuin tehty Instagram-kuville, huomasin pian, että kaikkein hauskinta oli hetki, kun ei ottanut kameralla mitään, vaan nautti hämmentävästä todellisuudesta, joka muistutti, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Teini patsastelee, aikuiset repeilevät
Perheemme 16-vuotias seisoi jo sisäänkäynnillä kuin kivipatsas. Hän ei sanonut mitään, mutta ilme kertoi kaiken: “Tämä on kiusallista.” Hän kulki mukana kuin ohjelmoitu robotti, ei nauranut, ei koskenut mihinkään, ei ottanut kuvia. Me mieheni kanssa puolestaan koimme suurta riemua. Siis ei pelkästään Paradox museosta, vaan siitä, että teinimme häpesi meitä niin sydämensä pohjasta. Me teimme kierroksesta näyttävän: heittäydyimme joka kuvaan, makasimme illuusiohuoneiden lattioilla, seisoin seinillä ja mieheni ”kellui” katossa. Kuvasimme toisiamme, mutta kaikkein arvokkainta oli se vilpitön nauru, joka kumpusi vatsanpohjasta.
Jossain kohtaa näin teinin katseen peilin kautta. Hän yritti olla vakava, mutta silmät vilkaisivat meitä ja suupieli nytkähti. En ollut varma oliko se hymy vai halveksunta. Ehkä molempia. Mutta siinä hetkessä tunsin jotain haikean kaunista: hän oli jo vähän erillään, mutta vielä meidän kanssamme.
Paradox museo oli enemmän kuin museo, siellä aika katoaa. Kiertelyyn meni yllättäen yli tunti, ja silti tuntui, että jotain jäi vielä näkemättä. Museossa ei varsinaisesti ole opastusta tai aikajanaa, se on kokemus, ei näyttely. Ja juuri siksi se sopi meille niin hyvin sateisena päivänä. Ei aikatauluja, ei odotuksia, vain hetkiä.
Santa Fé, lohturuokaa ja hiljaisia hymyjä
Museon jälkeen satoi edelleen. Päätimme paeta märkää ja nälkää Santa Fé -ravintolaan, joka on tuttu ja turvallinen valinta: tex-mex-annoksia, pehmeitä tuoleja ja lämpimän hämyinen tunnelma. Teini söi hiljaa, mutta tyhjensi lautasensa tehokkaasti. Se on aina hyvä merkki.
Juttelimme miehen kanssa päivän hassuimmista hetkistä ja näytimme toisillemme kuvia, joita olimme ottaneet. Yritimme houkutella poikaammekin kommentoimaan, mutta hän vain nyökkäsi ja hymyili pienesti. Se riitti. Joskus hymy ilman sanoja on suurin osoitus siitä, että sydän on ollut mukana.
Sadepäivän suojassa, yhdessä
Paradox museo oli meille enemmän kuin paikka. Se oli muistutus siitä, että hassuttelu ei ole vain lasten oikeus. Että teini-ikä voi olla kipuilua, mutta myös yhteyden hetkiä, vaikka ne kätkeytyisivätkin jäykkyyden ja häpeän taakse. Se oli keidas keskellä harmaata päivää. Ja kun sade illalla taukosi hetkeksi, kävelimme takaisin hotellille. Me aikuiset kepein askelin, poika pari askelta takana. Mutta mukana. Koko ajan mukana.
Vinkit Paradox museoon:
- Sijainti: Fabianinkatu 29, Helsinki
- Sopii erityisesti sateiselle päivälle, sisällä on lämmintä, kuivaa ja yllättävää
- Ota kamera mukaan, mutta älä unohda katsoa asioita myös linssin ulkopuolelta
- Liput kannattaa ostaa etukäteen verkosta, etenkin viikonloppuisin
- Aikaa kannattaa varata 1–1,5 tuntia
- Sopii kaikenikäisille, myös niille jotka luulevat olevansa jo “liian vanhoja hassutteluun”
Sateessa on joskus hiljaista lohtua. Mutta museossa, jossa todellisuus väännetään nurin, löytyy ilo, joka kestää pitkään sateen jälkeenkin.
– VillaNanna
Seuraa minua:
LUE MYÖS: