Hae
VillaNanna

Hän ja minä on me kaksi

Minä ja hän on me kaksi -postaus, on meidän kahden tarina. Sellainen nopea läpileikkaus siitä miten kaikki tapahtui ja mitä tapahtuu nyt.

Tapaaminen

Muutin 2004 Helsinkiin kahden lapseni kanssa. Turulla ei ollut minulle mitään annettavaa, joten halusin kokeilla siipiäni muualla. Mukana minulla ei ollut kuin vaatteet, astiat, muutama laatikko tavaroita ja lapset kainalossa. Aloitin siis täysin nollasta. Työni alkoi heti seuraavalla viikolla muutosta. Uusi koulu esikoisella ja kotiin hoitaja pikkuiselle.

Tapasin mieheni työpaikalla, samana päivänä kuin työni alkoi. Näin siniset silmät tapittavan minua ja se oli sitten siinä. Rakastuimme päätä pahkaa. Mutta meistä tuli hyvät kaverit. Muutama kuukausi ehdittiin olla samassa työpaikassa kun mieheni muutti pois Helsingistä, minä vaihdoin työpaikkaa.

Kului puolitoista vuotta kun mieheni soitti minulle, että koska olen menossa Turkuun. Sovittiin treffit ystäväni keikalle ja sen illan jälkeen ei paluuta enää ollut. Tunteet olivat samat kuin silloin kun nähtiin ihan ensimmäisen kerran. Siltä istumalta päätimme mennä naimisiin. Näin minä 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja 23 vuotias lapseton nuorimies hyppäsimme tuntemattomaan. Muutama kuukausi ensitreffien jälkeen, olimme aviopari ja aloitimme yhteisen taipaleen. Turussa.

Hän ja minä on me kaksi

Avioliitto

Meidän avioliitto ei alkanut ruusuisesti, minä jäin Helsinkiin kuudeksi kuukaudeksi, sillä halusin hoitaa työni loppuun fiksusti. Sairastuin vakavasti basedowin tautiin, joka rokotti paljon liittoamme. Mieheni joutui hoitamaan niin minua, kuin lapsia ja tekemään kolmivuorotyötä. Kukaan ei uskonut, että avioliitto kestää muutamaa kuukautta pidempään. Pahimpina aikoina mieheni oli kuukausia kestävillä työkomennuksilla muilla mailla vierahilla. Hankalin olin ensimmäinen komennus Kiinassa, joka kesti kolmisen kuukautta. Yhteydenpito oli hivenen hankalaa, vaikka Skypet ja Facet oli keksitty, aikaerot vähän häiritsi.

Yhteisen lapsen syntyminenkään ei ollut helpoin tie. Tutkimuksia ja leikkaus, kohdunulkopuolinen raskaus ja samaan aikaan kohturaskaus. Ja kun saadaan hetki hengähtää, alkaa lääkäri ja sairaalarumba nuorimman kanssa. Tätä rumbaa kesti monta vuotta.

Mies haki yliopistoon, pääsi lukemaan teologiksi ja muutimme Helsinkiin takaisin, viimeisen kerran. Muuttoa edelsi erittäin vaikea matka Kazimierziin, jossa löysin voiman jatkaa taistelua sairauttani vastaan. Matkan jälkeen minut leikattiin ja aloin toipua.

Myös minä lähdin opiskelemaan nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajaksi. Opinnot eteni hyvin mutta esikoisen kohdalla hommat menivät pieleen ja jouduin keskittymään paljon siihen. Hänen koira jouduttiin lopettamaan, jäi auton alle suojatiellä valoissa ja siitä seurannut terveydelliset ongelmat, työpaikan jättäminen ja kuntoutus. Uuden ammatin miettiminen ja opiskelu. Niin paljon vähässä ajassa…

Hän ja minä on me kaksi

Yhteinen aika

Meille jaksettiin sanoa, ettei hommasta tule mitään ja, että nuori ei jaksa pitkään hoitaa vanhaa sairasta vaimoaan. Mutta nyt kun aika on kulunut, olemme löytäneet oman tavan rentoutua. On ammatit, opinnot ohi, lapset kasvaa ja varttuu, on meillä aikaa toisillemme. Vaalimme liittoamme monin tavoin ja rakastuminen on muuttunut rakkaudeksi.

Huolehdimme siitä, että meillä on myös kahden keskiskistä aikaa. Voidaan käydä lounaalla tai tehdä yhdessä upea lounashetki. Käymme seikkailemassa pitkin Helsinkiä yhdessä. Eikä tietenkään meidän liitto ole aina ruusuilla tanssimista, kyllä meillä riidellään ja taistellaan mutta sitten jutellaan ja anteeksi annetaan. Annetaan myös toiselle paljon tilaa, jos sitä tarvitaan. Minä esimerkiksi olen sellainen, tarvitsen paljon omaa tilaa ja itseni kanssa olemista. Siksi mieheni nappaa nuorimman tasaisin väliajoin ja menevät isoisälle yökylään, minä jään kotiin ompelemaan läpi yön.

Hän ja minä on me kaksi

Miten osoitamme rakkautta toisillemme?

Mies hoiti minua kaiken muun lisäksi kun olin todella huonossa kunnossa, enkä voinut edes liikkua. Hän ostelee minulle kenkiä, kuin kukkia. Saan kahvin joka aamu sänkyyn, hän lähtee jokaiselle hullummallekkin reissulle mielellään mukaan.

Minä taas neulon villasukkia ja parsin niitä. Teen herkullisia ruokia ja annan aikaani. Katson hänen tykkäämistä leffoista, lähden sellaisille reissuille, jotka eivät aina ole minua varten. Mutta nautin seurasta.

Ne ovat niitä hyvin pieniä tekoja, joita toisillemme teemme tai sanomme. Hoivaamme yhdessä lapsia ja tyttöjämme. Käymme tyttöjen kanssa kahdestaan lenkillä kun toinen ei yksin jaksa. Teemme erilaisia seikkailuja ympäri Helsinkiä ja järjestämme yhteistä aikaa. Annamme myös tilaa toisillemme kun sitä tarvitaan.

Hän ja minä on me kaksi

Meillä hassutellaan, juostaan peräkanaa ympäri asuntoa, nyhvätään sohvannurkassa mutta meillä myös riidellään ja itketään. Meillä on tunteet sallittu, kiukutellaan ja saadaan itkuporaraivareita. Se ei haittaa kun kotona on turvallista olla oma itsensä. Myös lapsien. Ollaan temperamenttisia, tulisieluisia ja se on ok.

13 vuotta yhdessä, 13 vuotta naimisissa. Ei siis haittaa, vaikka menee hetkessä naimisiin, homman saa kyllä toimimaan. Näillä eväillä meinataan jatkaa lopun elämämme. Se oikea voi kävellä vastaan milloin tahansa, missä tahansa…Mieli avoimena vain.

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

20 kommenttia

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Ihana lukea teidän tarinanne. Paljon olette läpikäyneet <3

  2. Eve / Queen of Eve kirjoitti:

    Ihana juttu, mahtavaa että olette löytäneet toisenne 🙂 <3

  3. Minnea kirjoitti:

    Ihana tarina teillä <3 Monia onnellisia vuosia takana ja edessä!

  4. hannamariav kirjoitti:

    Kiitos kun jaoit tarinan, paljon olette käyneet läpi yhdessä ja hieno huomata että kun on suhteessa oikeasti mukana, se kestää vaikka ja mitä 🙂

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

  5. Jael kirjoitti:

    Ihana tuo tarinanne, vaikeuksia ja iloja ja paljon rakkautta:)

  6. Satu - Tsajut kirjoitti:

    Ihana kirjoitus. Paljon hyviä vuosia <3

  7. katri/Kotona ja kaupungilla kirjoitti:

    Olipa mukava lukea tarinaanne <3
    Kaikenlaista olette käyneet läpi, niin hyvää ja huonoa.
    Hienoa, että kaiken sen jälkeenkin olette edelleen onnellisesti yhdessä.
    Rakkauden voima! <3

    Kaikkea hyvää teille myös jatkoon! <3

    https://kotonajakaupungilla.blogspot.com/

  8. tuulanneli kirjoitti:

    Siis aivan ihana tarina! Kiitos, että jaoit tämän 🙂

  9. Marjut kirjoitti:

    Hienoa lukea teidän tarina <3 Me etenimme myös mieheni kanssa nopeasti, mutta tässä sitä edelleen ollaan vaikka muut arvelivat toisin. Kaikkea ihanaa teille <3

    https://artlilykristin.blogspot.com/

  10. Mira Rinne | Voimaannuttajana matkallasi osoitteessa www.fashionpoetry.co kirjoitti:

    Musta on aina ihana lukea muidenkin rakkaustarinoita ja kiitos, kun jaoit tämän ja raotit parisuhdettanne! <3 Itse oon kokemuksella oppinut, ettei rakkauden "tasosta tai syvyydestä" kerro ne yhteiset vuodet vaan ehkä paremminkin ne yhdessä koetut ylä- ja alamäet. Ja musta esimerkiksi avioliiton solmimisessa hienointa on se, että sanotaan "Tahdon" sillä se on sen läpielämän kestävän parisuhteen salaisuus -se, että yhdessä tahdotaan kaikesta huolimatta.

    Kiitos vielä, kun jaoit tämän ja toivotan teille paljon onnea, valoa ja rakkautta! <3

    Rakkaudella & tyylillä,
    Mira | Voimaannuttajasi muodin, kauneuden & syrämellisen sisällön välityksellä ✨
    http://www.fashionpoetry.co

    • villananna kirjoitti:

      Minusta on hyvä, että jaetaan myös pitkien liittojen tarinoita. Huomataan, ettei ne kaikki liitot ole satua, vaan joudutaan aina tekemään töitä liiton eteen ja halutaan tehdä töitä liiton eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *