jos elämäni olisi elokuva
Joskus blogiin tekee mieli kirjoittaa jotain vähän syvällisempää ja joskus taas ei todellakaan. Tänään on jälkimmäinen päivä. Mietin nimittäin, että jos elämäni olisi elokuva, niin millainen elokuva siitä oikein tulisi? Aika sekava luultavasti. Siinä olisi aivan liikaa sivujuonia, vaatteita, käsitöitä, matkustamista, kirpputoreja ja kaikenlaista sähläystä. Ja koska kyse olisi minun elämästäni, niin eihän siitä tietenkään voisi tehdä mitään suoraviivaista tarinaa, jossa alussa tapahtuu jotain, sitten päähenkilö oppii siitä jotain ja lopussa kaikki on hienosti.
Tällaisia blogihaasteita oli ennen muuten paljon enemmän. Minusta ne olivat hauskoja. Toisen blogissa oli kysymyksiä, ne napattiin omaan blogiin ja kohta sama haaste kiersi ties kuinka monessa blogissa. Joten tehdäänpä nyt sellainen. Kaksikymmentä kysymystä siitä, millainen elokuva omasta elämästä syntyisi. Näihin saa tietenkin vastata ihan miten haluaa, koska en minäkään aio ottaa tätä kovin vakavasti.
Jos elämäni olisi elokuva
1. MIKÄ ELOKUVANI NIMI OLISI?
Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia.
Hymähdin tälle itsekseni, koska sehän kuulostaa melkein joltain hienolta ja vähän mystiseltä elokuvalta. Seitsemän vaatekaappia voisi tarkoittaa vaikka seitsemää elämänvaihetta tai jotain muuta todella syvällistä. Mutta ei. Minulla on seitsemän vaatekaappia. Ja niitä sivujuonia riittää. Välillä tuntuu, että koko elämäni on pelkkää sivujuonta. Lähden tekemään yhtä asiaa, matkalla keksin kaksi muuta ja illalla ihmettelen, miksi se ensimmäinen jäi taas tekemättä.
2. MIKÄ GENRE ELÄMÄNI OLISI?
Draamakomedia ehkä? Romanttista komediaa pitäisi olla mukana, mutta myös matkaohjelmaa, käsityöohjelmaa ja jonkinlaista muotielokuvaa. Välillä oltaisiin Krakovassa, välillä mökillä, sitten ompelisin jotain ja kohta oltaisiin taas jossain ihan muualla. Luultavasti katsojalle ei missään vaiheessa täysin selviäisi, mitä elokuvaa hän oikein katsoo. Vähän niin kuin minullekaan ei aina selviä, mitä olen tekemässä.
3. KUKA NÄYTTELISI MINUA?
Tämän minä muuten tiedän. Minulla on yksi lempinäyttelijä, jonka valitsisin heti, mutta enpä kerro kuka. Jotain salaisuuksia pitää ihmisellä sentään olla. Hän on kyllä minua huomattavasti elokuvallisempi, mutta sehän on elokuvien idea.
4. Missä elokuvani tapahtuisi?
Suomessa tietenkin. Espoossa, Helsingissä, mökillä ja ihan tavallisissa paikoissa, joissa elämäni muutenkin tapahtuu. Krakova saisi kyllä ison sivuroolin, koska siellä olen käynyt niin monta kertaa ja aina sinne vain tekee mieli uudelleen.
Ja vuoria pitäisi olla. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli ihminen, joka rakastaa vuoria niin valtavasti, mutta niitä ilman tätä elokuvaa ei voisi tehdä.
Kirpputorejakin näkyisi varmasti aivan liikaa. Ja kohtaus, jossa lähden vain vähän katselemaan ja palaan takaisin kassi kädessä, olisi täysin uskottava.
5. MIHIN VUODENAIKAAN SUURIN OSA ELOKUVASTA SIJOITTUISI?
Kesään!
Tätä ei tarvitse edes miettiä. Kesä on minun parasta aikaani. Rakastan valoa, lämpöä, vihreyttä ja sitä, että ulos voi vain lähteä. Mökillä voi puuhailla kaikkea mahdollista, voi lähteä retkelle, kävelylle, rannalle tai vaikka istua ulkona tekemättä yhtään mitään. Illat ovat valoisia ja tuntuu, että päivässä on paljon enemmän aikaa.
Tosin elokuvaversiossa kesä olisi tietenkin hieman paranneltu versio suomalaisesta kesästä. Siinä olisi lämpimiä päiviä, kauniita iltoja, vihreää luontoa ja ihania kesäsateita silloin kun niitä tarvitaan. Kaikki ne päivät, jolloin sataa vaakasuoraan ja lämpötila on kaksitoista astetta, voidaan jättää kokonaan kuvaamatta. Minun elokuvani, minun säännöt.
6. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI VISUAALINEN MAAILMA?
Runsas. Todella runsas.
Ei missään nimessä mitään valkoista minimalistista kotia, jossa pöydällä on yksi maljakko ja kaapissa kaksitoista täydellisesti yhteensopivaa vaatetta. Minun elokuvassani olisi tavaraa, värejä, vanhoja esineitä, kukkia, kangaspinoja, farkkua, pitsiä, leopardia, villaa ja kaikkea sellaista, mistä minä pidän. Välillä romanttista ja välillä rosoista. Ja luultavasti samassa kohtauksessa molempia.
7. Mikä kappale soisi alkutekstien aikana?
Hanoi Rocks – Malibu Beach Nightmare.
Hanoi Rocks on lempibändini, joten jotain sieltä sen pitää olla. Ja tämä sopisi kyllä oikein hyvin. Olen sen verran sählä ja kaoottinen tapaus, että mitään rauhallista pianomusiikkia ei tähän alkuun tarvita.
8. ENTÄ LOPPUTEKSTEISSÄ?
2 Unlimited – No Limit.
Hanoi Rocksista 2 Unlimitediin. Mikäs siinä. Tykkään teknostakin, joten ei tässä oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Minusta tuntuu välillä, että ihmisellä pitäisi muka olla joku tietynlainen musiikkimaku, mutta miksi ihmeessä? Voin kuunnella ihan mitä haluan. Ja No Limit sopii kyllä elokuvan loppuun vähän turhankin hyvin.
9. MIKÄ VAATE OLISI PÄÄHENKILÖNI TUNNUSVAATE?
Ei onnistu. Miten muka valitsisin yhden? Yhtenä päivänä voin haluta jotain romanttista, toisena farkkua, kolmantena leopardia ja neljäntenä jotain ihan muuta. Ja sitten tietenkin kaikki itse tehdyt vaatteet siihen päälle. Ehkä juuri se olisi minun tunnusjuttuni, ettei kukaan koskaan tietäisi, mitä seuraavaksi tulee. En välttämättä itsekään.
10. MILLAINEN OLISI ELOKUVANI KOTI?
Sellainen kuin kodin minusta kuuluukin olla. Eletty, persoonallinen ja täynnä asioita, joilla on joku tarina. Ja sitten niitä materiaaleja. Niistä ei ehkä puhuta tämän enempää.
11. MIKÄ ESINE NÄKYISI ELOKUVASSA JATKUVASTI?
Ompelukone. Se on ollut elämässäni niin kauan, että olisi aika kummallista, jos sitä ei näkyisi. Välillä ompelisin sillä ja välillä se vain olisi siellä taustalla odottamassa seuraavaa ideaa. Kahvikuppi näkyisi varmaan melkein yhtä usein.
12. Ketkä olisivat tärkeimmät sivuhahmot?
Jos elämäni olisi elokuva, tärkeimmät sivuhahmot olisi perhe tietenkin. Ja Söpö. Vaikka Söpö ei varmaan ymmärtäisi ollenkaan, miksi hänet on tässä luokiteltu sivuhahmoksi. Hän olisi omasta mielestään aivan selvästi yksi päähenkilöistä. Ja luultavasti yleisö olisi hänen kanssaan samaa mieltä.
13. Mikä olisi elokuvani kaikkein kaunein kohtaus?
Tatravuoret. Tämä on niitä asioita, joita ei tarvitse miettiä sekuntiakaan. Seisoisin ensin vuoren juurella ja katsoisin ylöspäin. Vuoret ovat kuvissa kauniita, mutta kuvista ei mitenkään ymmärrä sitä tunnetta, kun seisoo itse siinä alhaalla ja vuori kohoaa edessä aivan valtavana. Minulle vuorissa on jotain aivan käsittämättömän upeaa. Niitä ei oikeastaan vain katso, vaan ne tuntuvat.
Ja sitten oltaisiin Kasprowy Wierchillä korkealla vuoristossa. Katsoisin sieltä vuoria ja laaksoja, jotka jatkuvat kauas eteenpäin. Miten pieni sitä ihminen onkaan. Siellä sen jotenkin ymmärtää. Kaikki omat kiireet, murheet ja maailman tärkeimmiltä tuntuvat asiat kutistuvat hetkeksi aika pieniksi, kun seisoo keskellä jotain niin valtavaa. Tähän kohtaukseen ei tarvittaisi musiikkia eikä oikeastaan mitään muutakaan. Vuoret riittäisivät.
14. MILLE KOHTAUKSELLE YLEISÖ NAURAISI?
Varmaan aika monelle ja toivottavasti myös niille kohdille, joiden on tarkoitus olla hauskoja. Vaatekaappien siivouksesta saisi ainakin oikein hyvän kohtauksen. Minä ilmoitan, että nyt vähän järjestän vaatekaappia.
Hetken päästä vaatteita on lattialla, sängyllä ja ties missä. Olen löytänyt jonkun vaatteen, jonka olin täysin unohtanut, ja tietenkin minun pitää kokeilla sitä heti. Sitten löydän toisen. Jossain vaiheessa huomaan, että siivous ei ole juurikaan edennyt. Ja niitä vaatekaappejahan on edelleen seitsemän.
15. Missä kohtauksessa päähenkilö löisi hanskat tiskiin?
Luultavasti jonain sellaisena päivänä, jolloin olen säheltänyt vähän tavallista enemmän. Minulla on aivan ihmeellinen kyky joutua kaikenlaisiin tilanteisiin ihan ilman kenenkään apua. Eksyn helposti, jään vaatteistani ovenkahvoihin kiinni ja välillä teen ensin ja mietin vasta sen jälkeen.
Kerran ravintolassa huomasin kengännauhani olevan auki. Pysähdyin siihen saman tien, kumarruin takamus pystyssä sitomaan kengännauhaa ja kun nousin ylös ja käännyin, tarjoilija seisoi aivan takanani. Minä tietenkin kiljaisin. Raukka tarjoilija ei ollut tehnyt yhtään mitään. Minä olin itse pysähtynyt hänen eteensä niin nopeasti, että hän oli ollut vähällä törmätä minuun. Ja sitten vielä säikähdin häntä. Tällaista ei tarvitsisi käsikirjoittaa. Kamera vain mukaan.
Hanskat lentäisivät tiskiin siinä vaiheessa, kun saman päivän aikana olisin ensin eksynyt, sitten jäänyt ovenkahvaan kiinni, hukannut jotain ja lopuksi säikähtänyt jotakuta täysin viatonta ihmistä. Tosin se toinen hanska jäisi kuitenkin siihen ovenkahvaan.
16. MIKÄ OLISI ELOKUVANI SUURI JUONENKÄÄNNE?
Tämä liittyisi tietenkin niihin seitsemään vaatekaappiin. Olisin siivonnut niitä pitkin elokuvaa ja saanut kaiken hienosti järjestykseen. Tai ainakin melkein. Sitten kyllästyisin. Tunkisin kaikki vaatteet takaisin kaappeihin ja koska ovet eivät enää pysyisi kiinni, hankkisin niihin lukot.
Siinä sitä sitten oltaisiin. Seitsemän siistiä vaatekaappia, kaikki ovet kiinni ja minä erittäin tyytyväisenä ratkaisuuni. Kunnes avaisin yhden lukon. Ensin sieltä tipahtaisi yksi vaate. Sitten toinen. Sitten koko kaapin sisältö vyöryisi päälleni ja minä katoaisin vaatevuoren alle.
Hetken olisi hiljaista. Ja sitten kasan alta kuuluisi: ”Ai niin! Täällähän tämä olikin.” Tämä voisi oikeastaan tapahtua ihan oikeassakin elämässä.
17. Millainen olisi elokuvan viimeinen kohtaus?
Ei mitään sen kummempaa. Olisin ehkä kävelyllä tai ompelisin ompelukoneella. Tai pakkaamassa matkalaukkua. Jossain olisi tietenkin yksi keskeneräinen työ ja vieressä toinen, jonka olen juuri aloittanut. Elämä ei kuitenkaan lopu mihinkään hienoon loppukohtaukseen. Se jatkuu seuraavana aamuna. Ja hyvä niin.
18. MITÄ LOPPUTEKSTIEN JÄLKEEN NÄYTETTÄISIIN?
Minä tulisin takaisin. ”Ai niin! Yksi juttu vielä…” Tämä on niin minä, että muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole.
19. MINKÄ IKÄRAJAN ELOKUVANI SAISI?
S. Saattaa tosin sisältää minimalisteja järkyttävää materiaalia.
20. OLISIKO ELOKUVALLENI TULOSSA JATKO-OSA?
Aivan varmasti. Luultavasti olisin keksinyt jatko-osan jo ennen kuin ensimmäinen elokuva olisi valmis. Siinä sivussa olisi syntynyt pari muutakin ideaa ja olisin aloittanut yhden uuden käsityöprojektin, jonka piti tietenkin olla ihan pieni. Näinhän nämä yleensä menevät.
Tee oma elämäsi elokuvaksi
Siinäpä se sitten oli. Kaksikymmentä aivan tarpeellista kysymystä elämästäni elokuvana. En oppinut itsestäni mitään järisyttävän uutta, mutta ainakin tiedän nyt, että elokuvani nimi olisi Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia, Hanoi Rocks soisi alussa ja lopputekstien kohdalla oltaisiin jo 2 Unlimitedissa.
Ja oikeastaan tällaisia postauksia pitäisi tehdä välillä enemmänkin. Bloggaamisen ei aina tarvitse olla niin vakavaa, hyödyllistä tai viimeisen päälle mietittyä. Joskus saa kirjoittaa ihan vain siksi, että kirjoittaminen on hauskaa.
Jos oma blogi löytyy, tästä saa napata kaikki kaksikymmentä kysymystä omaan käyttöön. Niitä saa muuttaa, jättää pois ja keksiä lisää. Mitään sääntöjä ei ole. Minä jään odottelemaan Seitsemän vaatekaappia ja muita sivujuonia -elokuvan rahoituspäätöstä. Sitä odotellessa taidan mennä katsomaan, mitä niissä vaatekaapeissa oikein on. Jos elämäni olisi elokuva, se olisi ehkä tällainen. Jos sinun elämäsi olisi elokuva, millainen se olisi?
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää blogihaasteita:


0






