Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
2
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Aurinkoinen päivä Helsingin keskustassa muistutti jälleen siitä, ettei tyyli synny ostoskeskuksissa. Kirpputorilta löytynyt hame, yli kymmenen vuotta sitten ommeltu paita ja koronan aikana ostetut kengät kuljettivat minua läpi päivän, joka alkoi Santa Fen lounaalla ja jatkui täysin sattumalta Forumin kirppistapahtumaan. Joskus parhaat tarinat syntyvät silloin, kun mitään ei ole suunnitellut.
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon
Tämä asu maksoi vähän – mutta kertoo minusta paljon. Se ajatus pyöri mielessäni koko sen aurinkoisen päivän, jonka vietimme Helsingin keskustassa. Aloitimme kiireettömällä lounaalla Santa Fessä. Hyvä ruoka, kylmä juoma ja tunne siitä, ettei ollut pakko ehtiä minnekään. Sen jälkeen lähdimme vain kävelemään. Ilman ostoslistaa, ilman suunnitelmaa. Sitten osuimme aivan vahingossa Forumin kirppistapahtumaan.
Emme tienneet koko tapahtumasta etukäteen. Yhtäkkiä ympärillämme oli ihmisiä, jotka myivät vaatteita, kirjoja ja tavaroita toisille ihmisille. Ei kiiltäviä mainoksia, ei ”osta kolme, maksa kaksi” -kylttejä. Vain tavaroita, jotka ansaitsivat uuden mahdollisuuden. Siinä hetkessä tajusin jälleen, miksi tämä tuntuu enemmän omalta kuin yksikään ostoskeskuksen muotiketju.
Moni olisi varmasti katsonut asuani eikä nähnyt siinä mitään erityistä. Harmaa hame on ostettu UFF:lta. Mustan paidan ompelin itse vuonna 2013. Kengät ovat koronavaatteita, ostettu silloin, kun maailma pysähtyi ja yritimme kaikki keksiä keinon selvitä epävarmuudesta.
Mutta minä en näe vaatteissani hintalappuja. Minä näen elämäni. Näen sen päivän, kun löysin hameen kirpputorilta. Muistan illat ompelukoneen ääressä, kun tein paidan omin käsin. Muistan myös koronakevään, jolloin vaatteiden tekeminen ja niistä haaveileminen oli yksi tapa pitää kiinni normaalista arjesta. Ja juuri siksi tämä asu kertoo minusta enemmän kuin yksikään uusi merkkivaate voisi koskaan kertoa.
Olemme unohtaneet, mitä vaatteiden pitäisi merkitä
Minusta tuntuu, että olemme unohtaneet, miksi vaatteita alun perin ostetaan. Nykyään niiden pitäisi todistaa jotain. Että seuraat trendejä. Että sinulla on varaa. Että pysyt mukana. Entä jos en halua pysyä mukana? Entä jos en halua ostaa uutta vain siksi, että joku algoritmi päätti vanhan olevan jo ”out”?
Minua ei kiinnosta pukeutua samalla tavalla kuin tuhannet muut. Minua kiinnostaa pukeutua niin, että vaatteeni tuntuvat omilta. Silti elämme kulttuurissa, jossa käytetty vaate saatetaan nähdä vähempiarvoisena kuin uusi. Kirpputorilta ostettu hame herättää joissakin ihmisissä edelleen ihmetystä, vaikka samaan aikaan vaatevuoret kasvavat ja käyttökelpoisia vaatteita päätyy roskiin.
Se tuntuu nurinkuriselta. Minulle itse tehty vaate on arvokkaampi kuin moni kallis merkkivaate. Siihen on käytetty aikaa, taitoa, epäonnistumisia, purkamista ja uuden yrittämistä. Siinä on osa tekijäänsä. Voiko saman sanoa pikamuodista? Ehkä voi. Mutta silloin tarina ei yleensä ole kovin kaunis.
Tyyli ei synny rahasta vaan rohkeudesta
Forumin kirppistapahtuma jäi mieleeni paljon vahvemmin kuin yksikään vaatekauppa. Ehkä siksi, että siellä ei myyty unelmia. Siellä myytiin mahdollisuuksia jatkaa vaatteiden tarinaa. Se sopii täydellisesti siihen, miten itse ajattelen pukeutumisesta.
En rakenna vaatekaappiani sesonkien mukaan. Rakennan sitä vuosien aikana. Siksi käytän edelleen paitaa, jonka ompelin yli kymmenen vuotta sitten. Siksi iloitsen kirpputorilta löytyneestä hameesta enemmän kuin uusimmasta trendistä. Siksi koronan aikana ostetut kengät eivät ole minulle vain kengät. Ne muistuttavat yhdestä elämäni erikoisimmista ajanjaksoista.
Tyyli ei synny siitä, että ostaa jatkuvasti lisää. Se syntyy siitä, että uskaltaa käyttää samaa vaatetta yhä uudelleen. Maailma yrittää vakuuttaa meille, että identiteetti löytyy ostoskassista. Minä uskon päinvastaiseen. Identiteetti löytyy siitä, mitä päätämme säilyttää. Mitä korjaamme. Mitä käytämme vuodesta toiseen ylpeinä.
Kun kävelimme kotiin lämpimässä kesäillassa, en ajatellut, kuinka vähän asuni oli maksanut. Ajattelin, kuinka paljon se oli minulle antanut. Santa Fen lounas, sattumalta vastaan tullut Forumin kirppistapahtuma, pitkä kävely halki Helsingin ja vaatteet, joilla jokaisella on oma historiansa. Siitä syntyi päivä, jota en muista ostosten vuoksi.
Muistan sen siksi, että se muistutti minua yhdestä tärkeästä asiasta. Vaatteet eivät tee ihmisestä kiinnostavaa. Tarinat tekevät. Ja kaikkein parhaat tarinat eivät roiku hintalapussa. Ne kulkevat mukana vaatteissa, jotka ovat saaneet elää enemmän kuin yhden sesongin.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
Lisää Thrift & Style -postauksia:
Miksi ostaa uusi vaatekaappi joka vuosi?
Vuosien ajan meille on myyty ajatusta siitä, että tyyli vanhenee yhdessä sesongissa. Silti seison satamassa asussa, jonka vanhimmat osat on tehty yli 20 vuotta sitten, eikä se tunnu yhtään vanhalta, päinvastoin. Tämä vaatekaappipäiväkirjan uusi aukeama kysyy ääneen: miksi ostaa uusi vaatekaappi joka vuosi, kun hyvin tehty vaate kestää vuosikymmeniä? Ehkä ongelma ei ole vaatekaappimme, vaan se tarina, jota meille siitä kerrotaan.
Miksi ostaa uusi vaatekaappi joka vuosi?
Kesä, satama, musta trikoomekko ja maastokuosinen asustesetti. Tämä ei ole uuden sesongin ostos. Päinvastoin. Vyö, laukku ja hattu syntyivät ompelukoneeni ääressä jo vuonna 2007. Kaavat löytyivät Suuri Käsityölehdestä 8/2003. Musta mekko valmistui vuonna 2014. Yksikään näistä vaatteista ei ollut tarkoitettu kertakäyttöiseksi trendiksi. Ne tehtiin kestämään käyttöä, aikaa ja elämää.
Silti joka kevät meille kerrotaan sama tarina. Nyt pitäisi päivittää vaatekaappi. Nyt pitäisi ostaa uudet värit. Nyt pitäisi seurata trendiä. Nyt pitäisi näyttää tältä. Minä en suostu siihen.
Minulla on iso vaatekaappi, mutta vielä suurempi kokoelma muistoja. Jokaisella itse tekemälläni vaatteella on oma historiansa. Muistan, mistä kangas löytyi, miksi valitsin juuri sen kaavan ja millaisessa elämäntilanteessa ompelin vaatteen. Siksi en näe vaatteita kulutustavarana. Ne ovat osa elämäni päiväkirjaa. Tämä asu on siitä täydellinen esimerkki.
Vuonna 2007 ommeltu asustesetti toimii edelleen. Vuonna 2014 valmistunut mekko näyttää edelleen ajankohtaiselta. Ainoastaan minä olen muuttunut niiden ympärillä ja juuri siksi ne ovat niin arvokkaita.
Ongelma ei ole vanha vaate, vaan kertakäyttöinen ajattelu
Muotiteollisuus tarvitsee jatkuvaa kulutusta pysyäkseen hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi ostaa joka vuosi koko vaatekaappi uudelleen. Päinvastoin. Kun vaatteen laatu on hyvä, se kestää aikaa sekä teknisesti että tyylillisesti. Hyvä leikkaus ei vanhene. Luonnonmateriaali tuntuu edelleen hyvältä ihoa vasten. Huolellinen ompelutyö ei ala purkautua muutaman pesun jälkeen.
Huono laatu tekee aivan päinvastoin. Se nyppyyntyy, venyy, menettää muotonsa ja alkaa näyttää väsyneeltä nopeasti. Lopulta vaate jää kaapin perälle muistuttamaan epäonnistuneesta ostoksesta. Se ei lisää hyvinvointia vaan syyllisyyttä.
Hyvä vaate taas tekee pukeutumisesta helppoa. Sen voi pukea ylle vuodesta toiseen ilman, että tarvitsee miettiä, onko se vielä muodissa. Se tuntuu mukavalta päällä, näyttää hyvältä ja kestää käyttöä.
Minusta se on hyvinvointia. Hyvinvointi ei synny siitä, että ostaa viisi uutta paitaa joka kuukausi. Hyvinvointi syntyy siitä, että aamulla vaatekaapin avaaminen ei aiheuta stressiä. Tiedät, että siellä on vaatteita, joihin voit luottaa.
Samaa ajatusta on nostanut esiin myös Jukka Kurttila. Hän on puhunut siitä, että tavaroiden pitäisi kestää pidempään ja että laadulla on merkitystä sekä ympäristölle että ihmisille. Olen tästä täysin samaa mieltä. Liian halpa vaate maksaa usein lopulta kaikkein eniten. Ei välttämättä euroissa, vaan luonnolle, omalle lompakolle ja omalle hyvinvoinnille.
Vaatekaappini ei ole museo – se on käytössä
Kuulen joskus sanottavan, että ”etkö kyllästy samoihin vaatteisiin?” En. Kysyn mieluummin, miksi minun pitäisi kyllästyä? En vaihda sohvaa joka vuosi. En osta uutta ruokapöytää joka kevät. Miksi siis vaihtaisin toimivan vaatekaapin vain siksi, että joku toinen päätti tämän vuoden trendivärin?
Minulle vaatteet eivät ole kertakäyttöisiä. Ne ovat pitkäaikaisia kumppaneita. Tässä kuvassa oleva asu todistaa sen. Se ei ole uusi. Se ei ole tämän kesän mallistoa. Se ei ole saanut inspiraatiota tämän vuoden trendeistä.
Se on saanut inspiraationsa minusta. Ehkä juuri siksi se toimii edelleen lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Minulle vaatekaappi ei ole kokoelma sesonkeja. Se on kokoelma onnistuneita valintoja. Jokainen itse tehty tai harkiten hankittu vaate ansaitsee mahdollisuuden elää pitkän elämän.
Kun vaate kestää 20 tai 30 vuotta, sen hinta jakautuu tuhansille käyttökerroille. Silloin puhutaan aidosti vastuullisesta muodista – ei siksi, että vaatteessa lukee jokin markkinointitermi, vaan siksi, että sitä todella käytetään.
Ehkä meidän pitäisi lakata kysymästä, mitä ostamme tänä vuonna. Paljon kiinnostavampi kysymys on tämä: Miksi emme käyttäisi enemmän niitä vaatteita, jotka jo omistamme? Siinä on minun vaatekaappifilosofiani. En tarvitse uutta vaatekaappia joka vuosi. Tarvitsen vain laadukkaita vaatteita, jotka kestävät aikaa, käyttöä ja muuttuvaa elämää.
Tämä musta mekko ja vuonna 2007 ompelemani asustesetti muistuttavat siitä joka kerta, kun puen ne ylleni. Ja rehellisesti sanottuna – ne näyttävät edelleen paremmilta kuin moni vaate, joka on ostettu viime viikolla.
nautinnollista viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää aiheesta: