Vaatekaappipäiväkirja: vanha paita uudelleen
0
Vaatekaappipäiväkirja: vanha paita uudelleen kertoo tällä kertaa paidasta, joka oli joskus kovassa käytössä ja sitten vain jäi vaatekaappiin. Ei siinä ollut mitään vikaa, en ollut kyllästynyt siihen enkä todellakaan ollut valmis luopumaan siitä. Jostakin syystä sitä ei vain tullut enää käytettyä. Nyt kaivoin vuonna 2021 ompelemani paisleypaidan uudelleen esille ja päätin kokeilla, miltä se näyttää viisi vuotta myöhemmin. Lopputulos muistutti taas siitä, ettei vanha vaate aina tarvitse saksia, ompelukonetta tai minkäänlaista tuunausta. Joskus riittää, että sen pukee aivan eri tavalla kuin ennen.
Vaatekaappipäiväkirja: vanha paita uudelleen
Vuonna 2021 puhvihihat olivat minulle aivan ehdoton juttu. Olin löytänyt niitä jo aikaisemmin kirpputoreilta, mutta tietenkään se ei riittänyt, vaan niitä piti päästä myös tekemään itse. Ompelin ensin juhannukseksi mekon ja samalla kaavalla syntyi myöhemmin tämä paisleykuvioinen paita. Kirjoitin siitä silloin blogiinkin otsikolla Minun tämän kesän hitti. Näin viisi vuotta myöhemmin vanhaa postausta on aika hauska lukea, sillä yksi asia ei ainakaan ole muuttunut mihinkään. Teen edelleen puhvihihoja melkein joka paikkaan, mihin ne vain suinkin saan mahtumaan. Yhden kesän muotivillityksestä ei siis minun kohdallani tainnut olla kyse. Puhvihihat tulivat ja jäivät. Muoti tulee ja menee, mutta minun puhvihihani näköjään pysyvät.
Tämä paisleypaita oli aikanaan paljon käytössä, mutta jossain vaiheessa se jäi vaatekaappiin. Näinhän vaatteille välillä käy ilman mitään sen kummempaa syytä. Ei tule tehtyä päätöstä, ettei tätä enää käytetä, vaan yhtäkkiä huomaa, ettei jotakin ennen paljon käyttämäänsä vaatetta olekaan pukenut pitkään aikaan. Silti en ole halunnut luopua tästä paidasta. Pidän edelleen paisleykuosista, sen murretuista väreistä, mallista ja tietenkin niistä hihoista. Siinä ei siis oikeastaan ollut mitään sellaista, minkä vuoksi sen olisi pitänyt joutua pois käytöstä.
Kaikkea vanhaa ei tarvitse tuunata
Kun otin paidan nyt uudelleen esille, päätin olla tekemättä sille mitään. Tämä ei ehkä ole minulle se kaikkein tyypillisin ratkaisu, sillä aika nopeasti alan yleensä nähdä vanhoissa vaatteissa kaikenlaisia mahdollisuuksia. Tästä voisi ottaa pois, tuohon voisi lisätä jotain, helmaa voisi muuttaa tai koko vaatteen voisi käyttää materiaalina johonkin aivan muuhun. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kokeilla ensin sitä kaikkein yksinkertaisinta vaihtoehtoa: puen paidan päälle ja yhdistän sen eri tavalla kuin aikaisemmin.
Paidan seuraksi tulivat uudet vaaleat väljät housuni ja leopardikuvioiset ballerinat. Päälle vielä vuosia vanha Venice Beachilta ostettu farkkutakki, ja asu oli siinä. Yhtäkkiä vuosia kaapissa odottanut paita ei näyttänytkään miltään menneisyyden vaatteelta. Se näytti ihan siltä, että voisin pukea sen päälleni nyt, koska niin tietenkin teinkin. Vaatteessa ei ollut tapahtunut viidessä vuodessa mitään. Minun tapani pukea sitä oli muuttunut.
Ehkä juuri tämän takia oman vaatekaapin penkominen on niin kiinnostavaa. Vaatteita tulee helposti katsottua niiden vanhojen yhdistelmien kautta. Jos olen käyttänyt jotakin paitaa aina tiettyjen housujen tai tietyn hameen kanssa, se yhdistelmä jää päähän asumaan ja vähitellen koko vaate saattaa alkaa tuntua vanhalta. Todellisuudessa vanhentunut voikin olla vain oma käsitys siitä, miten kyseistä vaatetta kuuluu käyttää. Kun sen irrottaa vanhasta asukokonaisuudesta, edessä saattaakin olla taas aivan käyttökelpoinen ja parhaassa tapauksessa uudelleen rakastettu vaate.
Viisi vuotta myöhemmin
Vaatekaappipäiväkirjaan haluan kaivaa juuri tällaisia vaatteita. Minun kaapissani on vuosien ja vuosikymmenten aikana kertyneitä itse tehtyjä vaatteita, second hand -löytöjä, matkoilta mukaan tarttuneita vaatteita ja niitä, joiden tarinan olen jo melkein unohtanut. Osa on jatkuvassa käytössä, osa ilmestyy välillä takaisin ja osa on jäänyt niin pitkäksi aikaa taka-alalle, että niiden olemassaoloakin pitää välillä vähän muistella. Materiaalista ei siis varsinaisesti ole pulaa.
Samalla huomaan miettiväni yhä enemmän sitä, miten helposti uuden kaipuu syntyy. Vaatekaappi voi olla täynnä, mutta silti tuntuu siltä, ettei siellä ole mitään kiinnostavaa. Sitten avaa oven vähän toisella asenteella, nostaa esiin vaatteen, jota ei ole käyttänyt vuosiin, ja kokeilee sitä jonkin aivan uuden kanssa. Ei jokainen vanha vaate tietenkään muutu sillä tavalla uudeksi suosikiksi, eikä tarvitsekaan. Mutta ennen kuin lähtee etsimään jotain uutta, omalle kaapille kannattaa antaa edes mahdollisuus.
Tälle paisleypaidalle se mahdollisuus kannatti antaa. En muuttanut helmaa, en koskenut hihoihin enkä purkanut ensimmäistäkään saumaa. Paita on edelleen täsmälleen se sama paita, jonka ompelin vuonna 2021. Viisi vuotta myöhemmin se vain näyttää erilaiselta, koska minä katson ja käytän sitä eri tavalla.
Ja ehkä juuri tässä on koko Vaatekaappipäiväkirjan ajatus. Tarkoitus ei ole todistaa, ettei koskaan saisi ostaa mitään uutta, eikä väkisin käyttää jokaista kaapin perälle unohtunutta vaatetta. Minua kiinnostaa enemmän selvittää, mitä kaikkea siellä jo on ja voisiko jonkin unohtuneen vaatteen nähdä vielä uudella tavalla.
Jos näkisin tämän paisleypaidan nyt ensimmäistä kertaa jossain vaaterekissä, saattaisin hyvinkin pysähtyä tutkimaan sitä. Paisleykuosi, murretut värit ja valtavat puhvihihat, kuulostaa edelleen aika lailla minulta. Onneksi tällä kertaa minun ei tarvitse ostaa sitä. Se oli jo omassa vaatekaapissani.
Mukavaa päivää kaikille!
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Paidan ensiesittely:
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Tervetuloa vaatekaappiini. Tämän päivän vaatekaappipäiväkirjassa on jotain erityistä. Kaikki tämän asun vaatteet eivät suinkaan ole uusia, päinvastoin. Sekä hame että paita ovat valmistuneet vuonna 2014. Ne ovat kulkeneet kanssani jo kaksitoista vuotta, mutta vasta nyt puin ne ensimmäistä kertaa yhdessä. 12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa ja on kuin olisi uudet vaatteet päällä. Ja juuri tällaisista asioista vaatekaappipäiväkirjassani haluan kertoa.
Vaatteiden ei tarvitse olla uusia ollakseen kiinnostavia. Joskus kiinnostavinta on juuri se, millainen historia vaatteen taakse kätkeytyy.
12 vuotta myöhemmin – kaksi itse tehtyä vaatetta samassa asussa
Hame, joka syntyi ilman kaavaa
Hame on itse tekemäni ja sen valmistamiseen en käyttänyt kaavaa lainkaan. Se on yksi niistä vaatteista, joissa tekemisen ilo on ollut tärkeämpää kuin täydellisen lopputuloksen tavoittelu. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että vaatteen voi rakentaa myös ilman valmista ohjetta. Kangas voi itsessään kertoa, millaiseksi se haluaa muuttua.
Tämä hame on hyvä esimerkki siitä, miten oma ompelutausta näkyy pukeutumisessani. En tarvitse aina kaavaa tai tarkkoja ohjeita. Voin katsoa vaatetta, vartaloa, kangasta ja kokonaisuutta ja lähteä rakentamaan niiden perusteella.
Vuonna 2014 valmistettu hame näyttää edelleen omalta. Se ei ole sidottu mihinkään tiettyyn muotiin tai vuosikertaan. Eläinkuosi tyyppinen kuviointi tuo siihen oman voimakkaan ilmeensä, mutta muuten vaatteen muoto antaa paljon mahdollisuuksia yhdistellä sitä eri tavoin.
Oversize-paita kaavalla vuodelta 1992
Hameen seuraksi valitsin tällä kertaa vuonna 2014 valmistamani oversize-paidan.
Paidan kaava on MissB 1/92. Se on jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka kauan hyvä kaava voi kulkea mukana. Kaavan ikä ei tee siitä käyttökelvotonta, päinvastoin. Vanhat kaavat voivat olla aivan yhtä kiinnostavia kuin uudet, ja joskus niiden mitoitus ja leikkaukset tuntuvat jopa raikkaammilta kuin tämän päivän nopeasti vaihtuvat trendit.
Paidassa pidän erityisesti sen väljyydestä. Se ei yritä muotoilla vartaloa tiukasti, vaan antaa vaatteelle tilaa olla vaate. Ja juuri tällaisesta pukeutumisesta pidän itse. En halua, että vaatekaappini perustuu siihen, mikä sattuu olemaan juuri nyt muodissa. Haluan rakentaa omaa tyyliäni vaatteista, joista pidän ja joissa tunnen oloni omaksi itsekseni.
Kaksi vaatetta, kaksitoista vuotta
Ehkä kiinnostavinta tässä asussa on se, että nämä kaksi vaatetta ovat molemmat samalta vuodelta, mutta olen päätynyt käyttämään niitä yhdessä vasta kaksitoista vuotta myöhemmin. Se kertoo jotain siitä, miten vaatekaappi muuttuu ajan kanssa.
Vaatteet eivät välttämättä muutu, mutta minä muutun. Oma tyyli muuttuu. Silmä kehittyy. Opimme yhdistämään asioita uudella tavalla ja näemme vanhat vaatteemme aivan eri näkökulmasta. Siksi en ajattele vaatekaappiani kokoelmana valmiita asuja. Ajattelen sitä enemmänkin materiaalipankkina, josta voin rakentaa uusia kokonaisuuksia.
Vanha hame voi saada uuden elämän uuden paidan kanssa. Kymmenen vuotta vanha paita voi näyttää yllättävän tuoreelta, kun sen yhdistää johonkin aivan toiseen. Tässä on mielestäni myös itse tehdyn vaatteen hienous.
Kun vaatteen on itse suunnitellut, kaavoittanut tai ommellut, siihen syntyy erilainen suhde. Se ei ole vain ostettu esine, joka sattui tarttumaan mukaan kaupasta. Siihen liittyy tekemistä, aikaa, osaamista ja muistoja.
Oma tyyli ei vanhene samalla tavalla kuin muoti
Minua kiinnostaa pukeutumisessa yhä enemmän juuri tämä: mitä tapahtuu vaatteille vuosien jälkeen?Muoti vaihtuu nopeasti. Vaatteiden ei tarvitse. Haluan vaatekaappipäiväkirjassani näyttää, mitä kaikkea omasta vaatekaapista voi löytyä ja miten vanhoja, itse tehtyjä, kirpputorilta löydettyjä ja muuten vain rakkaiksi muodostuneita vaatteita voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Tämän päivän asu on siitä hyvä esimerkki. Vuonna 2014 tehty hame. Vuonna 2014 tehty paita. Vuonna 2026 kokonaan uusi yhdistelmä. Ehkä oma tyyli ei olekaan sitä, että löytää jatkuvasti jotain uutta. Ehkä se on sitä, että oppii katsomaan vanhoja vaatteitaan uudella tavalla.
Tervetuloa seuraamaan vaatekaappipäiväkirjaani – täällä vaatteilla on historia, mutta niiden tarina ei ole vielä päättynyt.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Vaatekaappipäiväkirjan sivuja: