Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
0
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus. Muoti on muuttunut oudoksi. Ennen seurattiin ihmisiä, joilla oli tunnistettava tyyli. Nyt seurataan ihmisiä, jotka tilaavat paketteja. Missä on ne kaikki somemaailman ihmiset, jotka esittelevät niitä vaatteita, joita heillä on ollut vuosia käytössä?
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Avaa mikä tahansa somealusta ja vastaan tulee sama virta: haul sitä, unboxing tätä, “nämä oli pakko saada”, “tässä viikon löydöt”, “linkki biossa”. Vaikuttajista on tullut liikkuvia ostoskoreja, joiden sisältö vaihtuu nopeammin kuin vuodenaika. Ja mitä enemmän tavaraa liikkuu, sitä enemmän algoritmi tykkää.
Samaan aikaan ihmiset kyselevät lähes häpeillen kommenteissa: “Onko enää ketään, joka käyttää samoja vaatteita vuosia?” Se kertoo aika paljon siitä, mihin pisteeseen ollaan tultu.
Minäkin käyn kirppareilla. Teen löytöjä. Innostun vaatteista. Mutta en koe tarvitsevani kokonaan uutta identiteettiä joka viikko. Tämä virkattu paita löytyi tällä viikolla UFFista. Jonkun käsin tekemä työ, joka olisi voinut päätyä jätesäkkiin. Housut ostin Tallinnasta keväällä. Crocsit olen hankkinut vuosia sitten. En ajatellut niitä “sisältönä”. Ne ovat vain osa elämääni. Ehkä juuri siksi niistä tuli tyyli.
Jos jokainen asu on uusi, missä tyyli?
Minua väsyttää nykyinen tapa puhua muodista. Kaikki pyörii uuden ympärillä. Ei sen ympärillä, miltä jokin tuntuu päällä, miten vaate kestää aikaa tai mitä sillä halutaan ilmaista, vaan sen ympärillä, mitä on juuri ostettu.
Ja kyllä, tiedän ironian. Myös kirppishaulit voivat muuttua kulutukseksi. Second hand ei automaattisesti tee ostamisesta tiedostavaa. Jos tavaraa virtaa sisään jatkuvasti vain siksi, että se on halpaa, ainutlaatuista tai “löytö”, lopputulos on silti jatkuva kulutus. Vain esteettisemmässä paketissa.
Siksi minusta kiinnostavin kysymys ei enää ole: “Mistä tuo on ostettu?” Vaan: “Miksi tuo on edelleen käytössä?”
Tyyli syntyy kerrostumista. Vuosista. Toistosta. Siitä, että sama laukku kulkee mukana liian monella matkalla. Samat kengät näkyvät liian monessa kuvassa. Sama neule vedetään päälle silloinkin, kun sitä ei enää “pitäisi” käyttää.
Nykyinen some taas yrittää saada meidät uskomaan, että näkyvä toisto on epäonnistuminen. Että vaatteiden pitäisi vaihtua yhtä nopeasti kuin sisältö. Että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on jatkuvasti jotain uutta esiteltävää. Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin ihminen onkin se, jonka tyyliä ei voi ostaa yhdellä tilauksella.
Ehkä emme enää edes seuraa tyyliä
Välillä tuntuu, ettei muotisisältö enää liity pukeutumiseen lainkaan. Se liittyy kulutukseen. Logistiikkaan. Pakettien avaamiseen. Jatkuvaan tavaravirtaan, joka naamioidaan inspiraatioksi. Ja ihmiset alkavat väsyä siihen. Sen huomaa kommenteista. Moni ei enää kysy “mistä tuo on”, vaan sanoo kaipaavansa jotain aidompaa. Sama vaate uudelleen stailattuna. Oikea lempivaate. Elämän jälkiä. Persoonallisuutta, joka ei vaihdu algoritmin mukana.
Minä en halua näyttää katalogilta. En halua rakentaa koko identiteettiäni sen ympärille, mitä olen juuri ostanut. Rehellisesti sanottuna minua kiinnostaa nykyään enemmän se, mitä ihmiset säilyttävät kuin se, mitä he hankkivat.
Siksi rakastan käsintehtyjä vaatteita, vanhoja löytöjä ja vähän kuluneita suosikkeja. Niissä näkyy elämä. Joku on käyttänyt tätä virkattua paitaa ennen minua. Joku on istunut ja tehnyt sen käsin silmukka silmukalta ilman ajatusta siitä, näkyisikö se algoritmissa tarpeeksi hyvin.
Siinä on jotain lohdullista aikana, jolloin kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä, myös ihmiset. Ehkä ongelma ei olekaan se, että ihmiset ostavat vaatteita. Ongelma on se, että meille on myyty ajatus, ettei mikään koskaan riitä. Ei yksi tyyli, yksi takki, yksi estetiikka tai yksi versio itsestä. Kaiken pitäisi uusiutua jatkuvasti, jotta pysyisimme kiinnostavina.
Mutta minä en usko, että persoonallisuus syntyy loputtomasta uudistumisesta. Luulen, että se syntyy siitä, että uskaltaa näyttää samalta vielä vuodenkin päästä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset:
Kun jämälangoista syntyy kokonainen vaate
Vuonna 2022 ostin Kierrätyskeskuksesta pussillisen sekalaisia jämälankoja ilman tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä niistä tulisi. Ajattelin aluksi virkata vain yhden mekon, mutta projektista kasvoikin paljon suurempi kuin osasin odottaa. Vuosien aikana samoista langoista syntyi toinenkin mekko, bikineitä, koruja ja lopulta vaate, joka kokoaa yhteen kaikki ne aiemmat projektit. Kun jämälangoista syntyy kokonainen vaate, mukana ei ole pelkästään lankaa ja silmukoita, vaan myös aikaa, luovuutta ja ajatus siitä, ettei kauneuden tarvitse alkaa täydellisistä materiaaleista.
Kun jämälangoista syntyy kokonainen vaate, näin yksi käsityöprojekti kasvoi vuosien matkaksi
Kesällä 2022 kannoin Kierrätyskeskuksesta kotiin pussillisen sekalaisia lankajämiä. Sellaisia pieniä keränloppuja, joita moni muu ei ehkä olisi edes vilkaissut toista kertaa. Osa oli lähes kokonaisia keriä, osa taas niin pieniä, ettei niistä yksinään olisi saanut aikaan juuri mitään. Silti näin niissä mahdollisuuden.
Minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä niistä tekisin. Ajattelin vain, että joskus niille löytyisi vielä käyttöä. Lopulta niistä alkoi syntyä mekko, sellainen projekti, joka eli täysin lankojen mukana. Värit vaihtuivat sitä mukaan, mitä sattui löytymään, eikä lopputulosta voinut suunnitella täydellisesti etukäteen.
Se ensimmäinen mekko valmistui lopulta vuonna 2023.
Muistan ajatelleeni silloin, että nyt langat varmasti loppuvat. Olin käyttänyt niitä valtavan määrän, eikä mitään kovin suurta enää pitäisi jäädä jäljelle. Mutta jotenkin niitä vain riitti edelleen. Korissa lojui edelleen pieniä nöttösiä ja puolikkaita keriä, joista ei enää saanut helposti tehtyä mitään yhtenäistä. En kuitenkaan halunnut heittää niitä pois.
Kaikki alkoi yhdestä pussillisesta lankajämiä
Aloin käyttää jäljelle jääneitä lankoja pienempiin projekteihin. Virkkasin bikineitä, koruja ja erilaisia pieniä asusteita. Jokainen projekti kulutti lankaa vähän lisää, mutta samalla huomasin jotain kiinnostavaa: vaikka langat olivat täysin erilaisia keskenään, niissä oli silti jokin yhteinen tunnelma. Ehkä juuri siksi en osannut luopua niistä.
Viime kesänä aloitin uuden projektin. En edes tiedä, oliko minulla täysin selvää visiota siitä, millainen siitä tulisi. Tiesin vain, että halusin tehdä vielä yhden vaatteen niistä kaikista jäljelle jääneistä langoista. Sellaisen, jossa kaikki erilaiset sävyt ja tekstuurit saisivat näkyä juuri sellaisina kuin ne ovat. Ja niin alkoi tämän mekon tarina.
Tämä mekko ei ole täydellinen eikä sen kuulukaan olla. Raidat vaihtuvat silloin, kun lanka loppuu. Jotkut väriyhdistelmät toimivat täydellisesti yhteen ja jotkut taas näyttävät melkein sattumanvaraisilta. Mutta ehkä juuri siinä on tämän mekon viehätys. Se näyttää aidosti käsintehdyltä.
Nykyään niin moni asia on viimeistelty täydelliseksi asti. Vaatteiden pitäisi olla symmetrisiä, sileitä ja virheettömiä. Tässä taas näkyvät kädet, aika ja prosessi. Joissakin kohdissa käsiala kiristyy hieman, toisissa taas löystyy. Värit eivät vaihdu suunnitellun kaavan mukaan, vaan sen mukaan mitä lankaa sattui olemaan jäljellä. Ja ehkä juuri siksi tämä tuntuu enemmän taiteelta kuin pikamuodilta.
Minulle käsitöissä kaikkein tärkeintä ei ole täydellisyys. Tärkeintä on tarina. Se, että jokin syntyy hitaasti käsin ja muuttuu matkan aikana. Että projekti saa elää eikä kaikkea tarvitse tietää valmiiksi heti alussa.
Tässä mekossa näkyvät kaikki ne vuodet ja kaikki ne aiemmat projektit. Jokainen raita muistuttaa jostain toisesta työstä. Yhdestä bikinien reunasta, yhdestä korusta tai siitä ensimmäisestä mekosta, jonka virkkasin näistä samoista langoista vuosia sitten. Tavallaan tämä ei ole vain yksi vaate, vaan monta eri projektia yhdessä.
Hitaasti syntynyt vaate tuntuu erilaiselta myös päällä
Tämä mekko valmistui jo aiemmin, mutta vasta nyt se päätyi kunnolla käyttöön ja kuvattavaksi päälle. Ja ehkä juuri siinä hetkessä koko projekti tuntui oikeasti valmiilta. Käsityö muuttuu jotenkin todelliseksi vasta silloin, kun sitä käyttää ensimmäistä kertaa.
Kun helma liikkuu mukana tuulessa ja vaate tuntuu omalta, siitä tulee enemmän kuin vain käsityöprojekti. Siitä tulee oikea osa elämää. Ehkä juuri siksi olin niin onnellinen nähdessäni tämän mekon vihdoin päälläni pitkän projektin jälkeen.
Pidän erityisesti siitä, ettei tämä näytä kaupan vaatteelta. Tässä on jotain boheemia, vähän satumaista ja vähän sellaista vanhan ajan käsityötunnelmaa, jota nykyään näkee harvoin. Tämä näyttää juuri siltä kuin sen kuuluukin näyttää: omanlaiselta. Ja ehkä kaikkein tärkeintä tässä projektissa on ajatus siitä, että lähes kaikki materiaali on ollut joskus jonkun mielestä tarpeetonta.
Langat ostettiin Kierrätyskeskuksesta jo vuonna 2022. Osa niistä oli niin pieniä keriä, ettei moni olisi nähnyt niissä enää mitään käyttöä. Silti niistä syntyi kaksi mekkoa, bikineitä, koruja ja lopulta tämä vaate, joka kokoaa tavallaan yhteen koko vuosien mittaisen projektin. Se tuntuu aika uskomattomalta.
Usein ajatellaan, että kauniiseen lopputulokseen tarvitaan täydelliset materiaalit, suuri budjetti tai tarkka suunnitelma. Tämä mekko on ehkä todiste siitä, että joskus kaikkein kiinnostavimmat asiat syntyvät juuri siitä, mitä muut eivät enää halua. Ehkä siksi tämä on yksi rakkaimmista vaatteistani.
Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi että siinä näkyy niin pitkä matka. Vuodesta 2022 tähän hetkeen asti. Kaikki ne illat, jolloin virkkasin vielä yhden kerroksen. Kaikki ne keskeneräiset ideat, jotka lopulta yhdistyivät tähän yhteen mekkoon. Ja ehkä kaikkein parasta on se tunne, että samanlaista ei tule vastaan kenelläkään toisella.
Ihanaa juhannusta!
Seuraa minua:
Virkatut bikinit, korut ja asusteet: