Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma
0
Moni meistä elää paremmin kuin koskaan aiemmin. Vaatekaapit ovat täynnä, kodeissa on enemmän tavaraa kuin aiemmilla sukupolvilla osasi edes haaveilla, ruokaa on saatavilla ympäri vuorokauden ja maailma on lähempänä kuin koskaan. Silti tuntuu siltä, että jokin puuttuu. Että pitäisi olla hieman hoikempi, hieman tehokkaampi, hieman onnellisempi, hieman tyylikkäämpi tai hieman pidemmällä elämässä. Olen viime aikoina miettinyt, ettei kyse ehkä olekaan siitä, että meillä olisi liian vähän. Ehkä kyse on siitä, että Meille on opetettu tyytymättömyys, mikään ei riitä vaikka ostaisi miten paljon vaatteita, siltikään kaapissa ei ole mitään, vai onko se laajempi asia?
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma
Kirjoitin vuosi sitten tyhjän vaatekaapin syndroomasta. Siitä oudosta tunteesta, kun vaatekaappi on täynnä vaatteita, mutta silti tuntuu, ettei ole mitään päällepantavaa. Silloin luulin kirjoittavani vaatteista. Nyt epäilen kirjoittaneeni paljon suuremmasta asiasta. Sillä sama ilmiö näkyy kaikkialla ympärillämme.
Koti on valmis, mutta mielessä pyörii jo seuraava remontti. Kesäloma alkaa, mutta katse on seuraavassa matkassa. Pitkään toivottu hankinta löytyy viimein, mutta ilo kestää hädin tuskin viikon ennen kuin huomio siirtyy seuraavaan asiaan. Emme enää osaa viipyä saavutetussa. Ja ehkä se ei ole edes meidän vikamme.
Koko ympäröivä maailma tuntuu rakentuvan ajatukselle, että nykyhetki ei riitä.
Mainokset kertovat, että elämä olisi parempaa uuden sohvan kanssa. Some näyttää ihmisiä, joilla on enemmän, parempaa, kauniimpaa ja kiinnostavampaa kuin meillä. Jokainen algoritmi on rakennettu pitämään meidät liikkeessä, etsimässä seuraavaa asiaa.
Koska tyytyväinen ihminen on huono asiakas. Jos olet aidosti tyytyväinen vaatekaappiisi, et osta uusia vaatteita. Jos olet tyytyväinen kotiisi, et suunnittele jatkuvasti uusia hankintoja. Jos olet tyytyväinen itseesi, joku menettää mahdollisuuden myydä sinulle ratkaisun ongelmaan, jota sinulla ei ehkä edes ollut. Se on aika epämukava ajatus.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei jäänyt vaatekaappiin
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän huomaan saman ilmiön kaikkialla. Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei oikeastaan kerro vaatteista. Se kertoo katseesta. Siitä, että huomio kiinnittyy jatkuvasti siihen, mitä puuttuu. Voimme seistä keskellä omaa elämäämme ja nähdä vain sen yhden asian, jota meillä ei ole.
Ystävät, koti, perhe, terveys, harrastukset, muistot, kokemukset – kaikki jäävät hetkessä taustalle, kun mieli löytää uuden puutteen. Ja nykyään puutteita löytyy helposti. Koskaan historiassa ei ole ollut näin helppoa verrata itseään muihin.
Avaat puhelimen ja näet ihmisiä, joiden kodit näyttävät täydellisiltä. Ihmisiä, jotka matkustavat enemmän. Pukeutuvat paremmin. Sisustavat kauniimmin. Elävät kiinnostavammin. Mutta samalla unohdamme yhden asian. Näemme heidän kohokohtansa ja vertaamme niitä omaan tavalliseen tiistaihimme.
Se on peli, jota kukaan ei voi voittaa. Ehkä juuri siksi niin moni tuntee jatkuvaa levottomuutta. Tunnetta siitä, että elämä alkaa vasta sitten, kun jokin seuraava asia tapahtuu.
- Kun saan sen työpaikan.
- Kun lähden sille matkalle.
- Kun laihdun.
- Kun lapset kasvavat.
- Kun remontti valmistuu.
- Kun löydän sen täydellisen asian.
Mutta mitä jos elämä ei ala silloin? Mitä jos se tapahtuu juuri nyt, tässä hetkessä, samalla kun odotamme jotakin muuta?
Tyytyväisyydestä on tullut kapinallinen teko
Joskus tuntuu siltä, että tyytyväisyyttä pidetään lähes epäilyttävänä. Jos joku sanoo olevansa onnellinen nykyisessä elämäntilanteessaan, hänet saatetaan nähdä kunnianhimottomana. Jos joku ei jatkuvasti kehitä itseään, optimoi arkeaan tai tavoittele jotakin suurempaa, hän näyttää jäävän jälkeen.
Aina pitäisi olla matkalla johonkin.
- Kasvamassa.
- Kehittymässä.
- Parantamassa itseään.
Ja ymmärtäkää oikein. En vastusta unelmia enkä tavoitteita. En usko siihen, että ihmisen pitäisi lakata haaveilemasta. Mutta uskon siihen, että meidän pitäisi välillä pysähtyä kysymään, kuka oikeastaan hyötyy siitä, ettemme koskaan tunne olevamme perillä. Kuka hyötyy siitä, että katsomme jatkuvasti peiliin ja näemme korjattavaa? Kuka hyötyy siitä, että avaamme vaatekaapin ja näemme vain puutteita?
Kuka hyötyy siitä, että katsomme omaa elämäämme ja ajattelemme sen olevan vasta luonnos jostakin paremmasta? Aika harvoin me itse. Ehkä suurin kapina nykymaailmassa ei olekaan lähteä etsimään jotakin uutta. Ehkä suurin kapina on opetella katsomaan sitä, mitä jo on.
Ei siksi, että elämä olisi täydellistä. Ei siksi, että kaikki unelmat olisi saavutettu. Vaan siksi, että jatkuva tyytymättömyys ei ole luonnonlaki. Se ei ole ihmisyyden perusominaisuus. Se on taito, jota meille opetetaan joka päivä. Ja ehkä siitä syystä tyytyväisyyskin on taito. Sellainen, jonka moni meistä on joutunut unohtamaan. Ja jonka voisi vielä opetella uudelleen.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Tyhjän vaatekaapin syndrooma:
VillaNannan hygge – hygge ilman kynttiläpakkoa
Ostin The Little Book of Hygge -kirjan Kööpenhaminan lentokentältä eräänä kesänä. Se tuntui silloin kevyeltä matkakirjalta, mutta myöhemmin ymmärsin sen avanneen jotain syvempää. Tästä syntyi ajatus: VillaNannan hygge – hygge ilman kynttiläpakkoa. Villanannan maailmassa hyggeily ei ole trendi, joka kertoisi, että hiljaisuus ja koti voivat olla tärkeitä.
VillaNannan hygge – hygge ilman kynttiläpakkoa
Hygge on yksi niistä pohjoismaisista sanoista, jotka on viime vuosina viety maailmalle lähes ilmiönä. Tanskalainen elämäntapa, jota kuvataan pehmeänä valona, kynttilöinä, villahuopina ja hitaana nautintona. Mutta kun katsoo hyggeä suomalaisesta ja erityisesti VillaNannan näkökulmasta, se ei ole trendi eikä ostettava tunnelma. Se on jotain paljon arkisempaa ja rehellisempää.
Mitä hygge tarkoittaa alkuperäisessä merkityksessään?
Meik Wikingin The Little Book of Hygge määrittelee hyggen tunteeksi. Se ei ole sisustustyyli eikä täydellinen koti, vaan kokemus turvasta, läsnäolosta ja siitä, ettei tarvitse esittää mitään. Hygge syntyy hetkistä, joissa elämä saa olla tavallista.
Kirjan mukaan hyggeä luovat esimerkiksi:
- pehmeä ja häikäisemätön valo
- tutut esineet
- hitaat rytmit
- jaetut hetket
Tärkeää on, että hygge ei vaadi vaurautta. Se ei ole luksusta vaan inhimillisyyttä. Juuri tässä kohtaa hygge tuntuu suomalaiselle tutulta, jopa itsestään selvältä.
Miksi hygge ärsyttää monia pohjoismaalaisia?
Kun hygge kaupallistui, siitä tuli nopeasti estetiikkaa. Oikeanvärisiä kynttilöitä, oikeanlaisia kuppeja ja kuvia kodeista, joissa mikään ei näytä eletyltä. Hygge alkoi näyttää siltä, että hyvä olo vaatii hankintoja.
Suomalaisessa todellisuudessa tämä tuntuu ristiriitaiselta. Meille hiljaisuus, yksinkertaisuus ja kodin suoja eivät ole sisustustrendi vaan elämän perusrakenteita. Talvi, pimeys ja vetäytyminen eivät ole romanttisia valintoja, ne ovat arkea. Siksi hygge voi tuntua ärsyttävältä silloin, kun siitä puuttuu elämän paino. Kun se irrotetaan historiasta, keskeneräisyydestä ja ristiriidoista.
VillaNannan hygge ei ole lavastettu
VillaNannassa hygge ei ole valmis tila. Se on:
- kulunut villatakki, jota ei ole korvattu uudella
- kahvikuppi, jossa on pieni halkeama mutta täydellinen muoto
- koti, jossa kaikki ei ole harkitun yhteensopivaa
- esineet, joilla on menneisyys
VillaNannan hygge ei lupaa jatkuvaa onnea. Se lupaa hetken, jossa saa olla rauhassa. Hetken, jossa elämä näkyy pinnoissa eikä sitä tarvitse peittää. Tämä on hyggeä ilman kiillotusta.
Suomalainen hiljaisuus ja tanskalainen hygge
Tanskassa hygge on usein sosiaalista. Yhdessäoloa, keskustelua, naurua ja jaettuja hetkiä. Suomessa vastaava kokemus löytyy usein hiljaisuudesta. Siitä, että kukaan ei vaadi small talkia. Että saa olla yksin ilman selityksiä.
VillaNannan maailmassa nämä eivät sulje toisiaan pois. Tanskalainen lempeys ja suomalainen hiljaisuus voivat elää rinnakkain. Hygge voi olla sekä yhdessä että yksin.
Hygge ei ole pakoa maailmasta
VillaNannan hygge ei tarkoita silmien sulkemista todellisuudelta. Päinvastoin. Se luo turvaa, jotta maailmaa uskaltaa katsoa sellaisena kuin se on. Hygge ei poista historiaa, kipua tai ristiriitoja. Se antaa tilan hengittää niiden keskellä. Ehkä juuri siksi hygge sopii VillaNannaan, kun se riisutaan pakollisesta pehmeydestä ja palautetaan elämään. Ei täydellisenä. Vaan totena.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Lisää samaa aihetta: