Hae
VillaNanna

Kevätmatka Tallinnaan

Kevätmatka Tallinnaan

Viikonloppuna pieni kevätmatka Tallinnaan alkoi aurinkoisissa merkeissä. Viime vuonna meidän reissu oli hiukan erilainen, sillä silloin lähdimme miettimään suhteemme tilaa ja tekemään päätöksiä jatkosta. Nyt päätimme lähteä antamaan aikaa toisillemme ja tällä kertaa ollaan myös yö poissa. Tämä oli siis tosiaan ensimmäinen kerta meille, kun yövyimme Tallinnassa. Oli kivaa, ettei mitään tarvinnut tehdä kelloa vilkuilemalla.

Kevätmatka Tallinnaan

Meillä oli suunnitelmissa vain lököilyä, historiaa ja syömistä. Tällä ajatuksella hyppäsimme My Star -laivaan ja rentouduimme My Chef kitchen -ravintolassa lähes koko matkan. Aurinko paistoi ja puurossanikin oli toukka. Sain uuden puuron ja vaikka toivoin, ettei toukan kohtalo ole rajan toisella puolen, niin epäilen, että toukka kohtasi kohtalonsa keittiössä. Puuro oli kaikesta huolimatta todella hyvää ja puuron lisäksi nautimme lasin viiniä sekä kuplavohveleita. Kyllä vain tuolla määrällä jaksaa pidemmälle päivää. Ehdittiin käydä vielä pyörähtämässä kaupassa sekä kannella.

Kevätmatka Tallinnaan

Von Stackelberg hotelli

Hotelli sijaitsee vanhan kaupungin kyljessä ihanan idyllisessä kaupunkikartanossa. Hotelli on 4 tähden putiikkihotelli. Huoneemme hintaan sisältyi ilmainen Wi-Fi, aamiainen, poreallas kylpyhuoneessa, sauna mahdollisuus spa osastolla, minibaari, kahvi ja tee, ilmastointi, kylpytakki -ja tossut sekä tervetuliaismaljat Otto baarissa. Ravintolassa oli yksityistilaisuus, joten jouduimme miettimään toisen vaihtoehdon päivälliselle.

Kevätmatka Tallinnaan

Kiek in de kök linnoitusmuseo ja Bastionin tunnelit

Ollaan todella monet kerrat suunniteltu, että kierretään linnoitusmuseo, mutta siihen ei ole koskaan jäänyt aikaa. Siellä kun aikaa menee. Fiilis oli muutenkin tuossa sellainen, että kiivetään ja kiivetään ja lopuksi mennään syvälle maan sisälle. Voin sanoa, että jalat on edelleen hellänä niistä rappusista. Tuli treenattua sitten jalkoja muutaman päivän edestä. Varpaat on vesikelloilla.

Kevätmatka Tallinnaan Kevätmatka Tallinnaan

Kevätmatka Tallinnaan

Kevätmatka Tallinnaan

Kevätmatka Tallinnaan

Ravintola Kaerajaan

Ravintola Kaerajaan sijaitsee Raatihuoneentorilla. Paikka on monille tuttu ja se on tosiaan turistirysän keskeisellä paikalla. Mutta koska olimme todella väsyneitä ja nälkäisiä linnoitusmuseon jälkeen, niin parkeerasimme ahterimme tuonne ja söimme erittäin maittavan päivällisen juuri tässä ravintolassa. En tosiaan uskonut, että sieltä saa näin herkullista ruokaa.

Kevätmatka Tallinnaan

Ilta nautittiin hotelilla

Koska jalat oli hellinä kiipeilystä, päätimme ruokailun jälkeen siirtyä nauttimaan hotellin hämärästä, nauttien viinistä ja poreilusta. Ensin siis askel kohti Otto baaria, joka oli muuten aivan ihastuttava paikka, alunperin ajatuksena oli istua iltaa ulkona, mutta ilma oli sen verran viileä ja ravintolan ykstyistilaisuus liian näkyvästi esillä, niin päätimme istahtaa intiimiin baariin. Päivä oli joka tavoin oikein täydellinen ja sen päivän kruunasi tosiaan upea ilta ja poreilu.

Päivä oli täynnä hikeä, naurua ja erilaisia kommelluksia, joten oli ihanaa painaa pää tyynyyn ja nukkua hyvin. Tosiaan me molemmat nukuimme todella hyvin hotellissa. Maksoimme hiukan ylimääräistä, jotta aamulla ei tarvinnut mennä aamiaiselle, vaan aamiainen tuotiin meille. Saimme valita mitä kaikkea haluamme syödä ja herkut levitettiin pöydälle, näin saimme syödä todella rauhassa, katsoa telkkaria ja valmistautua rauhassa päivän koitokseen.

Kevätmatka Tallinnaan

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Parisuhde katoaa arjen jalkoihin

Viime lauantain pelkokerroin

Viime lauantain pelkokerroin

Viime lauantain reissu oli täynnä uutta ja pelottavaakin kokemusta. Kun päivällä hyppäsin autoon mieheni kanssa, en osannut aavistaa, että paluumatka voi olla niin pelottava, mitä se oli. Mutta pitäähän sitä elämässä olla jotakin pelottavaa aina välillä. Joten nyt kerron mitä viikko sitten tapahtui ja laitan pari räpsykkäkuvaa teille ihmeteltäväksi.

Viime lauantain pelkokerroin

Herään aamulla ja kämmin sängystäni alakertaan. Katson hetken alakerran isoa vaatekasaa, johon on kerätty kaikki vanhemmalle pojalle menevät vaatteet. Alkaa kiukku nousta. Hitto, kun mies ei ole sanaakaan sanonut siihen, että olen viikolla muutamaan kertaan sanonut, että lähdetään viemään myttyä Turkuun. Kiukku nousee ja nousee. Päätän alkaa valmistautua matkaan junalla. Olkoot herraväki kotona homehtumassa, meikkä lähtee nyt. Näen pojan uuden asunnonkin samalla, en vielä ole sitä nähnyt.

Alan siis valmistautua ja kellokin riksuttaaraksuttaa, pojalla on kuuteen asti aikaa ennen kuin heillä on muuta puuhaa. Joten pikakäynti sopii. Kerään tarpeelliset tavarat kassiin ja ryntään alkertaan laittamaan palttoota päälle. Mies katsoo minua taas hoomoilasena suu selällään ja ihmettelee, että minnes sitä nyt ryntäillään. No Turkuun menen terve ja heitän vaatesäkin selkään kuin joulupukki. Mies nappaa säkin ja sanoo napakasti, että etpäs sinä nyt millään junalla lähde roudailemaan tällaista säkkiä. Hän laittaa vaatteet päälle ja mennään yhdessä viemään säkki. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Turkkusessa

Singahdettiin pojalle ja kaveri kävi siinä läpi säkin ja valitsi ne vaatteet mitkä halusi. Minä näin ihanan pojanpoikani samalla. Ihana pieni otus. Kun oltiin lähdössä poika sanoi, että oli kahvitkin meille laittanut valmiiksi…Ne nyt jäi juomatta, valitettavasti. Käytiin niin nopeasti kylässä. Pojalla ja hänen avokillaan on kyllä aivan ihana asunto. Ovat rakentaneet kyllä ihanan pesän. Päätettiin käydä katsomassa Turun keskustaa ja Hansaa. Syömään kunnon Heseen. Kyllä, Turun Hesen sapuskat ovat kyllä parhaat. Missään ei saa niin hyvää Heseruokaa kuin Turussa.

Toinenkin herkku on startannut Turusta, nimittäin Arnolds. Muistan sen hetken vieläkin kun kuumeisesti odotettiin, että Arnolds vihdoin avaa ovensa, jono oli aikamoinen kun kahvila vihdoin avautui. Se oli myös aina täynnä ihmisiä. Nyt käytiin katsomassa, onko Arnolds vielä samassa paikassa. Ei ollut tai oli mutta aikaisemman paikan vastapäätä. Ruokailun jälkeen käytiin kiertämässä hiukan toria. Siellä kun ei olla vuosiin oltu. Börs oli upea ja sopii todella hyvin vieressä olevan rakennuksen kanssa torin reunalle. Meidän hääyö aikanaan vietettiin vanhan Börsin sviitissä.

Viime lauantain pelkokerroin

Ja sitten sitä pelkokerrointa

Ennen kotiin lähtöä käytiin äitini luona juomassa kahvit ja lepäämässä. Tällaiset pikamatkat ovat aika rasittavia. Hetkisen levon jälkeen lähdettiin ajamaan Turusta kohti Helsinkiä. Lumisade pyrytti hiukan, oli liukasta ajaa. Painava lumi tarttui auton pyyhkiöihin ja jonkin ajan päästä lumipallerot lenteli minne sattui. Oli pakko pysähtyä ABC:lle huoltamaan pyyhkijöitä. Ja ei kun matkaan uudelleen. Iski kohta säkkipimeys ja ei nähnyt nenäänsä pidemmälle, lunta tuli kuin sitä olisi kaadettu taivaalta ja pimeys oli ympäröinyt kaikki. Mentiin kivassa pitkässä letkassa hitaasti mutta varmasti kohti Helsinkiä.

Matka oli hidas, ei olla koskaan ajettu näin pitkään tätä väliä ja pelotti kyllä todella paljon, että käy jotakin. Onneksi jokainen autoilija otti rauhassa ajonsa ja mentiin ihan rauhassa eteen päin. Ja nyt oli myös hyvät turvavälitkin. Kuumapäisiä ajajia ei paikalla ollut tällä kertaa. Lopulta päästiin turvallisesti kotiin ja viime lauantain pelkokerroin on vain muistoissa enää. Täytyy tosin sanoa tähän loppuun vielä, että tuli kyllä tästä ajosta niin mieleen yksi kesäinen Krakovan reissu, jolloin oltiin tila-autolla menossa kohti Auschwitzia ja alkoi sankka vesisade. Se oli niin raju sade, että autot pysähtyi tien varteen. Meidän kuski myös pysäytti auton. Ei oikeasti näkynyt mitään edessä. Meitä oli autollinen porukkaa ja kyllä kaikkia vähän pelotti.

Viime lauantain pelkokerroin

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kohteena Turun linna

Sisarukset Turussa

Meidän perinne