Miten pukeuduin Krakovassa
Matkalle on aika hankala aina pakata vaatteita, varsinkin talvisaikaan. Minulta kysyttiin, että miten pukeuduin Krakovassa, kun satoi, oli kylmä, vähän sellainen keli mitä on nyt Helsingissä ollut pitkään. Miten huomioin sen, että matkalla piti huomioida myös se, että lähdemme Zakopaneen, miten sinne kannattaa pukeutua kun lunta on polviin asti, on märkää ja todella kylmä.
Kyselin Instassa, että mitä kaikkea haluttaisiin tietää Krakovasta muutakin kuin se mitä olen kirjoittanut. Kaikenlaisia toiveita tuli ja muutamia toteutan tässä pikku hiljaa. Koska puolankieli ei taivu suussani, niin en lähde kirjoittelemaan puolaksi mitään. Päivää on se sana mitä kuulee ihan joka paikassa, myös nuoret sanoo päivää kun kävelee porttikäytävillä. Se on jotenkin aivan mahtava fiilis, kun nätisti sanotaan Dzień dobry. Siinäpä sitten kaikki.
Tuliaisista kyseltiin sekä vaatteista. Eli vaatteet olkoon nyt se ensimmäinen toivepostaus teille. Jossakin toisessa vaiheessa kerron sitten enemmän mitä muuta tuli ostettua kuin shoppailupostauksessa olevat jutut. Ihan kaikista vaatteista on turha selitellä mitään, mutta joistakin laitan pientä juttua.
Minulle on aika tärkeää se mitä otan mukaan matkalle, niiden pitää olla juuri sellaisia vaatteita, joita tykkään laittaa päälleni, vaikka ne ovat valittu jo aikaisemmin. Tiedän siis varmaksi, että ne kun laitan päälleni, niin mikään ei ahdista. Pyrin siihen, että voin vaihdella vaatteita keskenään ja ne sopivat yhteen kaikki. Tällä ajatuksella oli hyvä lähteä reissuun. Toki otan aina myös yhden tai kaksi ylimääräistä asukokonaisuutta ihan varoiksi. Krakovassa minulla oli vain yksi juhlaasu sekä arkiasu ylimääräisenä. Ylimääräisiä ei kuitenkaan tarvittu ollenkaan.
Asut
Minulle oli aika selvää, että matkalle otetaan aina hyvät kengät sekä lämpimiä vaatteita. Iso osa vaatteistani oli kirppislöytöjä, sillä minun oli tarkoitus esitellä näitä blogissani myös, mutta jotenkin annoin vain fiiliksen mennä ja asut jäivät postauksista lähes kokonaan pois. Tällä reissulla minun oli pakko ottaa kaksi takkia mukaan mutta yksi iso apu pakkaamisessa oli se, että laitoin toisen takin ilmatiiviiseen pussiin. Näin sain takin pieneen tilaan ja sain hotellissa lainaksi myös imurin, niin sain takin paluumatkallakin ilmatiiviiseen pussiin. Suosittelen siis niitä matkailussa.
Pitääkö aina olla näin paljon vaatteita mukana kun matkustaa?
Ei tietenkään, en vain ole koskaan oppinut matkustamaan kevyesti, tällä reissulla matkustin tosin aika kevyesti verrattuna siihen, että talvivaatteet vievät paljon tilaa matkalaukussa. Se on ainut ikävä asia talviaikaan matkustelussa, jos kohde on jokin muu kuin lämmin maa.
Miten pukeuduin Krakovassa
Meno
Tämän asun kanssa olin koko päivän Krakovassa. Se oli todella ihana asu ja tulee varmasti olemaan päällä muulloinkin. Ainut huono puoli oli se, että koska takki on tykäistuva ja minä tykkään laittaa laukun takin alle, niin takki ei mennyt kiinni. Eli tämä asia pitää huomioida ensi kerralla.
- pitsipaita, Fida
- tekonahkahousut, Fida
- karvakauluksinen neuletakki, UFF
- villakangastakki, Kierrätyskeskus
- Iso kaulahuivi, Kierrätyskeskus
- Saapikkaat, Tallinna
Monessa kuvassa on vilahtanut minun aivan ihana sateenvarjo, jonka ostin heti kun pääsimme Krakovaan. Se on kyllä ihan Kazimierzin yhdestä pienestä tursitikaupasta ostettu. Tuntosarvetkin minulle kasvoi ihan yllättäen…Minusta tuli ötökkä.
Päivisin
Päivisin koitin valita sään ja paikan mukaan vaatteet. Se olikin hivenen hankalaa mutta onneksi ei juurikaan kylmä tullut, toki kun pitkään oli ulkona, alkoi hiukan viluttaa, vaikka käveltiinkin paljon. Vaikka minulla oli hansikkaat kädessä, niin kylmä minulla oli käsissä. Eikä auttanut vaikka ostin lämpimämmät hansikkaat Zakopanesta.
- musta neule, Kirpputori
- valkoinen neule, Kirpputori
- raidallinen neule, Fida
- kuviollinen neule, Fida
- Harmaat housut, Fida
- harmaat leggarit
- ruutuhousut
- valkoiset housut, Kierrätyskeskus ilmaisosasto
- keinonahkahousut, Fida
- farkut
- untuvatakki, mieheltä saatu synttärilahja (keinountuvaa)
- villakangastakki, kierrätyskeskus
- turkispanta, itse tehty
- Sormikkaat, Kontti
Iltaisin
Minulla oli kolme tärkeää illallista. Jouluaatto, joulupäivä sekä tapaninpäivä. Näille kolmelle illalle olin tarkkaan valinnut sellaiset vaatteet, jotka ovat juhlallisemmat kuin tavalliset arkivaatteet. Joukkoon mahtui myös tuunattu hame. Tykästyin todella näihin asuihin ja näitä tulen käyttämään kyllä jatkossakin.
- ruutupaita, Kierrätyskeskus ilmaisosasto
- pitsihame, verhosta ja t-paidasta tehty
- jättipaita, Kontti
- secondskin leggarit, itse tehdyt
- sininen neule, Kierrätyskeskus ilmaisosasto
- Keinonahkahousut, Fida
- Nilkkurit, Fida
Paluu
Paluulle lähdettiin sellaisissa vaatteissa mitkä olivat rennot ja mukava pitää päällä. Paluulle en niin enää välittänyt mitä päällä on, kunhan jotain on päällä. Onnetonta fiilistä kun ei silloin pelasta mikään. Paluu Kazimierzista on minulle aina todella vaikea ja sopeutuminen Suomeen aiheuttaa kyllä valtavasti ongelmia. Siksi aina käy niin, että laitan päälleni mitä sattuu kun tiedän, että pitää lähteä Suomeen. Onneton tunne seuraa sitten pitkään ja seuraavaksi minulle tulee ikävä, valtava koti-ikävä.
- untuvatakki, mieheltä saatu synttärilahja (keinountavaa)
- keinonahkahousut, Fida
- pipo, Krakovasta
- vyölaukku, Idea Fix Krakova
Tässä jotain miten pukeuduin Krakovassa, toivottavasti saatte ideoita myös tästä postauksesta, jos vaikka joskus jouluna olette tuolla nauttimassa hiukan erilaisen joulun humusta. Meidän reissua voi kokonaisuudessaan käydä lukemassa täältä.
Mukavaa maanantaita kaikille!
Itse tehdyt vaatteet
Itse tehdyt vaatteet tuovat itselle todella hyvän mielen, se nostaa itsetuntoa sekä hoitaa aivoja. Ylipäänsä kädentaidot hoitaa aivoja tehokkaasti. Käsityöt ovat siis yksi osa ihmisen hyvinvointia. Kädentaidoilla pidetään hyvin huolta siitä, että muisti virkistyy ja mahdollinen muistisairaus pysyy poissa pidempään. Ei siis ihan pikku juttu aivoille tömä harrastus.
Minulle kädentaidot ovat myös stressin poistaja, mikään ei ole niin ihanaa kuin sukeltaa omaan maailmaan samalla kun neuloo tai omplee jotakin mielenkiintoista. Ja kun näkee vihdoin sen valmiin työn…Se tunne on jotakin sanoinkuvaamatonta. Kyllä siinä hyväolo nousee ja miettii, että vau, tää on mun kädenjälkeä. On myös upeaa nähdä miten käsityön arvostus on alkanut vihdoin myös nousta. Vielä kun täällä arvostettaisiin sitä suomalaista lampaanvillaa, on meinaan surullista lukea siitä, että villaa tuhotaan kun sitä ei ketään halua. Meillä kuitenkin on hienoa lampaanvillaa, jota ei haluta hyödyntää, hukkaan heitetty luonnon materiaali on aina luonnolle pahin mahdollinen.
En kuitenkaan nyt mene tähän villa asiaan tämän enempää, aiheesta on uutisoitu ja eettiset ja ekologiset bloggaajat ovat aiheesta kirjoitelleet paljon ja muutoksiakin on asian suhteen tullut. Itse haluan nyt keskittyä siihen mitä hyvää tulee kun tekee käsitöitä. Kädentaidot hoitaa terveyttä ja useasti ajatellaan, että käsityöt on sama asia kuin neulominen, vaikka käsityöt on laaja käsite ja jokaiselle löytyy oma juttunsa. Minulle saman tehon antaa niin ompelu kuin neulonta.
Miehen collegetakista hame
Mieheni on siivonnut vaatekaappiaan ja iso määrä vaatteita on vaihtanut omistajaa, mutta muutaman paidan halusin itselleni ihan vain sen vuoksi, että voin tuunata niistä itselleni jotakin pientä kivaa. Yksi sellainen vaate oli aikanaan ilmaisosastolta löytynyt collegepaita, jota mieheni on käyttänyt todella paljon, on ollut yksi hänen lemppareistaan. Halusin siis säästää sen tekemällä siitä itselleni hameen. Hihoista on vielä tulossa asioita jossakin kohtaa, mutta ensin tein hameen.
Hame on erittäin helppo tehdä erilaisista paidoista. Mittaa vain lantion ympärys ja lisää siihen 4 cm, tai miten kapean ikinä tahtoo. Ja leikkaa se mitta paidasta. Mitä suurempi paita sen enemmän väljyyttä siihen saa. Itse leikkaan hiukan muotoon hametta, mutta sen voi leikata myös ihan suoraan, sillä kuminauha hoitaa vyötärön osuuden napakaksi. Vyötärönauhan tein kauluksesta.
Poolopaita
Poolopaidan kaavoja löytyy paljon mutta kaavan voi myös fiksata ihan tavallisesta pitkähihaisen trikoopaidan kaavasta helposti. Näin olen itse tehnyt. Kaavan alkuperästä ei ole mitään tietoa, sillä tällä kaavalla olen tehnyt jo silloin kun opiskelin vaatetusalalla. En muistaakseni ole tehnyt kaavoja kokonaan itse. Kangas on jämäkangas, jota jäi toisesta projektista. Halusin saada heti koko kankaan käytettyä ja siitä on nyt jäänyt muutama suiro, jonka olen säästänyt askartelua varten. Perusvaatteita tarvitaan aina.
Bootsit
Tammikuussa on avattu Myrtsiin uusi Kierrätyskeskus myymälä ja pakkohan siellä oli käydä tässä kääntymässä. Sielt löysin nämä aivan ihanat huovutetut nilkkurit. Nämä sopii hyvin omaan tyyliini ja helppo yhdistää erilaisiin hameisiin ja mekkoihin. Niin tyttömäiset ja suloiset.
Minulta on paljon kyselty, jos voisin tehdä taas kirppispostauksen ja yritän niitä lähiaikojen löytöjä koittaa tuoda jotenkin esiin vähän useammin taas. Olen ollut huono kuvaamaan nykyään, kun olen niin vähän kotosalla.
Itse tehdyt vaatteet
Näin saan yksilöllisiä, oman näköisiä vaatteita, joita muilla ei ole. Se on yksi asia miksi haluan tehdä itse vaatteeni, toinen asia on se, että varsinkin vaatteiden tuunaaminen ja korjaaminen on ekologista ja myös eettistä. Niin kuin alussa sanoin, se tuottaa mileihyvää ja poistaa stressiä, palaudun hyvin työstäni jota pääasiassa teen päivisin.
Minulta myös kysytään sitä, että onko minulla tähän pakon omainen tarve? Ei ole! Voin olla pitkäänkin ompelematta tai neulomatta. Syksyllä oli pari kuukautta kun en ommellut kuin yhden tai kaksi asiaa. Yleensä kun hommiin ryhtyy, niin teen monta asiaa samalla kertaa, niin ei tarvitse sitten hetkeen tehdä. Aika kuitenkin on rajallista ja perhekkin tarvitsee omaa aikaansa ja minun aikaani.
*****
Mukavaa päivää kaikille!


8










