Lumppumaakarin ekstaasi
Lumppumaakarin ekstaasi
Tämä siis tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kaikki päällä olevat vaatteet ovat joko kirpparilta hakittuja sekä tuunattuja vanhoja vaatteita. Kun huomaa, että nyt on asu kerätty näin, tulee sellainen fiilis, mitä ei osaa edes oikein sanoin kuvailla. Tulee ihan sellainen olo, että vau…
Tämä artikkeli on kaikua vanhasta blogista ja tämä kirjoitus oli aikanaan myös yksi luetuimpia ja varsinkin takki sai paljon näkyvyyttä, kun sen aikanaan tein. Takki on edelleen kovassa käytössä ja yksi lemppareistani. Kyllä, lempivaatteeni.
Materiaalit:
- Tuubihuivin neulepaidat on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta
- Villakangastakki on myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta
Nyt paita ja takki on juuri sellaisia, joita tykkään käyttää ja ovat aivan tyyliäni muutoinkin. Ehkä ainoa negatiivinen asia on se, ettei takissa ole tarkuja. En ole mitenkään keksinyt taskunpaikkoja tähän malliin. Mutta ehkä joskus sitten keksin miten ratkaisen asian.
Takki
Takki oli meikäläisen yksi saavutus. Rakastan takkeja ja olen niitä tehnyt paljon mutta jossakin vaiheessa takin tekeminen alkoi tuntua liian raskaalta ja hankalalta, siksi en juuri enää ompele takkeja, ainakaan näitä talvitakkeja. Mutta kyllä vain tuli ylpeä olo kun tämän sain valmiiksi. Tässä on kyllä niin paljon erilaista miettimistä kun materiaalia on niin vähän käytössä, vaikka olikin isokokoinen takki kyseessä. Pyrin käyttämään ihan kaikki osat mitä takista irti sain.
Paita
Paita oli aika helppo valmistaa. Suurensin pääntien ja avarsin sitä takakappaleelta enemmän. Kiinnitin reunaan pitsin sekä kiinnitysnauhat. Helman lyhensin ja kiinnitin pitsikangasta (jota saa pitsiverhoista, jos ei ole kotona kangasta olemassa). Paitaan voi helmaan lisätä pitsikankaan tilalle laittaa ihan mitä muuta kangasta tahansa halutessaan.
Laukku
Laukun materiaali on myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja siitä ei saanut kaikkia tahroja pois. Paita siis huollettiin ja otin vain ne osat käyttöön, jotka olivat puhtaita. Muutkin koristeet ja osat ovat löytyneet Kiertiksen ilmaisosastolta.
Nautinnollista viikonloppua teille kaikille!
Marraskuun villasukat
Marraskuussa oli minun vuosipäivä, koko kuukausi vietettiin minun kuukautena. Marraskuun villasukat neulottiin ylipolvien ja paksusta seiskaveikasta. Näillä oli tarkoitus häätää kova pakkanen. Niitä pakkasia ei sitten oikein koskaan tullut. Tosin vielä on aikaa mutta en usko meille tulevan mitään kunnon talvea enää. Marraskuussa tosiaan vietimme synttäreitäni monen monta kertaa ja pääsimme miehenikin kanssa hiukan kahdestaan nauttimaan tätä 47 vuotiasta emäntää.
Marraskuun villasukat
Nämä sukat ovat ihan perussukkien ohjeella tehty, sellainen ohje löytyy Novitan sivuilta. Itse käytän Novitan sukkalehteä, jossa on ihan perussukkien ohjeet eri langan paksuuksille. Seiskaveikka oli nyt se paksuus, joita teen useasti juuri syksyllä. Ovat ihan parhaat talvella. Yli polven sukat toimii hyvin hameiden ja mekkojen kanssa, kun sääret saa lämpimään. Tykkään käyttää hameita ja mekkoja myös talvella. Varsinkin paksuja ihania villaisia sellaisia. Vuoraan itseni mielelläni villaan talvella.
Tänä syksynä olen neulonut todella huonosti yhtään mitään. Varsinkin sukkien tekeminen on ollut aika vähäistä. Virkkailin kyllä innoissani nilkkasukkia jämistä mutta siihen se sitten lähinnä jäi. Tytölle olen neulonut joululahjaksi sukat, en nyt ihan sellaisia kuin toivoi mutta melkein.
Yhteinen retki
Marraskuisena päivänä oli ihana lähteä pienelle happihyppelylle naapuriin. Meillä on tuo ihana Haltiala tuossa vieressä ja mieheni halusi hemmotella ikääntyvää vaimoaan pienellä patikoinnilla sinne. Pieni punainen torppa, eläinten äänet ja herkulliset tuoksut leijailee pitkän matkan päähän. Tulee fiilis, että on piirretyssa elokuvassa ja seuraa haltioituneena tuoksuvanaa. Siltä se nimittäin tuntui silloin. Ensin tosin oli käytävä kuvaamassa sukat Keskuspuistossa. Pieni kiertäminen tällä alueella ei haittaa yhtään mitään. Niin kaunista seutua. Olen monta kertaa kirjoittanut tästä alueesta blogiini. Ruutinkosken alue on aivan ihana ja suosittelen siellä retkeilemään. Ihan minun suosikki paikkani täällä. Jos ei Oulunkylän laitureita lasketa.
Haltialan tila on aivan ihanstuttava paikka. Varsinkin nyt kun asumme tässä ihan vieressä, niin siellä tulee käytyä enemmän kuin ennen. Kesäisin Haltialassa on grilli, jossa käymme syömässä ainakin sen kerran kesässä. Viime kesänä tosin useamminkin kuin sen kerran. Pojatkin tykkää Haltialassa oleskelusta ja parastahan on se, että pyörillä ensin uimaan Vantaanjokeen ja siitä sitten hakemaan vatsan täytettä Haltialaan. Muuta ei oikein kesällä tarvita.
Äh, tässä piti syksystä kirjottaa ja mentiinkin kesään. Syksyllä ja talvella on kiva istuksia Haltialan töllissä, silloin alueella on ihan erilainen fiilis, mitä kesällä.Eläinten ääniä ei kuule ihan samalla tavoin kuin kesällä ja ulkonakin käyskentelee vähemmän elikoita mitä kesällä. Kissat nauttivat olostaan lämpimässä tuvassa ja tuvan ihana tunnelma välittyy kyllä ihan jokaiseen tuntoaistiin.
Asuni
Minusta on niin ihanaa, kun kirpparilta voi löytää ihan kaikki vaatteet, joita haluaa käyttää. Uusia ei ole mikään pakko ostaa ollenkaan. Syksyn paras löytö on ollut kuvan ihana keinoturkistakki, jonka löysin Fidasta alkusyksystä. Samalla reissulla löysin Uffista harmaan mekon ja näin heti miten sitä yhdistelisin. Harmaa mekko on ollut yksi järkevimmistä ostoksistani aikoihin. Sen voi yhdistellä ihan miten tahansa itse haluaa. Ja tietenkin kirpparit ovat mahtava paikka tehdä huivilöytöjä. Ihan täydellinen asu synttäreiden viettoon.
Mukavaa päivää kaikille!


14



























