Tunikasta paita
Tein tunikasta paidan, sillä tunikana vaate ei toiminut päälläni. Olen ostanut tunikan muutama vuosi sitten Kierrätyskeskuksesta, enkä tällä kertaa sovittanut tunikaa päälleni ollenkaan. Näin silloin käy, jos ei sovita. Ostaa sellaista mikä ei päällä toimi ollenkaan. Luulin nimittäin, että kyseessä on paitamekko, sillä oli sen verran pitkä. Mutta kotona kun sovitin vaatetta, oli se aivan väärän mittainen. Kaappiin se jäi sitten muutamaksi vuodeksi ihmettelemään.
Tunikasta paita
Viime syksynä otin tunikan esiin ja aloin pohtia sitä, että millainen vaate siitä olisi kiva tehdä. Millaista käyttäisin. Tunikan isoin ongelma oli pituus ja toinen se, että minun päälläni tunika oli aivan liian raskaan näköinen. Kun vaate päällä seisoskelin peilin edessä ja vääntelin ja kääntelin itseäni, alkoi suunnitelma muodostua vähitellen sellaiseksi kuin se nyt on.
Näin tein:
- Lyhensin tunikan rintojen alta.
- Poistin hihat röyhelön kohdalta niin, että röyhelöt jäivät paikalleen.
- Avasin helmakaitaleen sivusaumat ja leikkasin kappaleen puoliksi pitkittäin.
- Ompelin helmakappaleiden lyhyen sivut toisiinsa.
- Ompelin helmapäärmeen.
- Ompelin rypytyslangan toiseen reunaan.
- Ompelin rypytetyn helmakappaleen paidan helmaan.
- Valmis!
Paita on lyhyt, mutta se ei lopulta haittaa mitään. Vaatteen ulkonäkö muuttui paljon ja päällä vaate on myös kevyemmän näköinen mitä aikaisemmin oli tunikana. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja tällaisena paitaa tuleekin käytettyä. Parasta tällaisessa sinivalkoraidallisessa vaatteessa on se, että tämän voi yhdistää millaisen alaosan kanssa tahansa. Mikä milloinkin miellyttää itseä.
Rento brunssiasu
Vappubrunssille tosiaan halusin ehdottomasti pukea tämän tuunatun paidan päälleni ja alaosaksi mietin ensin vaaleanpunaisia housuja, mutta lopulta valinta osui valkoisiin chinoihin, jotka olen ostanut UFFin tasarahapäiviltä joulun jälkeen. Tällä kertaa Arabian ostoskeskuksen UFFista. Sieltä tekee myös kivoja löytöjä, jotka ovat tämän hetken muotia. Aika klassisia vaatteita löytyy täältä, sekä aika paljon myös merkkivaatteita.
Joskus siis haluan tehdä kierroksia muissakin liikkeissä kuin vintage liikkeissä. Haluan yhdistellä uutta ja vanhaa keskenään tai sitten pukeutua niihin erikseen päästä jalkoihin. Valitettavasti jalassa ei ole kirppiskenkiä, vaan ne on ostettu koronavuonna laivalta, kun matkustimme Riikaan. Silloin laivalla oli hulpeat alennukset, johtuen kevään lockdownista tai uskoisin niin. Näillä vaateosilla sain kivan merihenkisen asun meidän joka vuotiselle vappuristeilylle.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Tasarahapäivät, saalis
Tasarahapäivät olivat jälleen ja minäkin käväisin pikaisesti viikolla Hämeentien UFFissa katsomassa mitä kaikkea oli vielä tarjolla 3€ päivillä. Minulla oli pari asiaa, jotka halusin löytää ja lopulta löysin pari muutakin asiaa, joita olen etsinyt sekä pari heräteostosta.
Tasarahapäivät, saalis
Alun perin minun suunnitelmissa oli kiertää kolme UFFia, kaikki vintage liikkeitä, mutta kävin lopulta vain Hämeentien myymälässä. Minulla oli taskussa lista mitä etsin ja mitkä asiat puuttuvat vielä kaapistani. Etsin siis puuvillaneuleita, joissa toisessa on kukkia tai muuta vastaavaa sekä raidallista paitaa. Molemmat löytyivät, vaikka nyt eivät ihan ole sellaisia kuin ajatuksissani oli, mutta kuitenkin sen verran lähelle, että nappasin ne mukaani.
Ostin kahdeksan tuotetta 20 € ja valintani olivat hyvin tarkat. Halusin vain tietyt asiat. En olisi ottanut kuin nuo kaksi paitaa, jos en olisi löytänyt näitä paria muuta asiaa. Eli harkitsin pitkään mitä otan ja karsin isolla kädellä korissa olevat vaatteet. Halusin sellaista, joita oikeasti tulen käyttämään tämän kevään sekä kesän aikana. Kaksi yllätystä tuli mukaani myös, lappumekko sekä isohihainen kauluspaita, jotka sopivatkin hienosti yhteen.
Mitä ostin?
Kaksi neuletta oli siis tarkoitus ostaa ja kahdeksan tuotteen kanssa lopulta tulin kotiin. Ne eivät kuitenkaan olleet sellaisia vaatteita, joita en käyttäisi vaan sopivat hyvin kaappiini. Yhden paidan jouduin korjaamaan, paita ole selkeästi tuunattu, mutta koska tuunaus oli tehty väärin, oli kangas repeytynyt ommelkohdista. Purin helman kokonaan ja ompelin uudelleen kaikki saumat sekä helman. Paita on aika lyhyt nyt, mutta se ei niin haittaa kun laitan helman kuitenkin vyötärökaitaleen sisälle.
Ostin:
- Lepakkohihaisen kauluspaidan
- Pierre Cavallon neuletakin
- Lyhythihaisen neuleen
- Neuletakin
- Neuletopin
- Housuhameen
- Farkkuisen lappumekon
- Raiskin tuulitakin
Kesäksi en tarvitse siis yhtään mitään. Mekkoja olen ommellut toki ja ompeluhommia jatkan vielä. Mutta ostettuja vaatteita ei kyllä tarvitse ainakaan tällä hetkellä yhtään enempää. Aika hyvin kaikki tarpeellinen löytyy kaapista. Olen myös erittäin tyytyväinen vaatekaapin sisältöön tällä hetkellä. Ei mitään tarpeetonta löydy, vaan kaikki yhdisteltävissä toistensa kanssa. Kierränkö kuitenkin kesällä kirppareita? Se jää nähtäväksi. Tällä hetkellä en kuitenkaan mitään tarvitse.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:


8











