Kierrätyskeskuksen ilmaisosaston punainen hame
Kierrätyskeskuksen ilmaisosaston hämyssä tekee välillä erittäin hyviä löytöjä. Yksi kevään löydöistäni oli punainen pliseerattu hame, joka toi kyllä sellaisen hymyn huulille, ettei tosikaan. Hameen voi laittaa pikkujouluihinkin tai pitää kesällä tai vaikka nyt alkusyksystä ennen vilpoisempia kelejä.
Kierrätyskeskuksen Ilmaisosaston punainen hame
Ilmaisosastolla käyminen on aina oma projektinsa, aina joutuu miettimään, että mihin väliin sen kätensä uskaltaa laittaa tai mihin tunkea takamuksensa. Mutta useimmiten ei tarvitse juuri mitään tehdä kun käsi osuu johonkin mielenkiintoiseen asiaan, kuten tämä punainen hame. Jos olisin jättänyt hameen jollekin toiselle otettavaksi, olisi se jäänyt kummittelemaan mieleeni ja minua olisi todella harmittanut. Siksi en heittänyt hametta takaisin laatikkoon, vaan nappasin sen nopeasti mukaani. Näin sain taas yhden pikkuisen osan täydelliseen vaatekaappiini.
Punainen on siitä hyvä väri, että se sopii ihan kaiken kanssa ja se on helppo yhdistää myös kaiken kanssa. Tämän vuoksi tiesin heti mitä haluan testata hameen kanssa. Kaivoin valkosiniraidallisen collegepaitani kaapin perukoilta ja testasin miten se sopii hameen kanssa. Noh, sehän sopi ja täydellisesti. Jalkaan olisin voinut laittaa vaikka korkkarit, mutta halusin sujauttaa valkoiset lenkkarit, jotka ovat muutamia vuosia sitten jääneet pieneksi pojalleni.
Lempivaatteet on mun aatteet
Koko asu rakentui vanhoista vaatteistamme sekä kirpparilöydöistä. Tämä on se syy miksi en ihan kaikkia vaatteitani tuunaa tai laita kiertoon. Niitä voi pienen ajan jälkeen taas innostua käyttämään. En tietenkään säästä aina ihan kaikkea, mutta muutamia juttuja tietenkin. Kuten nyt kuvien collegepaita. Paita on ostettu joskus 2007 tai 2008 uutena tosin, mutta nyt on ollut pitkä tauko sen käytössä. Eipä ole enää kun keksin sille taas käyttöä, eikä tarvinnut lähteä etsimään moista paitaa mistään. Toki nyt olen innostunut testailemaan paitaa monen muunkin vaatteen kanssa. Eli tavallaan tarvittiin yksi ”uusi” asia, jotta paita jälleen löysi paikkansa. Aina tätäkään ei tarvita.
Asu
- paita: KappAhl (2007 tai 2008)
- Hame: Kierrätyskeskus, ilmaisosto
- Kengät: Pojan vanhat
- Laukku: Kierrätyskeskus, 4€
Paidan olen halunnut säästää ihan siitä syystä, että se on erilainen mitä muut collegepaidat. Siinä on selässä nyöritys ja niistähän minä tykkään ja paljon. En usko, että muussa tapauksessa olisin sitä säästänyt, jos olisi ollut ihan tavallinen peruspaita. Säästän siis vaatteita, joissa on joku juttu tai se on niin klassinen, että kannattaa säästää. Mutta aina kun siistii kaappiaan, kannattaa miettiä sitä, että mikä on vaatteen tarina tai onko vaate lempivaate. Toki myös tila on toinen mikä kannattaa huomioida, mutta minulle on tärkeää säästää pieneksi jääneitäkin lempivaatteita, ihan tarkoituksella.
Rentoa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Päivän tyyli kirpparilta
Päivän tyyli on kirpparilta ja sisältää itselleni niitä elementtejä, joista pidän paljon. Tämä asu sai mielen virkeäksi, kun sairaalasta päästyäni ja muutaman päivän kotona nukuttuani, aloin vähitellen elää jälleen. Oli mukava pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joissa oli helppo olla ja saada energiaa lisää näistä vaatteista.
Päivän tyyli kirpparilta
Over size on yksi lempisanojani, ihan siitä syystä, että nautin valtavasti siitä, että voin pukea jotakin todella iso päälleni. Toki tiedän, että tällaiset liian isot vaatteet voivat myös suurentaa ja lyhentää ihmistä, mutta minulle se iso vaate on turva. Koska sairastumisen jälkeen olen kokenut turvattomuutta, niin tämän vuoksi olen paljon pukeutunut näihin isoihin vaatteisiin.
Miksi se sitten saa minut tuntemaan turvallisuutta?
Luulen, että minun kohdalla se liittyy siihen, että koska olen niin pieni, niin iso vaate piilottaa minut, eikä kukaan huomaa minua. Iso kokoinen vaate on kuin peitto, joka kätkee minut sisäänsä. Vaatteen sisällä saan rauhassa voimistua ja katsella varovasti maailmaa. Iso vaate ei myöskään kiristä eikä purista, joka on ihan parasta kun koittaa tervehtyä. Isossa vaatteessa on monta elementtiä miksi se on niin ihana ja miksi niitä tykkään käyttää ja miksi ne ovat niin isossa roolissa minulla varsinkin nyt kun sairastumisen jälkeen kuntoudun.
Asu:
- Nahkatakki: UFF, Hakaniemi
- Vakosamettihousut: UFF, Arabia
- Over size neule: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto, Nihtisilta
- Tuunattu huivi: Myös ilmaisosastolta
Nahkatakki onkin jo esitelty aikaisemmin, linkki alhaalla. Vakosametti on minun yksi lempimateriaali ja nämä ihanat housut ovatkin olleet nyt keväällä kovassa käytössä. Levenevät lahkeet ja korkea vyötärö sopii hyvin tällaiselle pätkälle, korkea vyötärö myös pidentää jalkoja, jolloin lyhyt näyttää pitkälle.
Lohenpunainen on ihana väri
Lohenpunainen väri kuuluu vaaleanpunaisiin väreihin, kuten esimerkiksi pinkki, roosa ja vaaleanpunainen. Tämän väriryhmän psykologia liittyy herkkyyteen, hellyyteen sekä tietenkin lapsekkuuteen. Yleensä vaaleanpunaiset värit mielletään naisellisuuteen, vaikka värin historia on toinen. Lohenpunainen taas viestii himoa, halua, tahtoa ja jännitystä. Koska tarvitsen tervehtymiseen tällä hetkellä paljon tahtoa, niin lohenpunainen on tärkeässä osassa pukeutumistani tällä hetkellä.
Olen viimeksi käyttänyt lohenpunaista väriä 90 -luvun alussa. Esikoisen syntymän jälkeen käytin aika pitkään yhtä asua, johon kuului pitkä bleiserimallinen liivi sekä hulmuava lahkeiset kukalliset housut. Puvun olin tehnyt itse aikanaan kun opiskelin vaatetusalaa. Kyseinen asu on jo aikaa sitten ajautunut kirppikselle myyntiin. Tuon jälkeen en ole lohenpunaista enää päälleni laittanut, ennen kuin nyt kun sairastuin. Tosin olinhan tuon paidan löytänyt jo paljon aikaisemmin, mutta vasta nyt se on päässyt kunnolla mukaan vaatekokoelmiini.
Vaatteilla on väliä ja väreillä on tärkeä tehtävä meidän elämässä. Vaikka kehotan aina kaikkia nauttimaan vaatteistaan ja hulluttelemaan, niin kannattaa muistaa, että jokaisella vaatteella on tarkoituksensa, ne eivät ole vain vaatteita, niillä on myös syvällisempi merkitys: Miksi valitsen päälleni jotakin tiettyä väriä tai miksi oloni paranee kun puen tietyn vaatteen päälleni.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


4










