Hae
VillaNanna

Appelsiiniletut ja appelsiinikastike

Kun lettuvatsa huutaa LETTUJAA, ei auta juuri muu kuin kaivaa kulho kaapista ja alkaa tehdä lettutaikinaa. Letut on siitä kivoja, että niitä voi tehdä ihan millaisia tahansa ja minkä makuisia tahansa. Aikaa menee mutta ei haittaa kun on hyvä seura ja hyvää keskustelua samalla kun paistaa räiskäleitä. Kyllä, näillä lärpyttimillä on monta nimeä ja sekin on ihan ok, sillä yleensä rakkaalla lapsella on monta nimeä. En kuitenkaan postaa pelkkää reseptiä, sillä Melissan kokeileva keittiö polttaa ja pakko saada kokeilla kaikkea todella omituistakin, kuten tuo hassu eilisen keiton tuunattu keitto. Samalla periaatteella lähdetään tässäkin liikkeelle. Mutta nyt ei hassuteltu, vaan otettiin homma kuolemanvakavasti ja parista ruokalusikallisesta kastiketta ja parista letusta saatiin herkulliset välipalat seuraavaksi päiväksi.

Tiedatkö nuo banaaniletut , suussasulavan herkulliset banaaniletut? Jos et, niin klikkaa linkistä ja käy tutustumassa reseptiin, mutta jos tiedät niin lue tätä tekstiä eteen päin ihan estottomasti. Nimittäin haluan kertoa, että banaaniletut on meidän perheen herkkuja mutta koska minä olen vähän pölö, niin ostelen appelsiineja kaappiin, joista lopulta on pakko alkaa kokkailla asioita kun unohdan ne sinne kaappiin. Siksi tällä kertaa banaaniletut eivät päässeet masuun vaan vuorossa olikin applesiiniletut ja kastike. Ja tiedättekö miten kävi….Taisi hurahtaa nämä letut täysillä banaanilettujen ohi. Hippulat vain vinkui ja vihellys kuului. Eli suosittelen tekemään!

Koska en halua koskaan ikinä milloinkaan hettää edes sitä lusikallista ruokaa roskiin, niin nappaan joko lusikan suuhuni tai sitten teen siitä jotakin omituista. Tällä kertaa yli jäi vain kaksi lettua ja muutama lusikallinen kastiketta mutta omituiseksi en halunnut ryhtyä tällä kertaa vaan päätin tehdä välipalaa seuraavaksi päiväksi. Pierupuuroa kyllä oli kaapissa, jonka tein mustikoista (kannattaa muuten tehdä) mutta ei meidän porukka kaikki jaksa puputtaa sitäkään joka päivää, paitsi minä. Se on mun juttu se puuro. Joten tein pojille välipalaksi pienistä aineksista, todella herkulliset jutut. Miten voikaan välillä se hävikkiruoka olla tajunnan räjäyttävää?

Jäljelle jäi kaksi lettua, neljä ruokalusikallista kastiketta, joten otin kolme ruokalusikallista turkkilaista jogurttia ja sekoitin kastikkeen siihen, täytin sillä letun ja laitoin pakkasesta mustikoita ja mansikoita mukaan. Muuta ei tarvittu ja meinasi pojat nielasta kielensäkin.

Porkkanan naattiletut

Olen päättänyt jatkaa näiden naattien ja muiden kasvisten osien reseptien jakoa, jotta mahdollisimman monet pääsevät näkemään mitä kaikkea näistä vihreistä ihanista osista voi oikeasti tehdä. Porkkanan naatit eivät vain maistu hyvälle vaan ne sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia sekä klorofylliä. Kannattaa siis tutustua naattien maailmaan ja kokeilla erilaisia reseptejä myös näistä herkuista. Koska meillä syödään paljon porkkanaa, niin naattejakin tulee useasti mukana, yritän ostaa aina naatillisia kaikkein mieluiten. Porkkanan naateista saa tehtyä vaikka mitä herkullista ja nyt esittelenkin yhden reseptin lisää aikaisemman peston lisäksi. Lupaan syksyn aikana antaa lisää erilaisia reseptejä, jotta sitä hävikkiä saataisiin yhdessä pinemmäksi ja uusia ideoita ruokapöytään.
Naattireseptit

Eilen päätin tehdä naattilettuja, jotka on erittäin helppo valmistaa, aikaa vievää puuhaa tosin mutta erittäin helppoa. Täytin letut sienimuhennoksella, jonka resepti on muunnos aikaisemmasta sienikastikereseptistä. Vähän salaattia viereen ja herkku on valmis. Lettujen kanssa voi toki syödä muutakin sienikastike ei ole pakollinen. Meillä kun kaikki muut tykkää sienistä, paitsi tuo vanhempi poika, niin tulee aika useasti kuitenkin tehtyä sienistä juttuja. Poika syö kuitenkin sieniherkut kiltisti vaikka eivät hänen lemppareita olekkaan. Letut voidaan nauttia myös voissa paistettujen perunoiden ja mustaherukkahillon tai karpalohillon kanssa. Miehen lempi tapa syödä näitä lettuja. Siksi vinkki.

Huom! 
Kun käsittelet sieniä, älä pese niitä vaan putsaa harjalla. 

Koska olen innostunut tekemään hyvin yksinkertaisista raaka-aineista ruokia mahdollisimman helpoilla resepteillä, niin ei ole yllätys, että kaivelin muistoistani isoäitini paahdetut kaurahiutaleet ja siitä saa helposti salonkikelpoisen jälkiruoan. Isoäitini teki paahdettuja kaurahiutaleita lapsuudessani aina välillä ja moniin jälkkäreihin tulee näitä muutoinkin mutta itse tykkään syödä tätä herkkua ihan näin yksinkertaisella reseptillä.