Hae
VillaNanna

Somen ChatGPT villitys

Somen ChatGPT villitys

Somen ChatGPT villitys on jälleen tuonut uuden hauskan ilmiön tässä viikolla esille. Facebook täyttyi käyttäjien nukeista ja osa oli kyllä niin täydellisen itsensä näköisiä, ettei tosikaan. Esimerkiksi työkaverini pyysi tekoälyä tekemään itsestään nuken ja se oli aivan hänen näköisensä. Ihan mieletöntä. Ja tietenkin minun oli otettava osaa tuohon samaan hömpötykseen.

Somen ChatGPT villitys

ChatGPT on tällä hetkellä aika hyvin esillä eri tavoin ja ihmiset kyselee ja pyytelee tekoälyä tekemään erilaisia kuvia mutta myös avustamaan somessa. Myös minä olen ottanut tekoälyn auttamaan minua muutamissa asioissa. En yleensä ole lähtenyt näihin muihin hassutuksiin mukaan ollenkaan, mutta nyt lähdin. Ja innostuin vähän enemmänkin lopulta ja tein itsestäni monenlaisia juttuja, en vain tuota nukkea. Nukke tosin on mun suosikki, muuten minusta nuo muut eivät ihan onnistuneet, niissä ei ole minun näköä ollenkaan.

Kaikkein hulluin oli kun pyysin tekoälyä parantamaan kuvaa, niin tekoäly muutti kuvan ihan toiseksi, myös minä muutuin ihan toiseksi. Se oli samalla kertaa hassua mutta hiukan myös pelottavaa. Miten helppoa on muokata kuvaa ja käyttää kuvaa myös väärin. No joo, mutta hauskaa tämmöinen muuten on, kunhan kukaan ei ota hommaa tosissaan. Itse kuitenkin koen tekoälyn tärkeäksi työvälineeksi ja hyödynnän tulevaisuudessakin sitä, esimerkiksi juuri Instagramissa.

Somen ChatGPT villitys

Tekoäly vs minä itse

Vaikka tulen käyttämään omassa somessa tekoälyä hyödykseni, niin en kuitenkaan kuvissa, paitsi ehkä joskus voin taas tehdä jonkin nuken, jolla on samanlainen asu kuin se minkä olen tehnyt itselleni. Sitä olisi hauska testata. Mutta käytän enemmän tekoälyä antamaan inspiraatiota, komennan sen tutkimaan profiiliani ja antamaan vinkkejä eri asioista ja vinkkaamaan sellaisesta sisällöstä mikä sopii toimintaani, mutta en ole itse asiaa vielä tuonut esille omassa somekanavissa. Eli tekoäly on vähän kuin assistentti minulle. En muokkaa kuviani tekoälyllä, se ei ole mun juttu. Nuo nuket oli nyt poikkeus.

Olen oikeastaan lopettanut kokonaan peresttienkin käytön, muokkaan toki kuviani, lähinnä värejä, valoisuutta yms. mutta teen senkin ihan puhelimen omilla muokkaustyökaluilla, en käytä enää oikein ollenkaan ulkoisia muokkausohjelmia. Tällä hetkellä villityksenäni on aika harmaat tummat kuvat, mutta joskus sekin varmasti muuttuu. Olen tällainen tuuliviiri sen asian kanssa. Toki tiedän, että parasta olisi kun kuvat olisi kaikki samanlaisia, mutta itse kun en oikein jaksa kattella sellaista ja haluan tehdä omaa someani myös itselleni, siksi siis minulla on eri tyyppisiä kuvia some täynnä.

Somen ChatGPT villitys

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Pelottava tekoäly

Fake Famous

 

4 kommenttia

  1. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra kirjoitti:

    Tekoäly on tullut jäädäkseen. Tälle asialle ei voi mitään, joten sen on pakko hyväksyä. Toisaalta, osa asioista, jotka tekoäly pystyy tekemään on jopa hauskaa: minä tykkäsin niistä nukeista tosi paljon. Olisin varmaan ostanutkin sellaisen pienenä. ”Sewing is superpower” oli kyllä paras.

  2. Petra - Sängyn alla kirjoitti:

    Mie olen käyttänyt tekoaälyä myös tarkistamaan mm kotisivujen oikeinkirjoitusta 😀 Mutta itse kirjoittamisen teen kyllä edelleen ihan itse, se on vähän niinkuin se idea koko blogissa, että tekstit tulee suoraan omasta päästä tai sydämsestä, blogissa olen vähän armollisempi myös virheiden kanssa 🙂 Nuo nuket oli kyllä tosi söpöjä! Ihana toi superpower 😀

    https://www.sangynalla.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *