Hae
VillaNanna

Kesä kuumottaa

Kesä kuumottaa

Kesä kuumottaa ja kesävaatteet polttelee ajatuksissa. Mitä tyyliä tarvitsen lisää ja mitä taas en. Boheemit vaatteet on mielestäni nyt kaikki valmiina. Tiedän toki itseni sen verran hyvin, että boheemia tyyliä tulee kyllä tehtyä lisää aina kun lämpötila nousee ja kesän tuoksut alkaa humalluttaa päätä. Meren pauhuna ja peltojen kahina saa mielen palamaan aina lapsuuteen asti. Silloin silmissä vilisee kauniit hörhelömekot ja luonto. Ne täytyy aina saada ikuistettua.

Meikällä on iso pino erilaisia kankaita tuossa minun työtilassa olevassa laatikossa. Iso osa on hankittu kirppiksiltä, mutta viskasin sinne myös ne kankaat, jotka ostin nyt huumapäissäni Eurokankaasta. Vieläkin se asia minua harmittaa, mutta ei mahda mitään. Näistä tehdään ja se siitä. Elän suuressa toiveessa, että jouluun mennessä on tämä minun projektini vihdoin ohi. Nimittäin kaikkein eniten tuossa laatikossa on tilkkuja.

Kesä kuumottaa

Tuosta työlaatikosta kaivoin pätkän raidallista trikoota, jonka olen aikaa sitten löytänyt Kierrätyskeskuksesta, olisiko pari kolme vuotta sitten. Se on hilloutunut laatikossa hyvän tovin, kun satuin ostamaan Sewing lehden itselleni pitkästä aikaa. Tämän lehden mukana tulee aina pari kaavaa ja tämä T-paitamekko on siis tällä kertaa Burdan kaava. Tämä kaava sopi erittäin hyvin tähän kankaan palaseen.

Jouduin kyllä hiukan vääntelemään ja kääntelemään kangasta, että sain nippa nappa tuon T-paitamekon leikattua kankaasta. Juuri ja juuri se siitä tuli. Trikoo on helppo ja nopea ommella saumurilla ja kaksoisneulalla. Näissä ei yleensä pitkään nenä tuhise kun ompelee.

En näitä kesävaatteita tänne nyt kauheasti laittele esiin vielä, sillä parempi odotella kesää ja kärpäsiä. Silloin on paras mahdollisuus nähdä ne myös päälläni. Tämä mekko tulee olemaan paljon käytössä, sillä se on sen verran yksinkertainen ja helppo yhdistää sen mukaan josta milloinkin tykkää. Sinivalkoraita on sellainen, minkä voi yhdistää minkä värin kanssa tahansa yhteen. Yhtenä vuotena halusin yhdistää sinivalkoisen keltaiseen, toisena punaiseen ja sitten tuli vihreän vuoro ja nyt tykästyin pinkkiin. Kaikki sellainen väri sopii, joka raikastaa koko asukokonaisuutta.

Asu

  • Kengät: Fida, Espoon keskus
  • Pinkki laukku: Kontti, Tammisto
  • Karvakuulokkeet: Joululahja Krakovasta
  • Kamera: Joululahja

Tämä asu on mieluinen, sillä mukana on kirppislöytöjä ja tuo laukku onkin mulla sellainen kesäinen hipsunhapsu laukku. Kun tunnen oloni hyvin tyttömäiseksi, niin otan sen keikkumaan käteeni. Kengät oli mahtava löytö. Ne ovat käyttämättömät ja aivan ihanat jalassa. On kuin kävelisi pumpulissa.

Kesä kuumottaa

Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Pussilakanasta matkasetiksi

Pussilakanasta matkasetiksi

Tie pussilakanasta matkasetiksi alkoi ennen korona härdelliä kierrätyskeskuksesta. Halusin jotakin todella keväistä, kesäistä ja siihen ajatukseen löytyikin aivan ihanan hauska pussilakana. Tästä lakanasta sain ensin kaksi mekkoa ja tilkuista tulikin sitten kaikkea muuta. Vielä on tilkkuja jäljellä, joten jotakin hauskaa pitää niistä tehdä. Pussilakanat ovat erittäin hyvää materiaalia niin vaatteeksi kuin erilaisiksi muiksi tavaroiksi.

Jokaisella matkaajalla on omat pussukat ja kimpsukat, joihin pakkaa ne omat kosmetiikkatuotteensa. Niin myös minulla. Koska minulla on myös tilkkuprojekti käynnissä, niin pakkohan minun oli tehdä itselleni toisiinsa sopivat härpäkkeet matkalaukkuun pakattavaksi. Itselläni ainakin on muutamia asioita aina matkalla mukana ja parasta on se, että ne tekee itse. Kaikki materiaalit näissä töissä on Kierrätyskeskuksesta ja Kontista hankittuja.

  • Pussilakana
  • vetoketjut
  • koristeet (rikkinäiset korut)
  • nepparit
  • t-paitoja ilmaisosastolta

Kirppareilta on helppo löytää tarvikkeita kaikkeen askarteluun ja käsitöihin. On lankoja, ompelutarvikkeita, kaavoja ja neuleohjeita. Sekä vinot pinot kankaita ja muita tarvikkeita. Ei juurikaan tarvitse hankkia materiaalia uutena.

Pussilakanasta matkasetiksi Pussilakanasta matkasetiksi Pussilakanasta matkasetiksi Pussilakanasta matkasetiksi Pussilakanasta matkasetiksi Pussilakanasta matkasetiksi

Pussilakanasta matkasetiksi

Ennen kuin lähden tekemään tilkkuhommia, teen isot ompeluhommat ensin pois, siksi tästä pussilakanasta sain tehtyä helposti kaksi erilaista mekkoa. Sen jälkeen teen aina isommasta pienempään juttuja. Mekkojen jälkeen siis oli kaikkein järkevintä leikata kankaasta toilettipussi. Siitä oli helppo aloittaa ja siihen rakentaa ympärille kaiken minkä matkalle tarvitsee. Setistä puuttuu vielä pesupussi, jonka teen heti kun löytyy pala pitsiverhoa, josta tehdä.

Matkasettini:

  • toilettipussi
  • unimaski+kotelo
  • aurinkolasikotelo
  • hiuspanta
  • puhdistusliinat+kotelo
  • nenäliinat

Matkasetistä tuli ihanan keväinen ja se tuo matkafiiliksen pintaan. Nyt onkin se hetki kun saa hyvin rauhassa suunnitella seuraavaa matkaa ja kun tämä koronahärdelli on ohi, niin voi heti lähteä matkalle. Monene monta suunnitelmaa on jo. Monta harmitustakin on tullut kun kaksi matkaa on jouduttu nyt peruuttamaan.

Huom!

  • Pussukoiden välissä on vanuvuori, oma vanuni on vanha sijauspatjamme päälliosa. Vanu on pesty ja putsattu hyvin. Sitä voi käyttää siis mihin tahansa nyt.

Millainen on sinun matkasettisi?

Aurinkoista lauantaita kaikille!
Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi