Hae
VillaNanna

Jämälankojen hidas valssi

Jämälangat on ihania, vaikka pikkuisia keriä pyörii siellä sun täällä ja välillä menee hermot kun niitä on hankala säilyttää, niin ne on ihania. Koska niistä saa tehtyä vaikka mitä kivoja juttuja, varsinkin erilaisia kirjoneuleita. Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut kirjoneuletta vaan perus lapaset, Mutta jotenkin super söpöt tumput. Lapaset on tehty Novitan peruslapasten ohjeella. 
Neulon harvoin lapasia, jostain syystä katson niiden tekemisen äärimmäisen hankalaksi, ehkä peukalon vuoksi. Vaikka lapasia on helppo tehdä ja ne valmistuu yhdessä illassa niin en pidä niiden neulomisesta ollenkaan. Mutta nyt on luvattu kamalia pakkasia, hirveitä tuulia ja tappo keliä. On pakko vastata siihen ja koittaa epätoivoisesti pitää itsensä todella lämpimänä. 
Pipojen neulominen on kaikkein mukavinta, se on todella helppoa ja nopeaa vielä kaiken muun lisäksi. Ei tarvitse miettiä kantapäitä, ei peukaloita, sen kuin pistää vaan menemään kunnon tuhinalla. Olen aivan varma, että näistä samoista langoista tulen tekemään vielä pipon sekä sukat, sen verran pölö kyllä olen ja nään aina sen tarpeen, vaikkei se ihan tosi asia olisikaan. Mielestäni pipoja, hanskoja ja sukkia ei ole koskaan liikaa.
*    *    *    *    *
Joskus tulee rakennettua koko asu pelkästään lapasten ympärille. Näin tapahtui näille hupsuille pikku lapasille. Kaapista löytyi vaikka mitä söpöä mitä yhdistää juuri näiden lapasten kanssa. Useasti voi käydä niin, että minulla on ihanat hanskat ja ne pitää saada päälle, joten ei muuta kuin sopivaa kaapista. Näin tapahtuu myös muilla osilla kuten kengillä. Ihanat kengät ja siihen katson sopivaa. Minusta on aivan ihanaa välillä pysähtyä vaatekaapille ja miettiä tarkkaan seuraavaa asua. Ei aina, useimmiten otan mikä ensimmäisenä vastaan tulee.
Neule ilmaisosatolta, Pipo ja turkistupsu itse tehtynä ja farkut Kierrätyskeskuskuksesta ” 
Näin helposti ja kivasti saa koottua ihanan asun päälleen. Tätä kehtaa käyttää hyvin töissä nuorten kanssa. Luulisin, että olen aika hyvin varautunut tappokeliin nyt. Puuttuu vain hengitysilman lämmitin, joka sekin kyllä haetaan, jos alkaa siltä tuntumaan.

*    *    *    *    *

Mitä mieltä Nuppu oli lämpöhaalareistaan? Se selviää klikkaamalla tänne!
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-

Persoonallinen pukeutuminen

En yleensä katsele blogin kävijälistoja tai millä hakusanalla blogiini löytää. Nyt kuitenkin tein sellaisen tutkimusretken ja silmiini osui seuraava hakusana: Persoonallinen pukeutuminen. Oli ihan pakko googlettaa itse ja ottaa hiukan selvää miten asia mielletään, mikä on persoonallista pukeutumista tai miten asia mielletään. Google löysi ison määrän hyvin mielenkiintoisia asuja mutta se mitä olisin halunnut nähdä oli se, että miten pienillä muutoksilla saadaan tavallisesta vaatteesta persoonallinen. Enkä tarkoita nyt tuunaamista tai muutakaan vaan ihan vain yhdistelemällä reippaasti vaikka suorien housujen kanssa muutakin kuin erivärisiä kauluspaitoja ja neulepaitoja.

itselleni persoonallinen pukeutuminen on ensiajatuksella sellaista mitä ei muilla ole. Helpointa pukeutua persoonallisesti on tehdä vaatteensa itse, mutta entä jos henkilö ei osaa tai ole kiinnostunut moisesta. Ei jaksa kierrellä kirppareita ja metsästää niitä asioita mitä muilla ei ole? Voiko sellainen henkilö pukeutua persoonallisesti?

Voi, tietenkin voi!

Riittää, että pukee vaatteen päälleen hiukan toisin miten muut sen pukee. Biker-takki esimerkiksi näyttää ihan erilaiselta kun sen kanssa pukee tyllihameen tai farkut. Se tavallinen takki muuttuu erillaiseksi ja persoonalliseksi riippuen minkä kanssa sen yhdistää. Myös minun rakastamat lappuhaalarit muuttuvat tavallisista lappuhaalareista persoonalliseksi sen mukaan mitä niiden kanssa käyttää. Jos laitan sinivalkoraitaisen paidan ja valkoiset kangaskengät, on asu tavalinnen ja perusasu, mikä sopii lähes minne tahansa mutta jos laitankin lappuhaalareitten kanssa ihanan kesäisen kukallisen sifonkipaidan ja korkeakorkoiset kengät, asu muuttuu aivan kokonaan toiseksi ja persoonalliseksi.
Lyhyesti: 
Kaikki on persoonallista pukeutumista, jos puet vaatteet toisin mitä muut.
Mitä mieltä olette tästä? Miten te näette persoonallisen pukeutumisen? Onko kaikki persoonallisia pukeutujia vai eivät? Voiko tavallisista kaupan vaatteista saada persoonallisen asun?
*    *    *    *    *
Omasta pukeutumisesta olen sitä mieltä, että pukeudun omaleimaisesti ja persoonallisesti. Välillä ehkä liiankin huomiota herättävästi mutta se kuuluu minun suureen egooni. Egoni on todella sellainen, että emme aina mahdu samaan tilaan toisemme kanssa, minä ja minun egoni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin itserakas tai ilkeä muita kohtaan. Vaikka olen ujo, niin samalla haluan aiheuttaa reaktioita muissa ihmisissä. 
On mukava korostaa omaa luonnetta vaatteilla ja pyrin siihen myös työssäni, vaikka työasu pitääkin olla hiukan toisenlainen mitä on muu arkivaatetukseni. Silloin pukeudun mielelläni väreihin ja erilaisiin kuoseihin. Töissä useimmiten joudun jättämään kaikki frillahärpättimet kotiin niin väreillä saa kivasti asua raikkaammaksi. Harvoin, hyvin harvoin minulla on koko mustaa päällä. Tämäkin erikoisuus on täällä kyllä nähty. Joku juttu tai niksi pitää aina olla vaikka olisi miten tavallinen perusvaate päällä.
Mieluisimmat vaatteet ovat tosin noita omituisia, joista kukaan ei oiekin tiedä mitä varten ne on edes tehty. Niissä tunnen oloni kaikkein parhaimmaksi ja egonikin on tyytyväinen silloin, joskus nimittäin kun laitan työvaatteet päälleni olen todella epävarma ja menen kuoreen. Tavallaan ne vaatteet on minulle kuori, joka piilottaa minut itseni maailmalta.
*    *    *    *    *

Takki: Kierrätyskeskus, ilmaisosato
Neule: Tikkurilan Patina

Mieheni todella repaleiset ja rikkinäiset farkut tuli paikattua monesta kohtaa eri tavoin, lyhensin myös lahkeita reilusti, todella reilusti. Lahkeet olivat täysin rikki. Sain näin hauskat farkut itselleni

Mukavaa viikonloppua!
-Melissa-