Hae
VillaNanna

Koitin tuunata

Koitin tuunata

Muutama vuosi sitten koitin tuunata mekon yhdistämällä kaksi neuletta. Tämä tuunaus valitettavasti jäin yritykseksi, homma kun epäonnistui surkeasti. Nyt muuton aikana sitten satuin löytämään yhtä jos toista resuista juttua ja tämä kyseinen yritelmä osui käteen ja päätinkin sillä istumalla, että tämä lähtee nuorille askarteluun, mutta ennen sitä koitan pelastaa mitä on pelastettavissa.

Koitin tuunata

Olin siis katkaissut mustan neuleen tuosta kainaloista ja yhdistänyt siihen kohtaan sitten mustavalkoraidallisen paidan osan. Tuon osan leikkasin nyt reilusti pois mustasta osasta. Raidallisen osan jälkeen olin ommellut mustan paidan helmaosan raidalliseen kiinni, leikkasin sen osan myös pois ja näin tuo raidallinen osuus oli poistettu. Leikkasin helmaresorin irti ja kiinnitin sen paidan helmaan. Tämän jälkeen leikkasin paidan pääntien pois ja tein poolo-osan paidan vanhasta helmasta. Ja valmis, lopputuloksena oli poolokauluksinen hihake.

Kaikki loput lähti nuorille askarteluun, sillä en lähtenyt pakottamaan itseäni keksimään materiaalista mitään. Tämän tyyppiset hihakkeet ovat meikäläiselle nyt jokin the juttu, koska niitä olen ommellut nyt kaksi erilaista. Ensimmäinen valmistui leikkuujätteestä ja nyt tämä epäonnisesta tuunauksesta. Olen tyytyväinen lopputulokseen Tästä tulikin yksi lempparihärpäke. Tähän mustaan työhön ei tarvita edes minkäänlaista kaavaa, koska malli on jo olemassa.

Zero waste hihakkeet

Koitin tuunata

Miten tällaista hihaketta käytetään?

Tätä voi yhdistää ihan miten vain. Tyyli muuttuu sen mukaan miten muuten pukeutuu. Tällä kertaa laitoin hihakkeen kanssa tuunatut suorat housut. Housut ovat olleet minulle todella pitkät ja halusin niistä lyhyet, joten lahkeet ovat lyhyet nyt. housujen ja hihakkeiden pariksi laitoin valkoisen kauluspaidan, joka on pitkä A-linjainen malliltaan ja jalkaan maiharit.

Hihakkeet voisin yhdistää myös rentoihin farkkuihin tai cargohousuihin. Myös korkeavyötäröiset housut tai hame toimii tämän kanssa oikein hyvin. Voisin kokeilla yhdistää hihakkeet myös collegehousuihin. Ja taas asu näyttää aivan toiselle. Jotenkin mitä enemmän miettii yhdistämistä, sen enemmän haluaa testata minkä kaikkien kanssa hihakkeet sopii.

Olen todella tyytyväinen, että lähdin muokkaamaan epäonnista tuunausta uudelleen, sillä lopputuloksena on aika kiva lisä vaatekaappiin. Ja vaikka lähes samanlaisia hihakkeita on nyt kaksi, niin ovat silti ihan erilaisia. Mutta molempia voi hyvin käyttää samalla tavalla ja yhdistellä samalla tavoin. Sitä ei tiedä, vaikka tekisin toisetkin.

Koitin tuunata

Rentoa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Syksy kolkuttaa oven takana

Syksy kolkuttaa oven takana

Istun sängyllä ja huomaan tutun tuoksun, syksy kolkuttaa oven takana. Hanhiparvi lentää talon yli ja niiden laulu kuuluu kauas, tekevät lähtöä lämpimään paikkaan, pois tulevan talven tieltä. Onneksi ihan vielä ei talvea tarvitse odottaa. Ehkä muutama kuukausi vielä ennen pakkasukkoa.

Syksy kolkuttaa oven takana

Tämä on se hetki, kun alkaa tulla pieni suru ja kaipaus. Suru, sillä kesä on ohi ja talvi astelee kovaa vauhtia elämään ja kaipaus jää, kesän kaipaus. Kaipaan aina kesää, aina. Sillä ei ole väliä onko kesä ollut kuuma vai sateinen. Minä kaipaan sitä elämän keveyttä mitä silloin on. Ajatukset kuitenkin harhailee ja alkaa tottua ajatukseen syksystä, alkaa odottaa sitä hetkeä, kun lämpötila laskee ja sateen ropina ikkunan takana kovenee. Halu kietoutua lämpimiin ja pehmeisiin villapaitoihin alkaa ja neuloosi kurkkii ikkunasta sisälle.

Syksyn parasta antia on se, että sinulla on kutimet kädessä, leffa pyörii ja lämmin teekuppi on käden ulottuvilla. On lupa kietoutua lämpöisen peiton sisälle ja unohtaa koko kolea syksy. Voisi jäädä siihen fiilikseen koko talveksi, kuin talviunille menevä karhu. Voisin hyvin nukkua koko talven, piiloutua neljän seinän sisälle kuin kärttyinen vanha eukko. Keittää keitoksia ja nysvätä sohvan nurkassa.

Mekkotehtaan Livia -mekko syksyyn

Livia -mekko on pyörinyt mielessä jo siitä asti kun ostin Mekkotehtaan Helmat kirjan. Nyt vasta kuitenkin otin kaavan testiin, kun kaivoin Ikean kassista, joka on täytetty Kierrätyskeskuksen materiaalitukun materiaaleilla, verhot joista ajattelin mekon tehdä. Kangas ei ole puuvillastaan huolimatta niin ihanan kesäisen ilmavaa, mitä ohjeessa annetaan vaihtoehdoksi. Koska materiaalini on tönkömpää, niin ajattelin sen sopivan näin syksyyn paremmin. Ja tosiaan se sopii todella hyvin. Tämä mekko toimii erittäin hyvin kerrospukeutumisessa näin alkusyksystä varmasti ihan kevääseen asti.

Kaava:

  • Mekkotehdas Helmat, Livia

Mekon kangas toimii muutenkin syksylle hyvin kuvioinnin ja värinsä puolesta. Alle on helppo pukea poolopaitaa tai kauluspaitaa. Paksua sukkahousua ja bootsia jalkaan. Mekon ulkonäkö muuttuu sen mukaan miten sitä yhdistelee. Jos oikein innostuu, voi sekoittaa kuoseja oikein kunnolla. Pakkasella sitten voi laittaa vaikka paksua neuletta päälle ja näin mekko muuttuukin hameeksi. Kaikki käy, kunhan kokeilee vain.

Syksy kolkuttaa oven takana

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Mekkotehtaan Helmat -kirja

Pöytäliinaa ja mekkotehdasta

Ompelumaailman uusi lakanakerho