Hae
VillaNanna

Neulottu kesätoppi

Neulottu kesätoppi

Neulottu kesätoppi on tullut valmiiksi tässä toukokuun lopulla. En oikein ole saanut aikaiseksi kuvattua sitä, mutta muutaman tasokuvan saatte toki nähdä ehdottomasti nyt. Olen aikanaan ostanut Parislankoja aika ison määrän, osasta olen virkkailut donitseja ja nyt tästä farkunsinisestä tulikin sitten toppi. Loppulanka varmaan menee juuri tuollaiseen donitsiin.

Neulottu kesätoppi

Oli jotenkin todella vaikeaa lähteä tekemään kesäistä neuletta puuvillalangasta. En oikein tiedä miksi näin oli ja miksi oli niin hankalaa neuloa tämä toppi. Alun perin ajattelin tehdä jonkin oman jutun, mutta homma muuttui matkalla kun huomasin, että haluan jotakin helppoa ja se helppo on se, että neulon ohjeesta enkä ajattele mitään. Seuraava haaste olikin se, että millainen on se toppi, jota oikeasti myös käytän. Monta toppia selailin ja monet olivat tosi ihania, mutta lankaakin oli niin rajallinen määrä, että moni jäi tästä syystä odottamaan parempia aikoja. Lopulta päätin tehdä tämän kyseisen topin.

Ohje: Summer Lily

Koitin valita tosiaan sellaisen työn, joka on iisibiisi ja jota ei tarvitse miettiä eikä laskea. Noh, onhan tämä helppo, mutta kyllä pitää laskea koko ajan, ettei mene ihan päin mäntyä tämä työ. Tikutin silti menemään kovalla tempolla ja aika nopeasti se tulikin valmiiksi. Uskon myös, että toppi tulee olemaan yksi lemppareitani vuosia. Kunhan saan kuvattuakin sen joskus. Tällaista tämä meikäläisen työskentely on. Aina tehdään kovalla tohinalla ja sitten kuvaamiset on vähän niin ja näin. Tai sitten menee toisin päin.

Neuleunelmia syksylle

Niitä unelmia ei oikein ole. On tiettyjä juttuja mitä on tehtävä pois jaloista pyörimästä. Eli tyttären villasukat ja itselle pari paitaa. Siinä ne suunnitelmat. Tosin pojatkin ovat pyydelleet sukkia, eli sukkahommia tulee varmaan tässä tehtyä enemmänkin. Äitikin on kovin pyydellyt sukkia. Joten olisi hyvä, että neuloosi vain pysyisi poissa ja voisin keskittyä vain ompeluun…Ehkä. Tosin neuloosi auttaa kyllä hyvin siihen, että saisi hyvin valmiiksi kaikkea. Mutta tosiaan neuloosi on jättänyt meikäläisen nyt täysin.

Minulla on tuossa sängyn vieressä yksi keskeneräinen työ, mutta voi olla, että se jää kesken kevääseen asti. Puuvillaa kun on. On hyvin epätodennäköistä, että tulisin sen neulomaan nyt talvea vasten. Olen vähän sellainen, että talvella lämpimät neuleet ja kesällä sitten ohuet kesäneuleet. Saa nähdä miten käy tämän kanssa lopulta. Lankoja täytyy kuitenkin saada tehtyä pois, niin toivottavasti pian jonkin sortin neuloosia alkaa kuulumaan.

Neulottu kesätoppi

Ihanaa päivää kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Ilmainen hame, saaristolaispöytä ja tasarahapäivät

Ilmainen hame, saaristolaispöytä ja tasarahapäivät

Rikkinäinen ilmainen hame koki pienen kohotuksen, ennen kuin laitoin sen lopulta päälleni ja kuvat otettiin viime viikolla, kun kävimme pienen pienellä kierroksella tasarahapäivillä ja kierroksen jälkeen nautittiin herkullisesta saaristolaispöydästä terassillaaivan meren päällä. Olen etsimässä valkoista, puuvillaista bohotyylistä hametta yhteen tuunaukseen. En ole vielä mistään löytänyt.

Ilmainen hame

Tämän hameen olen löytänyt aikaa sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Huomasin jo siinä, että hame on vyötäröstä rikki ja sisältä päin aika kammottavassa kunnossa. Otin hameen silti mukaani, sillä ajattelin, että jos en saa sitä korjattua, niin otan materiaalin muuhun käyttään. Kotiin kun pääsin, laitoin hameen pesuun ja sen jälkeen aloin katsella tarkemmin mitä hameelle kuuluu. Saumanvaroja ei oltu mitenkään huoliteltu, joten reunat olivat aika kammottavassa kunnossa. Eikä niille oikein voi tehdä mitään, joten siistin ne vain. Ompelin etupuolelle kapeaa reunapitsiä ja helmaan hiukan leveämpää.

Sen työn jälkeen otin hoitaakseni vyötärön. Kuminauha oli aikaa sitten rikkoutunut ja oli kummallisella solmulla. Leikkasin kuminauhan ja vedin sen pois vyötäröltä. Koska kuminauha oli käyttökelvoton, meni se roskiin. Tämän jälkeen purin kuminauhakujan ja valitsin leveämmän kuminauhan ohuen tilalle. Uuden kuminauhan leveys on noin 3 cm. Mittasin vyötäroni kuminauhalla ja leikkasin sopivan mittaisen palasen. Ompelin sen kapeat päät yhteen ja kiinnitin hameen vyötärölle kuminauhaa venyttäen. Käänsin vielä kuminauhan leveydeltä hametta nurjalle ja ompelin uudelleen kuminauhaa venyttäen. Näin sain tukevamman vyötärön.

Asu:

  • Hame, Kierrätyskeskus, ilmaisosasto. Tuunattu
  • Paita, itse neulottu, malli: Novita
  • Kengät, Kierrätyskeskus
  • Vyölaukku: IdeaFix, Krakova

Ilmainen hame, saaristolaispöytä ja tasarahapäivät Ilmainen hame, saaristolaispöytä ja tasarahapäivät

saaristolaispöytä ja tasarahapäivät

Tuttuun tapaan, kun lähdemme kiertämään kirppiksiä, niin on tietyt UFFit, joissa käyn. Tällä kertaa kävin Hämeentien UFFissa, mutta en löytänyt etsimääni. Tyhjin kävin en kuitenkaan lähtenyt, ostin pari juttua joita olen etsinyt tässä jo jonkun vuoden. Näin siinä yleensä käy. On lista minkä mukana mennään ja sitä mukaa kun löytyy jotain, niin ruksataan yli. Muutama juttu vielä on etsinnässä mutta ne löytyy sitten joskus ehkä. Koska en löytänyt etsimääni, päätettiin käydä katsomassa ensin Hakaniemen kauppahallia, joka on vihdoin avautunut pitkän remontin jälkeen. Oli kyllä muuttunut se paikka paljon. Valoisampikin se oli mitä ennen.

Kauppahallissa ensin mietimme, että ruokailu sujuisi siellä hyvin, mutta lopulta löysimmekin itsemme Ravintola Meripaviljongista, jossa meidän on pitänyt käydä jo usemapana vuonna. Ja kyllä kannatti. Oli niin hyvää ruokaa ja ihana henkilökunta. Tultiin tosiaan vartti ennen kuin saaristolaispöytä oli vielä katettuna. Äkkiä täytettiin lautaset ja sitten nauttimaan ulos ja rentoutumaan. Se yksi lautasellinen tosiaan sitten riittikin. Ei tarvinnut hakea mitään lisää. Oli muuten hyvää. Joten suosittelen lämpimästi Meripaviljonkia, jos on Helsinkiin tulossa. Linkki ravintolan sivuille.

Mukavaa perjantaita kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Onko ilmaisosaston tuotteet vain köyhille?