Talvinen Kalifornia: Joulu, joka tuntui sadulta
0
Joskus elämä yllättää ja avaa portin sellaiseen maailmaan, jota ei olisi uskonut kokevansa. Talvinen Kalifornia: Joulu, joka tuntui sadulta oli juuri sitä, hetki, joka rikkoi totutut rajat, ja loi joulusta uudenlaisen taian. En koskaan ole voinut kuvitella, että käyn Disneylandissa ihan Kaliforniassa asti. En edes lapsena, kun luin mainoksia Aku Ankan takasivuilta.
Talvinen Kalifornia: Joulu, joka tuntui sadulta
Joulu alkaa Suomessa ja päättyy Kalifornian lämpöön on sellainen kokemus, joka värisyttää vielä vuosienkin päästä. Joululomat ovat meillä Suomessa aina olleet kylmiä, lumisia ja täynnä sitä tiettyä hiljaisuutta, joka kuuluu pimeään vuodenaikaan. Lapsuudessa lumi oli varma asia. Joulukuun alku merkitsi pehmeää valoa, narskuvaa lunta ja poskia, joita pakkanen puri lempeästi.
Mutta jouluna 2022 astuimme lentokoneeseen, ja kaikki, mitä joulusta oli oppinut ajattelemaan, jäi lähtöportille. Kohteena talvinen Kalifornia, paikka, jossa sana “talvi” tarkoittaa aivan jotain muuta.
Anaheimissa joulu ei ole kylmä, se on hehkuva
Kun astuimme ulos lentokoneesta, ensimmäinen tunne oli hämmennys. Siinä missä Helsingissä oli harmaata ja kylmää, Kalifornia kietoi meidät lämpöön, joka tuntui melkein väärältä keskellä joulukuuta. Ja sitten tuli se hetki: jouluaatto ja joulupäivä Disneylandissa.
- Lämpötila +30°C.
- Aurinko korkealla taivaalla.
- Joulukoristeet kaikkialla.
Se oli kuin olisi kävellyt sisään elokuvaan, jossa joulun säännöt oli kirjoitettu kokonaan uudestaan.
Disneyland, joulun rinnakkaistodellisuus
Disneylandin joulu ei ole hiljainen. Se on värikäs, äänekäs ja täynnä tunnetta. Se on kuin klassinen jouluelokuva, jossa lumi on korvattu glitterillä, ja joulupukki kulkee palmun alta toisen alle. Illalla Main Streetin valot syttyivät, ja koko katu kimalteli kuin karkki. Joululaulut soivat kaiuttimista, ihmiset hihkuivat laitteiden jonossa, ja Disney-hahmot kulkivat ohitse kuin olisivat oikeasti heränneet henkiin.
Tuntui kuin olisi kävellyt läpi lapsuuden unelman, mutta aikuisen silmin. Se oli samaan aikaan tuttu ja täysin vieras. Joulu, mutta eri tavalla kerrottuna. Lämpimän joulun outo kauneus
Ehkä kaikkein erikoisinta oli se tunne, että mikään ei ollut niin kuin ennen, mutta silti kaikki oli joulua. Tottumus lumisiin jouluihin teki kokemuksesta vielä vahvemman.
Disneylandissa ei ollut hiljaista, ei kylmää eikä pimeää, mutta oli taikaa. Se taika ei syntynyt säästä, vaan kontrastista: siitä, että joulu voi näyttää aivan erilaiselta mutta silti tuntua omalta. Että joulun voi viettää aurinkorasva laukussa ja silti löytää sen saman ihmeellisen tunnelman, joka ennen löytyi hangesta ja kynttilänvalosta.
Miksi tämä joulu jäi mieleen ikuisesti
Kaikista matkoista tämä yksi jää mieleen erityisen kirkkaana. Ei siksi, että se oli täydellinen, vaan siksi että se oli niin outo ja juuri siksi niin unohtumaton.
Kun on kasvanut lumisten jouluiltojen keskellä, Disney-joulu Kaliforniassa tuntuu melkein portilta rinnakkaiseen maailmaan. Ja ehkä juuri siinä piilee sen kauneus: joululla ei ole vain yhtä muotoa. Se on tunnetta, ei lämpötilaa.
Ja joskus joulu löytyy sieltä, mistä ei ikinä odottaisi. Kuten palmun alta Disneylandissa, 30 asteen lämmössä.
Rauhallista joulunaikaa!
Seuraa minua:
Disneyland postaukset:
Juutalaisten historia ei ole matkailuelämys
Juutalaisten historia ei ole matkailuelämys. Ei lavaste, ei koriste, ei eksotiikkaa. Olen aiemmin kirjoittanut Kazimierzista ja siitä, miten tärkeää on tutustua myös juutalaiseen elämään tässä hetkessä siihen, mitä Krakova oikeasti on, eikä vain siihen, mitä matkailu haluaa siitä myydä. Tämä kirjoitus menee vielä pidemmälle, sillä nyt en enää pehmennä sanomaani.
Juutalaisten historia ei ole matkailuelämys
Jokaisessa Euroopan vanhassa kaupungissa on kerroksia, mutta harvassa ne ovat yhtä alastomina kuin Krakovan Kazimierzissa. Siellä jokainen kivi, jokainen katu ja jokainen porttikongi kantaa tarinoita, joita ei pitäisi kuluttaa. Ja silti niitä kulutetaan.
Turistit saapuvat, ottavat kuvat ja ohittavat todellisuuden, joka on yhä kipeä, yhä keskeneräinen. Kun tragediasta tehdään kulissi on helppo romantisoida Kazimierzin kujat. On helppo ihastua kynttilänvalossa soivaan klezmeriin, tarjoilijoiden pukeutumisleikittelyyn ja “juutalaisiin teemailtoihin”, joissa sekoittuvat historian kauhut ja ravintolaviihde. Mutta kukaan ei saisi laittaa kansanmurhan jälkeensä jättämiä sirpaleita vitriiniin ilman, että ymmärtää mitä katsoo.
Silti näen sen tapahtuvan jatkuvasti:
- Juutalaisille symboleille irvistäviä matkamuistoja
- ”Autenttista juutalaista tunnelmaa”, jonka ainoa tavoite on nostaa illallislaskun keskiarvoa
- Synagogien vieressä myytäviä rojutorien kopioita, joiden suhde juutalaisuuteen on yhtä todellinen kuin halloween-asun suhde oikeaan ammattiin
Tämä ei ole kunnianosoitus. Tämä on kaupallistettu trauma.
Holokaustimatkailu, ongelma, josta ei haluta puhua
Holokaustia ei pitäisi kuluttaa. Ei siloitella. Ei paketoida elämykseksi. Siitä huolimatta osa matkailusta toimii juuri näin: pysäyttävä historia on muutettu helposti sulatettavaksi, valokuvaukselliseksi ja nopeasti ohitettavaksi. Turistit käyvät näyttelyissä, ostavat jäätelön ja jatkavat päiväänsä. He voivat poistua kevyempinä. Ihmiset, joiden tarinoista nämä näyttelyt kertovat, eivät koskaan voineet.
Ja pahinta on se, että tämä tapahtuu usein ilman aitoa kosketusta nykyiseen juutalaiseen elämään. Aivan kuin juutalaiset olisivat vain mennyt kansa, ei nykyinen yhteisö. Juutalainen elämä on yhä tässä, vaikka sitä ei huomata. Krakovassa elää ihmisiä, jotka rakentavat uudelleen kulttuuria, jonka olisi pitänyt säilyä katkeamattomana. Siellä on synagogia, jotka toimivat edelleen. Siellä on rukouksia, juhlia, nimiäisjuhlia ja sururituaaleja, joita ei turistien linssit tavoita.
Siellä on nuoria, jotka etsivät juuriaan uudelleen. Siellä on vanhoja, jotka kantavat hiljaista perintöä. Siellä on JCC Krakow, joka tekee valtavan työn identiteetin ja yhteisöllisyyden eteen. Jos Kazimierziin tulee vain menneisyyden perässä, näkee vain puolet totuudesta. Jos tulee kuuntelemaan, näkee kokonaisuuden.
Meillä turisteilla on valtaa ja vastuuta
Tämä ei ole vetoomus syyllisyydestä, vaan vastuullisesta läsnäolosta.
Me voimme valita:
- menemmekö paikkaan, joka käyttää juutalaisuutta teemana, vai sellaiseen, jossa sitä eletään?
- ostammeko epäeettisiä matkamuistoja, vai tuemmeko yhteisön omaa työtä?
- kuljemmeko historiaa katsellen, vai pysähdymmekö kuulemaan, mitä siellä todella tapahtui ja mitä tapahtuu nyt?
Eettinen matkailu ei tarkoita paikkojen välttelyä. Se tarkoittaa kunnioittamista.
Tämä on henkilökohtaista
Kirjoitan tämän kovaa, koska aihe vaatii sitä. Mutta en kirjoita tätä kylmästi. Kazimierz ei ole minulle pelkkä kaupunginosa. Se on paikka, johon juureni ovat kasvaneet hiljaa, melkein huomaamatta. Se on kulma, jossa ymmärsin, että historia ei lopu museoon. Se on katu, jossa jokainen askel resonoi jonkun muun askelten kanssa. Se on paikka, jossa minä opin kuuntelemaan.
Kazimierz on opettanut minulle, ettei juutalaisuus ole mennyt tarina, vaan elävä, hengittävä kulttuuri, yhteisö ja läsnäolo. Siksi sydämeni sykkii sinne yhä. Siksi kirjoitan tästä niin intohimoisesti. Siksi en halua nähdä sen muuttuvan kulissiksi. Juutalaisten historia ei ole elämysmatka. Se on velvollisuus: pysähtyä, kuunnella ja kunnioittaa. Se on mahdollisuus: nähdä myös se elämä, joka jatkuu, kaikesta huolimatta, kaiken ansiosta.
Kivoja lukuhetkiä!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: