Kuvia Krakovasta
Heippa taas, tässä vähän kuvia Krakovasta. Kerron yksityiskohtaisemmin reissusta kunhan saan kaikki kuvat käytyä läpi. Mutta tosiaan, me lähdimme miehen kanssa kahdestaan Krakovan sykkeeseen. Mukaan SUomeen tuli aimo annos ihania muistoja, vintagelöytöjä sekä palanut selkä ja rinnus.
Kuvia Krakovasta
Tämä reissu oli enemmän sellainen seikkailu -ja nautintoreissu. Tehtiin paljon sellaista mitä ollaan suunniteltu mutta jäänyt tekemättä, sillä aikaa ei ole ollut. Epäeettinenkin asia saatiin kokea, josta varmasti tulen kertomaan lisää. Sitten koettiin vähän outojakin juttuja, mutta kaikkinensa oli kyllä mahtava reissu ja kyllä matka Suomeen oli taas tuskien taival. Sen verran paljon nautin olostani Kazimierzissa, että ihan ärsytti lähteä Suomeen. Oli aika iso kiukku…
Tällä reissulla me jopa tutustuttiin vanhan kaupungin maailmaan syvemmin mitä ennen. Istuttiin ihan nauttienkin turistihumusta, vaikka se ei meidän juttu oikein ole. Jokilaivat tuli tutuiksi tällä kertaa ja kunnon kävelyreissukin saatiin aikaiseksi. Sillä reissulla sitten paloinkin kunnolla, vaikka sadetta piti olla, ei ollut. Aurinko porotteli taivaalta ennemminkin. Ruokaa syötiin niin, että napa tärisi ja vähän värisikin. Illat nautittiin Klezmer -musiikin soinnuista kun väsyneinä makoiltiin sängyssä ja ihmeteltiin maailmaa.
Ei hetkeen matkailua
Tällaisia reissuja ei tulla ihan hetkeen sitten tekemään. Johtuen koirista, Nuppu on niin vanha, että haluamme olla sen kanssa joka hetki ja Söpö on muuten vaan ongelma. Joten joskus sitten tulevaisuudessa voi koittaa se hetki kun voidaan taas lähteä pidemmälle reissulle. Siksi nautittiin oikein kunnolla tästä menosta. Kazimierz muuttuu paikoin koko ajan, mutta paikoin ei mitenkään. Lempikatuni Josefa on saanut joukkoonsa monta uutta ihanaa paikkaa, jonne pistäytyä. On Vintageliikkeitä, on käsityöliikkeitä, on ravintoloita ja on monen monta kahvilaa.
Eksyttiin pariin museoonkin ja kiivettiin tekokummulle, joka rakennettiin vuonna 1820 sotasankari Tadeusz Kościuszkon kunniaksi. Tuolla reissulla käytiin myös pienellä jokiristeilyllä. Se oli tosiaan pieni reissu, tunnin turistireissu, mutta tyhjää parempi. Meidän nimittäin piti mennä viiden tunnin risteilylle, jossa käydään myös luostarissa, mutta voin niin huonosti silloin kun piti mennä, että se jäi. Mutta ihaillaan silti kaunista Krakovaa!
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kaipaan Krakovaan
Kaipaan kovasti Krakovaan, viimeksi sain nauttia Krakovan ihanasta tarjonnasta jouluna 2019 ja silloin myös kirjoitin laajan postaussarjan reissustamme. Pääset lukemaan tätä sarjaa klikkaamalla tästä. Minulta on nyt lähiaikoina kyselty paljon Krakovasta ja ylipäänsä Puolan matkailusta. Ihan hirmuisesti ei minulla uusia juttuja ole, koska kirjoitin paljon vinkkejä tuossa postaussarjassa.
Kaipaan Krakovaan
Mutta koska minulta on kyselty uutta postausta, niin muutaman kuukauden mietinnän jälkeen otin aiheen jälleen blogini sivuille. Krakova on minulle pakopaikka, se on sydämeni valittu. Tai oikeastaan Kazimierz on minun maailmani. Tällä hetkellä loma Puolassa on haave vain. Aika ei riitä matkusteluun ihan samalla tavoin mitä ennen. Kaipaan kovasti kiertämään Puolaan, ei vain Krakovaan, vaikka sielläkin on niin paljon nähtävää, ettei ehdi kaikkea nähdä yhden visiitin aikana.
Vuonna 2019 olimme viimeksi lasten kanssa Krakovassa, silloin joulun aikaan. Minulle sanottiin, että kaikki paikat on kiinni ja pitää varautua jonottamaan joka paikkaan. Täytyy kyllä myöntää, että viime jouluna kun vietimme turistina Suomessa aikaamme, niin täällä on kaikki paikat kiinni, Krakovassa ei. Tokikaan Krakovassa ei kaikki auki ole, mutta iso osa on. Joulutori on koko joulun avoinna, toisin kuin Suomessa. Iso osa ravintoloista on avoinna, toki kannattaa kyllä varata pöytä etukäteen, sillä syöminen vähän paremmassa ravintolassa ei välttämättä onnistu ilman pöytävarausta.
Mitä haluan vielä nähdä?
Niin kuin tuossa ylhäällä sanoin, haluan kiertää Puolaa. Krakovassa taas haluaisin muutamiin museoihin ja retkeilemään kansallispuistoon. Zakopaneen tietenkin. Morskie Okolle vaellus on lasten kanssa tekemättä, eli kesäaikaan Zakopaneen. Vuoret näyttävät niin toiselle kesällä kuin talvella. Rantaloma Puolassa on myös kokematta, siihenkin on jo paikka valittuna mutta en paljasta vielä minne ollaan suunniteltu matkaa. Koska Puolan matka ei toteudu ihan vielä.
Miksi rakastan Krakovaa?
Tähän on oikeasti todella vaikea vastata. Krakovan tunnelma on se joka minut saa vuodesta toiseen palamaan sinne. Tai oikeammin palaan Kazimierziin. Joka kerta minusta jää osa sinne, sse saa minut aina palamaan takaisin. Joka kerta nähtävää ja koettavaa on enemmän ja enemmän. Joka käynnillä oppii lisää ja innostuu enemmän. Krakova on romanttisin kaupunki koko Euroopassa. Joku voi olla toista mieltä, mutta minun päätä ei käännetä tässä asiassa.
En ihan tiedä millaista postausta aiheesta haluttiin, mutta vastailen kyllä mielelläni kysymyksiin, jos jotain tulee esille. Mutta jos suunnittelet matkaa Krakovaan, niin suosittelen tutustumaan ihan ensin Krakow in your pocket -pakettiin. Siinä on mahtava turistille rakennettu kirja, jonka voi ladata ihan puhelimeenkin. Sen avulla löytää kivoja vinkkejä minne mennä, mitä tehdä, missä syödä mitä shoppailla. Itse sanon aina, että jos menet Krakovaan, lähde tutustumaan Kazimierziin, ota itsellesi koko päivä aikaa kierrellä siellä. Ja shoppaile esimerkiksi minun lempi kaupassani Idea Fixissä!
P.S.
- Kun matkustaa Krakovaan kannattaa suunnata nokkansa kohti Plac Nowya ja ostaa zapiekankia. Se on aivan mahtavaa katuruokaa.
- Kuvat on vuodelta 2015 ja Krakova näyttää tänä päivänä ihan toiselle. Tällä reissulla oli tytär mukana.
Ihanaa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:


14




























