Hae
VillaNanna

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla, käytä hommassa jämälankoja, niin saat ihanan ja upean setin erilaisia ihanuuksia. Minun settiini kuuluu monta osaa ja kaiken pohjana on ollut vanhat metalliset rannekorut sekä kaulakoru, joita löytyy halvalla esimerkiksi Kierrätyskeskuksesta, jos ei niitä ole valmiina omasta takaa.

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla

Näissä koruissa ei oikein ole mitään uutta, samalla kaavalla tehtyjä, mitä olen tehnyt nyt vuoden aikana. Tosin yhdet korvikset muotoilin sydämen mallisiksi ja koska lankaa jäi hiukan yli, virkkasin myös sormukset. Tuli muuten aivan ihana setti, vaikka itse sanonkin. Loistava tapa hyödyntää vanha uudeksi.

Miten tehdään?

  • Virkkaa kiinteitä silmukoita rannekorun ympäri
  • Virkkaa reunapitsi, esimerkiksi simpukkakuviota tai piparkakkukuviota
  • Kiinnitä korviskoukku

Ei siis tämän kummoisempi, jopa tällainen huonosti virkkaava saa aika suloiset korut aikaan. Myös sormukset on helppo valmistaa, Googlesta etsin helpon ohjeen virkattuihin kukkiin (Novita) ja sormuslenkki taas valmistui ihan ketjusilmuoilla sekä kiinteillä. Toki voi myös virkata ontelokudetta, jos osaa. Näin lenkki on jykevämpi. Itse en nyt ontelokudetta tehnyt, mutta ehkä toiste sitten.

Tämä on mahtava tapa hyödyntää jämälanka sekä käytöstä poistetut vanhat korut, jotka ovat saattaneet jo vaihtaa väriäkin ja näyttävät kamalille sellaisenaan. Nyt korut sopivat minun romanttiseen ja rönsyilevään tyyliin hyvin. Itse tykkään valtavasti näistä.

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla

Virkkausharjoitukset jatkuvat

Minulla on tarkoitus oppia virkkaamaan niin hyvin, että voisin virkata omia reunapitsejä vaatteisiin tai pitsejä pöytäliinoihin. Ostamalla kierrätyksestä käsitöitä tulee pidemmän päälle kalliiksi ja jotenkin haluan tehdä ja kokeilla itse erilaisia asioita. Nyt on pitkään mennyt niin, että yritän ymmärtää virkkausohjeita. Edelleenkin homma on minulle hankala, en tajua ohjeita. Helpompi katsoa kuvasta ja säheltää homma valmiiksi ja aina lopputulos ei ole sellainen kuin pitäisi. Loppupeleissä virkkauksessa on vain muutama silmukka, joita käytetään, joten homman luulisi helpottuvan ajan kanssa?

Kavennukset ja lisäykset on omituisia, eikä lopputulos ole koskaan sellainen kuin pitäisi. Iso osa tossuistani näyttää oikeasti tosi hupsuille, kun olen koittanut epätoivoisesti lukea ohjetta tajuamatta yhtään mitä siinä sanotaan ja lopputulos on mitä on. Useasti minua on harmittanut koko homma niin paljon, ettei ole tullut tossuja käytettyä. Mutta en luovuta, oikeasti.

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Korvikset vanhoista rannekoruista

Korvikset vanhoista rannekoruista

Minulla on tapana tehdä korvikset vanhoista rannekoruista  ja niitä onkin useampia. Olen esitellyt monet parit täällä blogissanikin. Mutta nyt halusin muokata korviksia vähän enemmän mitä ennen. Aikaisemmin olen virkannut suoraan ympyrään reunapitsin (simpukka tai piparkakku) mutta nyt halusin testata miten pystyn itse rannekorua muokkaamaan ennen kuin sen ympärille virkkaan mitään reunapitsiä. Täytyy sanoa, että korun muokkaaminen onnistuu todella helposti, mutta varovainen pitää olla, sillä koru katkeaa aika helposti.

Mietin myös, että korusta voisi muovailla vaikka mitä uutta, eikä tarvitse välttämättä edes virkata ympärille mitään. Täytyy kokeilla, näitä koruja kun löytyy isot määrät. Mutta tällaiset korut ovat mun lemppareita ja varmasti tulen tekemään vielä lisääkin näitä, vaikka samanlaisia ei tarvitsisi olla paikat täynnä. Jotenkin kuitenkin haluan eri värisiä ihanuuksia roikkumaan korviini.

Vanhoista rannekoruista korvikset

Yksinkertaisuudessaan nämä korut tehdään vain niin, että ensin ommellaan korun ympärille kiinteitä silmukoita ja seuraava kerros sitten vaikka simpukkaa tai piparkakkua. Kummasta tykkää enemmän. Itse en isoja eroja noissa kahdessa nää edes. Ohjeitakin löytyy isot määrät googlettamalla. Näissä koruissa tosin ensin muotoilin ne sydämen malliin ja vasta sitten aloin virkata. Lankana paras on puuvilla tai bambulanka. Voihan toki näitä tehdä myös erikoislangoista, kuten kaikkista juhlalangoista. Mieluiten kuitenkin sellaisilla, josita tulee tasainen jälki.

Mitä siis näihin tarvitset?

Kaksi metallirannekorua tai muita vastaavia. Mitä pienempi koru, sen parempi. Pyrin käyttämään sellaisia rannekoruja, jotka eivät mahdu käteeni. Näin niistä ei tule valtavan suuria. Näillä pienilläkin kun suuruus on massiivinen. Lisäksi tarvitaan lankaa. Toki koristella voi rikkinäisillä koruilla ja helmillä myöskin, mutta yksikertaisuduudessaan tarvitaan vain muutama asia. Myös korvikoukut ja välikappaleen tarvitset, jotta voit yhdistää korviskoukun sekä korun toisiinsa. Sitten kun kaikki materiaali on, niin ei muuta kuin hihat heilumaan.

Lankaa ja värejä vaihtamalla kuruista tulee ihan eri näköisiä, vaikkei muotoilisi korviksista yhtään mitään. Näiden tekeminen on myös hauskaa ja siksi näitä on minullakin nyt neljät kappaleet. Valkoiset, turkoosit, vihreät sekä nyt nämä luonnonvalkoiset vai ovatko jopa beiget? Vaikea sanoa. Vielä olisi ihania värejä kaapissa, joista olisi tarkoitus virkata tämmöiset korut.

Tuleeko näitä käytettyä?

Todellakin. Itsellä on useasti jotkin näistä koruista korvissa roikkumassa. Eivät ole painavia vaikka ovat suuret. Mutta tosiaan kannattaa valita mahdollisimman pienet rannerenkaat tähän hommaan. Kannattaa ainakin kokeilla hyödyntää vanhoja koruja ja tehdä niistä jotakin ihan uutta.

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Vanhoista rannekoruista korvikset