Kirppis saapikkaat ja itse tehty hame
Tämän postauksen ajatus oli esitellä kirppis saapikkaat ja itse tehty hame, mutta jotenkin on niin vaikea aloittaa kun ei tiedä mitä sanoisi. Niin erilainen tilanne ja pitää yrittää elää silti mahdollisimman normaalisti, mutta on monta asiaa, jota ei pääse nyt tekemään, kuten käydä parturissa. Hiukset on kasvaneet yli mallistaan ja näyttävät aivan kamalille. Mun parturi kun on kiinni ja muut eivät päähäni koske. Tai kun ei pääse kiertelemään kirppareille, fiilistelemään niiden tunnelmaa ja tekemään aarrelöytöjä.
Mutta nyt pääsee sukeltamaan omaan kaappiin, pukemaan sellaisia vaatteita päälleen, joita ei ole aikoihin käyttänyt. Kuten kuvan hame. Olen tehnyt hameen kahdeksan vuotta sitten. Oli ensimmäisiä vaatteita, joita tein kun muutimme Helsinkiin. Hame on ollut nyt kovassa käytössä, jo ennen kuin tämä kaikki levisi käsiin.
Uusien kuvioiden oppiminen ja uusien työtapojen haltuunotto piristää kyllä paljon mieltä tässä tilanteessa. Silti kaipaa kovasti sitä aikaa, kun pystyi tekemään mitä halusi, mennä minne halusi ja olla niin kuin halusi. Nyt joka tuutista huudellaan tätä virusta ja rakennetaan elämä toisenlaiseksi. Paljon on opittu ja paljon tullaan oppimaan vielä. Toivon kuitenkin jo, että kesä tulisi pian ja päästäisiin toivottavasti normaaliin elämän rytmiin.
Kirppis saapikkaat ja itse tehty hame
Hameen kangas on aikanaan hankittu Eurokankaasta ja on ollut valmiina täyskellon mallinen pala. Myös kuvio on ollut painettuna kankaalle suoraan puolikellon kuvioon. Näin kaksi palaa on ommeltu yhteen ja saatu täysikellohame. Vyötärökuminauhan tilalle olen ommellut korkean trikoo palan. Näin hame ei kiristä mistään mutta pysyy napakasti päällä.
Kun ompelin hameen, ompelin tähän myös mustan poolopaidan mutta tällä hetkellä tykkään pukea hameen pörröisen neuleen kanssa sekä punaisen kaulaliinan. Hameita käytän todella harvoin töissä, jos hame on töissä päällä, on silloin toimistohommia tai koulutuksia yms. Tykkään käyttää töissä enemmän leggareita ja huppareita. Jotenkin kaikkein paras asu tässä työssä.
Onneksi olen hamsteri ja kaapista löytyy erilaista materiaalia, joista ommella vaatteita tai tuunata vanhasta uutta. Ihanaa sukeltaa näihin nurkkiin ja kaivella laatikoita, tehdä löytöjä, jotka on jo ihan unohtanut sinne jonnekkin kaappiin. Jos tämä eristys jatkuu pitkään, meikäläinen hautautuu vaatteiden alle. Luulisin ainakin.
Tässä tilanteessa mikään ei piristä meikäläistä niin kuin piristää pukeutuminen. Vaikka olin viikon kotona eristyksissä, niin oli aivan mahtavaa laittaa kuitenkin kotonakin kivat vaatteet päälle, vaikka ei mennyt minnekkään, kotivaatteissa ei ollut hyvä olla, vaan oli laitettava jotakin kivaa päälleen joka päivä. Jokaisella on oma tapansa kestää kriisiä ja minun tapani on hypistellä ja leikkiä vaatteilla. Löytää uusia tapoja yhdistellä, löytää uusia lempivaatteita ja vain ihailla.
Kirppis saapikkaat
Ostan lähes kaiken kirppareilta ja yksi aina etsinnässä oleva asia on kengät ja saapikkaat. Kengissä katson aina niiden kunnon. Miltä näyttää korkolaput, miten kulunut pohja, sen jälkeen katson materiaalin. Joskus tuunauksiin hankin ilmaisosastolta kenkiä, nykyään tosin niitäkin hyvin harvoin. Mieluiten käyn läpi oman kenkävaraston.
Koska kerään kenkiä, niitä myös on ja paljon. Nämä sukka malliset saapikkaat oli yksi mahtavimpia löytöjä, joita olen tehnyt. Myös niitä harvoja, joita olen UFFilta ostanut. Sitä en muista, oliko ostos euron päiviltä, vai normaalihintaan. Mitään tällaisia kenkiä ei minulta löydy, joten tällaiset oli otettava. Jalassa nämä ovat aivan ihanat, kevyet mutta napakat. Kenkä osa on ehkä hivenen liian iso ja jää nähtäväksi miten käytössä venyvät, vai venyvätkö ollenkaan. Koko on 36 mutta siitä uolimatta hiukan väljät.
Mikä on sinun viimeisin kirppislöytö?
Vaikka kaipaan kovasti kirppareita, niin silti olen aika tyytyväinen, että nyt on myös mahdollisuus esitellä niitä vaatteita ja löytöjä, joita ei ole ehtinyt täällä esitellä. On myös ihana vihdoin ehtiä myös käyttämään niitä muutamia vaatteita, joita ei niin paljon ole päässyt käyttämään aikaisemmin. Nyt pitää vain oppia ajattelemaan toisin.
Minulle, ehkä se kaikkein vaikein asia on ollut se, etten ole voinut mennä kirppareille. Tuossa ne olivat vielä auki monet, mutta nyt pikku hiljaa suljetaan ovia joka paikassa. Toki netissä voi shoppailla, mutta koska en sitä tee normaalistikkaan, niin en ota sitä haltuun nytkään. Minulla on siihen hommaan ihan omat syyt ja yksi on se, ettei nettivaatteita voi kokeilla päällään. Nyt on siis erittäin hyvä hetki nauttia näistä löydöistä, joita on tehnyt paljon ennen viruksen tuloa.
Aurinkoista tiistaita kaikille!
Farkkuhaalarit vanhoista farkuista
Joskus käy niin, että vaikka miten etsii, jotakin asiaa ei vain löydä kirppareilta. Etsin edelleen kuumeisesti vintage Leviksen lappuhaalareita, joita ei vain löydy. Siksi tein kolme vuotta sitten Farkkuhaalarit vanhoista farkuista. Jos ei kerran löydy, tehdään itse. Näin se on nähtävä. Tosin, nämäkään eivät ole ne Levikset, joita kovin halajan. Olen kuitenkin nyt keräillyt UFFin euron päiviltä Leviksen farkkuja oikein urakalla ja jotain niistä on tulossa, kunhan saan nuo jämät kaikki ensin tehtailtua pois nurkista.
Käytin näitä lappuhaalareita paljon kun ne valmistuivat, mutta sitten ne jäivät kaappiin. Nyt kun kaksiväriset farkut ovat tulleet muotiin ja niitä tehdään monin eri tavoin, niin ajattelin muokata näitä haalareita uudelleen ja lopputulos toimii minulle niin hyvin, että nyt ne ovat taas erittäin kovassa käytössä jälleen.
Farkkuhaalarit vanhoista farkuista
Aina ihmetellään sitä, että farkkua ei voi työstää kotona, kun on niin paksua tavaraa. Kyllä voi hyvin työstää tätä materiaalia. Toki pitää tuntea oma kone, että kestääkö se ja hyvän lopputuloksen saa kun käyttää farkkuneulaa. Muiden neulojen kanssa homma ei tule onnistumaan. Mitään erikoisjuttuja ei siis oikeasti tarvita. Itselläni on ihan tavallinen peruskone Janome, jonka kanssa ompelen paksuja materiaaleja. Ainut asia tässä koneessa on se, että paininjalka nousee normaalia ylemmäs, joka tietenkin helpottaa paksujen materiaalien ompelussa. Mutta yleensä ihan peruskoneet ovat parhaita näissä farkkuhommissa.
Materiaalit:
- Vanhat farkut, mahdollisimman suuret
- erilaisia farkkunappeja (kerään aina kaikki vaihtonapit talteen).
- farkkuiset henkselit (löysin ilmaisosastolta joihin farkkuihin tai hameeseen kuuluvat henkselit)
Tee näin:
- Leikkaa pala lahkeista niin, että saat sopivan mallisen lapun rakennettua farkkujen eteen.
- Muotoile lappu, ompele sisävarat ja kiinnitä napit. Ompele varovasti farkkujen vyötärökaitaleeseen kiinni.
- Kiinnitä henkselit.
- Päärmää lahkeet.
Muokkaus:
- Tarvitset vaaleaa suht saman paksuista farkkua kuin haalarit. Kerään kaikki lahjepalaset talteen kun tuunaan asioita. Löysin siis sopivat lahjeosat aika helposti.
- Kiinnitä lahjeosat haalareiden lahkeisiin, itse ompelin aaltomaisesti, jotta pesuissa pääsee tumma farkku purkautumaan hauskasti pikku hiljaa. Leikkasin myös vaalean farkun päärmeen pois.
Minusta on niin mahtavaa, miten helposti tuunatut vaatteet muuttavat muotoaan tarpeen mukaan. Näitä lahjeosia en ole enää purkamassa pois, vaan lisään uusia juttuja halutessani. Tuunattuja vaatteita tulee tuunattua useasti uudelleen sen mukaan miten oma tyyli muuttuu. Tosiaan nyt tykkään näistä vielä enemmän mitä ennen.
Asu
- Farkkuhaalarit, itse tehty vanhoista farkuista (farkut Kierrätyskeskus, ilmaisosasto)
- Röyhelöpaita, Fida
- Villakangastakki, Fida
- Huivi, tyttären vanha
- Kengät, Kierrätyskeskus
- Valkoinen neuletakki, Kierrätyskeskus, ilmaisosato
- Ray Banit (Lasipalatsin kilpailun voitto)
Mä niin rakastan Pääkaupunkiseudun kirppareita, joista löytää vaikka mitä kivoja juttuja, vaikka ei aina sitä mitä etsii. Röyhelöpaita on muuten myös tuunattu, tai oikeastaan korjattu. Siinä oli vyötäröllä kuminauha, joka oli aikaa sitten nähnyt paremman päivänsä. Varovasti purin sen pois, sitä ei tarvita. Nyt paita on helpompi käyttää kun ei ole mitään kuminauhaa tuossa vyötäröllä kuikkelehtimassa.
Vaikka vaate ei olisi ihan juuri eikä melkeen, niin on helppo pienillä fiksauksilla muuttaa vaatteen ulkonäköä. Jos haluatte tällaisia pikku fiksauksia nähdä blogissa (olen muutamia tänne laittanutkin) niin sanokaa vaan reilusti, niin kerään kasaan taas jonkin kivan paketin sellaisista muokkauksista.


8

















