Eilen oli sellainen ilma, että päätimme lähteä Uutelaan retkeilemään. Homma ei sitten tällä kertaa sujunut hyvin, joten kiersimme vain pienen osan Uutelaa. Fiiliksen pilasi täysin ampiaiset, joita oli joka puolella ja ne tietenkin haistoivat meidän eväät ja kävivät kimppuun kuin sika limppuun.
Härdelli on moni allerginen kaveri ja erittäin allerginen ampiaisen pistolle, joten kaveri sai pahimman luokan hepulin tuolla reissulla ja tässäpä ne isot syyt oli miksi teimme vain pienen lenkin. Harmitus oli valtava, eväitä saatiin syödä kyllä mutta ei siinä juoksemisessa ja huitomisessa paljoa ehtinyt nauttia mistään. Jäi harmittamaan niin paljon tämä reissu, että pitää lähteä tutkimaan aluetta toinen kerta. Mutta onneksi sentään jotakin nähtiin ja tykättiin kyllä alueesta.
Käveltiin suoraan Aurinkolaaksoon, syötiin jäätelöt ja dipattiin itsemme mereen. Uiminen olikin meillä tarkoituksena myös mutta vähän eri paikassa kuin Aurinkolaaksossa. Vesi oli aivan ihanan lämmintä ja viihdyttiin yllättävän pitkään rannalla, ei olla kovin ranta ihmisiä. Ampiaisiakaan siellä ei juuri ollut, joten saatiin nauttia myös eväistä hiukan enemmän. Härdelli sai popsia porkkanaa ja minä pulleita minitomaatteja. Kyllä kelpasi ja fiilis oli lopulta hyvä kun lähdettiin takaisin kotiin.
Oli ihanaa antaa meren ottaa syliinsä ja kuunnella sen puhetta. Voimaannuin todella paljon.

Reissulla Härdelli kohtasi myös rakkauden, pikkuinen mopsi rakastui Härdelliin sydän juurian myöden ja myös Härdelli rakastui tähän pikkuiseen Ronjaan. Koira näki pojan jo kaukaa ja alkoi vetämään itseään poikaa kohti ja pyöri ja hyöri pojan jaloissa ja hyppi syliin. Meistä muista ei oikein perustanut. Pari kertaa kävi haistamassa mutta poika kiinnosti kovasti eikä meinannut millään lähteä toiseen suuntaan kun tiet erkanivat. Poikakin muisteli pikku Ronjaa kun illalla meni nukkumaan. Tällaiset kohtaamiset ovat ihania.

Suosittelen Uutelaa retkeilykohteeksi. Siellä on paljon nähtävää ja maisema muuttuu metsästä kivirannaksi, on nousua ja laskua ja pääsee myös kipittelemään Vuosaaren huipulle halutessaan. Riippuen vähän mihin suuntaan menee. Jos siis Aurinkolaaksosta menee sisälle niin siitä voi päättää kumpaan suuntaan menee. Joko Uutelaan tai sitten Vuosaaren huipulle.
Vaikka me itse asumme ihan mahtavan ulkoilualueen vieressä niin olemme päättäneet tutkia tätä aluetta vasta myöhemmin. Helsingissä on niin valtavasti kaikenlaista nähtävää, että parempi laittaa se oma alue hiukan myöhemmäksi niin pysyy kiinnostus omaan asuinalueeseen.

Jokaisella on olemassa vaate, joka tuo monia muistoja mieleen. Vuosia sitten kun hyvin tärkeä ihminen jätti maallisen maailman, olimme siivoamassa hänen mökkiään. Mökkiä, jossa olen viettänyt lapsuuttani. Sain ottaa mukaani kaikea mikä muistuttaa lapsuudestani ja niitähän tuli aika paljonkin mutta tämän hassun froteisen mekon muistan erittäin hyvin. Kun katselen sitä niin voin kuulla lokkien huudot, meren puheen, laineiden osumisen laituriin, veneen tuoksu kiirii ylös rakennukselle asti. Muistan miten isoäitini ja mökin omistaja kulkivat kivirappusia alas saunarakennukseen lämmittämään saunaa. Tämä kaikki tulee tästä asusta mieleen.
Koska asu ei toiminut päälläni sellaisenaan tein siitä suloisen kesä asun jo vuosia sitten. Olen sen täällä esitellytkin, toppi on kadonnut jonnekkin muuton aikana mutta shortsit puin päälleni eilen ja kirppikseltä löytyneet trikoopaidan.

Täytyy sitä vähän tanssia myös.

Meillä oli aika ihana reissu eilen poikien kanssa. Haluttiin nähdä Vallisaaren kainalossa oleva pieni Kuninkaansaari kun se viime vuonna jäi näkemättä, viime vuonna kun lähdettiin kokeilemaan saarihyppelyä ja tänä vuonna haluttiin jättää Lonna pois, kun siellä ei ole meille mitään mielenkiintoista vaikka kaunis paikka onkin. Tänä vuonna napattiin myös tuo isompi kaveri mukaan, joka ei ole ennen tällä reissulla ollut ja häneltä jäi näkemättä Vallisaari kokonaan mutta hän ehtii nähdä sen kyllä toistekkin.
Saarihyppelystä on saattanut tulla meille samanlainen joka vuotinen kohde kuin on Vuosaaren huippukin. Aina löytää jotakin uutta fiilistä ja uuden reitin mitä tallustella. Saarihyppely on myös sellainen minne vien mielelläni myös tyttäreni ja äitini kiertelemään. Jos saarihyppely kiinnostaa retkikohteena niin klikkaa JT-Linen sivuille tutustumaan asiaan.

Tuo meidän teini ei ollut aamulla kovin iloisella tuulella kun hänet revittiin ylös sängystä kukonlaulun aikaan, että ehditään kello kymmenen lauttaan. Emme sitten kuitenkaan siihen ehtineet, olimme viisi minuuttia myöhässä ja jäätiin pyörimään Helsingin kauppatorille hetkeksi aikaa, on sekin oma seikkailunsa. Mieletön maailma, suomalaista katuruokaa, erilaisia turistikojuja ja tietenkin nuo kamalat lokit, muutaman kerran koittivat hyökätä meidänkin niskaan kun käveltiin jäätelöt kädessä. Mutta minäpä karjaisen niin kuuluvasti, että sitä pelästyy niin lokit kuin ympärillä olevat ihmiset… Ei parane tulla mulle isottelemaan…
Isompikin innostui kun pääsi tutkimaan ympäristöään ja keksimään tarinoita, mikä on hänelle tyypillistä. Hauskoja juttuja ja pienempi kuuntelee silmät suurina erilaisisten öttimöttiäisten elämästä kertovia tarinoita. Ei täällä tarvita kirjoja kun isoveli kertoo niin hyvin, on tarkat kuvailut eri asukkaista ja tapahtumista. Saaret saavat ihan uuden merkityksen.

Isoveli sai kunnolla voimansa kun sai ennen kun poistuimme Vallisaaresta kupin kahvia ja hetken lepotauon ja moottori lähti käytiin ihan kunnolla. Kun sähellettiin lauttojen kanssa ja tultiin väärälle pysäkille Suomenlinnaan eikä Kuninkaanportille niin ei muuta kuin isoveljen ohjaamana seikkailulle, tätä kautta ei olla ennen tuonne mentykkään. Monta kummallista hetkeä koettiin kävelyn aikana. Minä poltin itseni jälleen kerran, ihan kun en olisi oppinut näiden vuosien aikana tätä asiaa ja lopulta meidän reissu keskeytyi kun kaaduin pahasti muurin sisällä. Muistona lonkassa ja kyljessä on isot mustelmat ja peukalo ei oikein kivulta halua olla yhteistyökykinen. Ei siis vanhan kannata lähteä lasten kanssa seikkailemaan ihan näin tohkeissaan.

Pysy kanavalla, huomenna kerron hiukan toisenlaisen tarinan meidän reissusta.