Meillä oli aika ihana reissu eilen poikien kanssa. Haluttiin nähdä Vallisaaren kainalossa oleva pieni Kuninkaansaari kun se viime vuonna jäi näkemättä, viime vuonna kun lähdettiin kokeilemaan saarihyppelyä ja tänä vuonna haluttiin jättää Lonna pois, kun siellä ei ole meille mitään mielenkiintoista vaikka kaunis paikka onkin. Tänä vuonna napattiin myös tuo isompi kaveri mukaan, joka ei ole ennen tällä reissulla ollut ja häneltä jäi näkemättä Vallisaari kokonaan mutta hän ehtii nähdä sen kyllä toistekkin.
Saarihyppelystä on saattanut tulla meille samanlainen joka vuotinen kohde kuin on Vuosaaren huippukin. Aina löytää jotakin uutta fiilistä ja uuden reitin mitä tallustella. Saarihyppely on myös sellainen minne vien mielelläni myös tyttäreni ja äitini kiertelemään. Jos saarihyppely kiinnostaa retkikohteena niin klikkaa JT-Linen sivuille tutustumaan asiaan.

Tuo meidän teini ei ollut aamulla kovin iloisella tuulella kun hänet revittiin ylös sängystä kukonlaulun aikaan, että ehditään kello kymmenen lauttaan. Emme sitten kuitenkaan siihen ehtineet, olimme viisi minuuttia myöhässä ja jäätiin pyörimään Helsingin kauppatorille hetkeksi aikaa, on sekin oma seikkailunsa. Mieletön maailma, suomalaista katuruokaa, erilaisia turistikojuja ja tietenkin nuo kamalat lokit, muutaman kerran koittivat hyökätä meidänkin niskaan kun käveltiin jäätelöt kädessä. Mutta minäpä karjaisen niin kuuluvasti, että sitä pelästyy niin lokit kuin ympärillä olevat ihmiset… Ei parane tulla mulle isottelemaan…
Isompikin innostui kun pääsi tutkimaan ympäristöään ja keksimään tarinoita, mikä on hänelle tyypillistä. Hauskoja juttuja ja pienempi kuuntelee silmät suurina erilaisisten öttimöttiäisten elämästä kertovia tarinoita. Ei täällä tarvita kirjoja kun isoveli kertoo niin hyvin, on tarkat kuvailut eri asukkaista ja tapahtumista. Saaret saavat ihan uuden merkityksen.

Isoveli sai kunnolla voimansa kun sai ennen kun poistuimme Vallisaaresta kupin kahvia ja hetken lepotauon ja moottori lähti käytiin ihan kunnolla. Kun sähellettiin lauttojen kanssa ja tultiin väärälle pysäkille Suomenlinnaan eikä Kuninkaanportille niin ei muuta kuin isoveljen ohjaamana seikkailulle, tätä kautta ei olla ennen tuonne mentykkään. Monta kummallista hetkeä koettiin kävelyn aikana. Minä poltin itseni jälleen kerran, ihan kun en olisi oppinut näiden vuosien aikana tätä asiaa ja lopulta meidän reissu keskeytyi kun kaaduin pahasti muurin sisällä. Muistona lonkassa ja kyljessä on isot mustelmat ja peukalo ei oikein kivulta halua olla yhteistyökykinen. Ei siis vanhan kannata lähteä lasten kanssa seikkailemaan ihan näin tohkeissaan.

Pysy kanavalla, huomenna kerron hiukan toisenlaisen tarinan meidän reissusta.

Kyllä, siitä on 12 vuotta kun sanoimme toisillemme tahdon. Minun suunnitelmiin ei moinen hömpötys kuulunut vaan minun piti elää yksin lasten kanssa koko loppu elämäni. Mutta toisin kävi. Minä 33 vuotias äiti ja 23 vuotias mies kohdattiin ja haluttiin toisemme. Ei siinä sitten ajateltu sen enempää kun tiedettiin, että tuo on nyt se ja näillä mennään.
Ei avioliitto aina ole ruusuilla tanssimista, varsinkaan tällaisilla yksinäisillä susilla, jotka vaatii paljon omaa tilaa ja omia hömpötyksiä. Mutta tällaisetkin ihmiset saavat homman pelaamaan kun hyväksyy toisen oikut ja oman tilan tarpeet. Päivääkään en silti pois antaisi vaikka ikinä ei pitänyt näin käydä. Nyt voin myöskin sanoa suoraan mikä on meidän liiton salaisuus ja se on oma tila, luottamus ja yhteinen tekeminen. Tietenkin myös rakkaus mutta se yksin ei kannata liittoa vaan tarvitaan paljon muutakin, jotta liitto kestää pidempään kuin muutaman vuoden. Tietenkään meidän liitto ei ole kestänyt vielä pitkään ja meillä on pitkä matka vielä kuljettavana, mutta tiedän, että nuo asiat ovat se miksi meillä on yhteistä taivalta näinkin pitkä matka takana.
Viime vuoden puolella esittelin mekon, joka oli päälläni kun meidät vihittiin. On muuten yksi suosituimpia postauksia tällä hetkellä. Mikään pakko ei siis ole pukeutua tavalliseen morsiusmekkoon, vaan voi pukeutua sellaiseen mitä voi käyttää myöhemminkin ihan sellaisenaan, ilman minkäänlaisia muutoksia.

Asullakin on väliä kun vietetään yhteistä aikaa nauttien toistemme seurasta. Päälläni oli itse ommeltu villakangastakki, takki on ikivanha ja ollut joskus esillä blogissa, en vain nyt sattunut löytämään kyseistä takkia mistään ja en näin ollen voi sanoa mistä lehdestä olen kaavat ottanut. Villakangashame taas on yksi helpoimpia tuunauksia mitä voi tehdä. Nimittäin maksihame on vain lyhennetty minimittaiseksi. Yksinkertaista. On muuten ykse ensimmäisistä tuunauksista, joita olen tehnyt mutta en ole koskaan kuvannut hametta. En ennen tuunausta enkä jälkeen, ennen kuin nyt vasta.