Kyllä, siitä on 12 vuotta kun sanoimme toisillemme tahdon. Minun suunnitelmiin ei moinen hömpötys kuulunut vaan minun piti elää yksin lasten kanssa koko loppu elämäni. Mutta toisin kävi. Minä 33 vuotias äiti ja 23 vuotias mies kohdattiin ja haluttiin toisemme. Ei siinä sitten ajateltu sen enempää kun tiedettiin, että tuo on nyt se ja näillä mennään.
Ei avioliitto aina ole ruusuilla tanssimista, varsinkaan tällaisilla yksinäisillä susilla, jotka vaatii paljon omaa tilaa ja omia hömpötyksiä. Mutta tällaisetkin ihmiset saavat homman pelaamaan kun hyväksyy toisen oikut ja oman tilan tarpeet. Päivääkään en silti pois antaisi vaikka ikinä ei pitänyt näin käydä. Nyt voin myöskin sanoa suoraan mikä on meidän liiton salaisuus ja se on oma tila, luottamus ja yhteinen tekeminen. Tietenkin myös rakkaus mutta se yksin ei kannata liittoa vaan tarvitaan paljon muutakin, jotta liitto kestää pidempään kuin muutaman vuoden. Tietenkään meidän liitto ei ole kestänyt vielä pitkään ja meillä on pitkä matka vielä kuljettavana, mutta tiedän, että nuo asiat ovat se miksi meillä on yhteistä taivalta näinkin pitkä matka takana.
Viime vuoden puolella esittelin mekon, joka oli päälläni kun meidät vihittiin. On muuten yksi suosituimpia postauksia tällä hetkellä. Mikään pakko ei siis ole pukeutua tavalliseen morsiusmekkoon, vaan voi pukeutua sellaiseen mitä voi käyttää myöhemminkin ihan sellaisenaan, ilman minkäänlaisia muutoksia.

Asullakin on väliä kun vietetään yhteistä aikaa nauttien toistemme seurasta. Päälläni oli itse ommeltu villakangastakki, takki on ikivanha ja ollut joskus esillä blogissa, en vain nyt sattunut löytämään kyseistä takkia mistään ja en näin ollen voi sanoa mistä lehdestä olen kaavat ottanut. Villakangashame taas on yksi helpoimpia tuunauksia mitä voi tehdä. Nimittäin maksihame on vain lyhennetty minimittaiseksi. Yksinkertaista. On muuten ykse ensimmäisistä tuunauksista, joita olen tehnyt mutta en ole koskaan kuvannut hametta. En ennen tuunausta enkä jälkeen, ennen kuin nyt vasta.

Olen useasti kertonut eri keskusteluryhmissä kun on ollut puhetta morsiuspuvuista, että millainen minulla oli päällä ja että sitä voi käyttää edelleen ihan arkena. Alunperin tämä tehtiinkin ihan arkikäyttöön mutta oli myös paras valinta kun mentiin naimisiin. Talven kylmyys ja inho tavallisia morsiuspukuja kohtaan auttoi löytämään tämän mekon omasta kaapista. Totta on, että en tykkää morsiuspuvuista ollenkaan.
Olen aikanaan päättänyt, että osa vaatteistani säilön muistona ja tämä mekko oli yksi niistä, huom, oli. Pitkän ja tuskaisen etsimisen jälkeen, on mekko saatu pois naftaliinista ja otettu käyttöön. Onhan se vähän vanhanaikainen mutta eipä se tällaiselle vanhanaikaiselle Kassi-Almalle ole mikään ongelma. Ohje löytyy Novitan lehdestä ja lisään sen heti tähän kun löydän lehden jostakin pinosta.

Minun silloiseen asuuni kuului mekkoni lisäksi myös karvasaappaat, ei ollut pipoa päässä, vaikka harkitsin sitä. Halusin pitää hiukaseni vapaina ilman mitään tukkalaitteita. Hiukset tosin harjasin tällä kertaa, olihan tilanne kuitenkin tärkeä. Karvasaappaista on aika jättänyt aikaa sitten, mutta säilytin saappaista jotakin ja tein saappaiden koristeista käsikorun jokin vuosi sitten.
Naimisiin menimme lähes heti ensi treffien jälkeen. Muutimme yhteen samalle paikkakunnalle noin puoli vuotta häiden jälkeen. Sairauteni vei ison osan avioliittoani ja meidän ainoa yhteinen lapsi syntyi kolme vuotta häiden jälkeen. Naimisiin mentäessä minä olin 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja mieheni 23 vuotias lapseton nuorimies. Meillä ei mikään ole mennyt ohjekirjan mukaan mutta edelleen matkaamme yhteistä polkua pitkin.

Eräässä fb-ryhmässä oli keskustelua siitä, miksi nykyään ei missään näy elämän raadollisuus vaan kaikki aina hehkuttaa omaa ihanaa elämää, miten lapset voi hyvin ja kaikkea muuta vastaavaa mutta harvoin lukee mitään siitä totuudenmukaisesta elämästä kulissin takana. Jäin miettimään asiaa ihan omalta kohdaltani ja tietenkin sen vuoksi, että olen esillä somessa. Mietin asiaa myös lukijana, mitä itse haluan lukea ja mitä en.
Ei meilläkään kaikki matkat mene suunnitelmien mukaan ja kiukkuakin on ja esimerkiksi tuo viime kertainen reissu poikien kanssa oli minulle kammotus, olin todella kipeä koko matkan. Halusin kuitenkin itkemisen tilalla kertoa kaikesta kivasta mitä näimme. Itsellekkin se oli miellyttävämpää kuin kieskittyä omaan huonovointisuuteen. Samaa haluan lukea muista blogeista.
Baseni on nyt aktiivinen ja uuden lääkemäärän kanssa on aina vaikeuksia ja sen lisäksi joudun olemaan sairaslomalla, kun yskä on niin kova ja puhekielto on päällä. Mutta miten on, haluatteko lukea vain siitä, että kerron miten huono olo minulla on vai onko kivempi lukea ihan muita asioita ja minä voin keskittyä iloisiin ja myönteisiin asioihin niin elämässäni kuin blogissa. Joka tapauksessa kaikki tietää, ettei elämä ole aina pilvissä tanssimista vaan mennään ylä-ja alamäkeä. Hyvät ja pahat asiat kuuluu elämään mutta mielestäni on tärkeää löytää aina huonostakin tilanteesta ne hyvät ja laittaa ne ylös, kuin muistella pelkästään niitä huonoja asioita. Mieli piristyy ja maailma näyttää ihan toiselle kun ei anna kaiken pahan hallita elämää.
Selviytymistarinat ovatkin asia erikseen, niistä tykkään. Niistä ottaa opikseen ja on mukava nähdä millaisista tilanteista ihmiset ovat nousseet ja miten nyt elävät ja tuntevat. He ovat upea esimerkki siitä miten rajat on luotu rikottaviksi ja ihminen on vain itsensä vanki. Mistä se johtuu, että osa ihmisistä ei lannistu ja osa pitää kiinni huonosta elämästä kynsin ja hampain ja mitään hyvää ei saisi elämässä olla, tai ainoa hyvä mitä voi ikinä olla on se, että olisi paljon rahaa? Onko niin, että olemme pahimmat esteet omalle elämälle?

Itselleni on tärkeää, että kaikesta tästä tilanteesta riippumatta minulla on ihana elämä, ihanat lapset, hyvä aviomies. Ja kyllä, meillä riidellään, meillä itketään, meillä taistellaan välillä koulujen kanssa ja välillä oppilaiden. Välillä töissä menee todella huonosti ja välillä lasketaan roposia. En halua kuitenkaan niiden hallitsevan elämääni, se tekee olostani vielä tukalamman mitä se jo on. Haluan keskittyä hyviin ja iloisiin asioihin, se pitää mielenterveyden kunnossa ja voimistaa myös kehoa.
Kun olin kaikkein huonoimmassa kunnossa ennen leikkaustani, ja makasin tipassa päivystyksessä, eräs hoitaja sanoi minulle, että joko annat sairauden hallita sinua tai alat hallitsemaan sairauttasi. Ja näin tein ja sen avulla olen tullut tähän pisteeseen ja en anna nytkään tämän sairauden hallita elämääni ja kaiken iloisen pumpulin jakaminen teille parantaa aina oloani ja unohdan sen, että en ole terve. Sallittakoon tämä meille kaikille!