Boheemit virkatut jalkakorut
Kesäisen boheemit virkatut jalkakorut sopii hellepäivään täydellisesti. Boheemit jutut ovat joka kesäinen juttu ja virkatut korut sopivat siis boheemiin pukeutumiseen todella hyvin. Tällä reissulla täällä Yyterissä ehdin virkata vain nämä ihanuudet muutamassa tunnissa. Tällaiset nopeat virkkaustyöt sopivat ranataelämään hyvin ja aikaa jää myös uimiseen.
Boheemit virkatut jalkakorut
Koko homma lähti liikkeelle siitä, että laitoin Googlen hommiin ja etsin ruusukkeiden ohjeita. Ohjeita on pilvin pimein ja kesti hetki ennen kuin sain valittua sellaisen ohjeen, josta ymmärsin jotakin. Virkkaus kun ei ole minun vahvinta alaa, niin ohjeiden lukeminen aiheuttaa minulle valtavasti päänvaivaa. Joka tapauksessa löysin lopulta ohjeen, jota osasin hyödyntää näissä koruissa.
Ohje ruusukkeeseen:
Tätä ohjetta minun oli helppo seurata ja sain kuin sainkin kivan ruusun aikaiseksi tällä ohjeella. Tulen käyttämään ohjetta tuleivaisuudessakin. Ennen näitä nilkkakoruja virkkasin myös kaulakorun, josta saatte kuvia toisella kertaa. Nilkkakoruihin virkkasin ruusun lisäksi silmukan, joka tulee varpaan ympäri sekä nauhat, joilla koko koru kiinnitetään jalkaan kiinni. Ketjusilmukoita vain, se riittää oikein hyvin tähän.
Missä tällaisia koruja käyttää?
Missä tahansa. Valitsee jalkaan sellaisia kenkiä, joiden kanssa on mahdollista laittaa nämä koristeeksi jalkaan myös. Esimerkiksi varvastossut. Minä tosin puin nämä rannalle ja sinnehän nämä sopii täydellisesti. Ihana kuuma hiekka varpaiden välissä ja kauniit ruusukkeet koristeena. Korut voi myös koristella erilaisin helmin, jos haluaa. Silloin koruista tulee entistä näyttävämmät. Toki voi myös virkata kaikkea muutakin, mutta halusin pitää korut yksinkertaisina.
Korut pysyvät hyvin jalassa kun tekee tarpeeksi pitkän kiinnitysnarun ja kietoo narun monta kertaa nikan ympäri. Nämä eivät siis lähteneet irti millään, vaikka juoksentelin rannalla korut jaloissa. Ihan hirmu isoja ruusukkeita ei kannata tehdä, sillä silloin korusta tulee ihan liian painava ja ruusuke alkaa elämään omaa elämää. Tämä ruusuke oli siis sopivan kokoinen ja mitä simppelimpi sen paremmin pysyy. Näin ajattelen. En siis ole kokeillut muita. Ehkä kokeilen jossakin välissä toisenlaisia ruusukkeita ja teen lisää tällaisia. On kuitenkin aika kiva tapa saada langanjämiä pois nurkista kun virkkaa erilaisia koruja niistä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


0









