Hae
VillaNanna

Hameesta housut

Hameesta housut

Voiko tehdä hameesta housut? No voi tietenkin, ihme kysymys. Tämän postauksen idea on näyttää teille, miten hameesta voidaan saada myös hauskat housut. Tämä projekti tarvitsee hameen jossa on helmassa volyymia, eli mahdollisimman iso hame tarvitaan.

Hameesta housut

Vuosi sitten kesällä kaivoin hameen Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, kuosi oli kiva ja halusin hameesta ehdottomasti housut. Teinkin housut nopealla tahdilla mutta kuvat jäivät ottamatta, sillä kuvattavaa oli viime vuonna valtavasti. Tässä vuoden touhuissa on käynyt myös niin, että alkuperäinen kuva hameesta on kadonnut jonnekkin, uusi asia tämä ei ole sillä lähes kaikkien vanhojen tuunausten alkuperäiset kuvat ovat kadonneet. Olen jemmannut ne jemma nimiseen paikkaan.

Housut ovat rennot ja löysät, etukappaleessa on ns. siivekkeet, jotka kiinnitetään vyötärölle niin, että eteen tulee laskos. Laskos olisi saanut olla hivenen pidempi mutta hame antoi omat haasteensa ja sellainen on lopputulos mitä materiaali antaa myöden. Varmasti teen toisetkin, kunhan vain materiaalia löytyy.

Verhoista tehty kassi viimeistelee asun

Kuvassa on myös verhoista tehty kassi, materiaali on ihanan pehmeää mutta jämäkkää puuvillaa. Sellaisesta on hyvä tehdä kasseja moneen lähtöön. Tästä verhomateriaalista saa kyllä myös mekkoja halutessaan, ei välttämättä suloisen romanttisia kaikkine hörhelöineen, mutta saa hienoja kotelomekkoja sen sellaisia.

Olen myös värjännyt tätä kangasta ja väri tarttui hienosti ja tasaisesti kankaalle. Värjäsin siis kokonaan toisen verhon ja toisen jätin alkuperäiseen väriin. Myös siitä toisesta verhosta on tehty kassi jo vuosia sitten. Tykkään itse enemmän näistä tämän tyyppisistä kasseista kuin varsinaisista laukuista. Syytä siihen en tiedä, jotenkin paljon kivempia käyttää.

Koko asu rakentuu harkituista palasista
Asu on rakennettu kokonaan kierrätysajatuksen ympärille. Toppi on Kierrätyskeskuksesta löydetty, farkkutakki on löytynyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Takki on ihan huippu, ihanan pehmeä, malli on hyvin perus ja näin sopii todella moneen vaatteen kanssa. Siksi se onkin käytössäni paljon, lähes päivittäin.
Kuvat on otettu toukokuussa ja silloin maa oli vielä aika ruskea, kukat vielä piilossa. Kevät antaa nyt vähän odottaa itseään. Mutta kohtalaisen lämmin on jo ja kesän voikin jo aistia. On ihanaa pukeutua vihdoin vähän vähempään vaatteeseen. Talvi kun on kerrospukeutumisen aikaa, mutta kesä on se aika, kun voi nauttia ihan jokaisesta vaatteesta, ilman, että niitä joutuu piiloittelemaan toisten vaatteiden alla.
Hameesta housut
Mukavaa päivää
-Nelli-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *