Tilkusta paita ilman kaavaa
Tilkusta paita ilman kaavaa
Saumanvaraa kannattaa jättää reilusti, sillä aina saa liian pois kuin lisätä kangasta, jos tulee liian pieni. Loppu kankaasta leikkasin vielä suikaleet helman röyhelöä varten. Näin saa käytettyä koko kangas. Zero Waste, niin kuin tiedätte. Ihan ensin tein kaikki päärmeet ja ompelin röyhelön rypytyslangan myös. Sen jälkeen olkasaumat ja sivusaumat ja kiinnitin röyhelon helmaan.
Tähän paitaan voi käyttää myös vanhoja paitoja tai tehdä röyhelön eri kuosista. Kaikki käy sen mukaan mitä sieltä omasta kaapista sattuu löytymään. Ja tosiaan näitä voi tehdä useamman samalla kertaa. Minulla taitaa olla näitä tällaisia paitoja kaapissa kolme ja ne ovat hyvin käytössä. Viskoosi on sen verran ihanaa materiaalia.
Mukavaa myrskynjälkeistä päivää!
Eilinen oli aika pelottava, myrsky syöksyi todella vauhdilla Helsinkiin ja uutisissa on näytetty kaikenlaisia tuhoja mitä myrsky on saanut aikaan. Meillä kaatui puita, lähin tuossa takapihalla ja pyrätien päälle kaatui yksi. Nämä siis tässä meidän asuinympäristössä. Luin, että muualla oli kaatunut puita autojen päälle. Siis täällä jossa asutaan. Oli aika kamala fiilis kyllä tuo myrsky.
Oli todella hyvä, että puu kaatui hieman sivuun, muutoin olisi naapuri parvekkeet olleet entiset.
Täytyy tosin myöntää, että mietin myrskyn aikana, että miltä tuo kaikki näyttäisi Vuosaaren huipulta katsottuna. En kyllä itse menisi mutta mietin miltä se näyttäisi. Kokemus se olisi sekin. Jostain syystä useasti kun olemme olleet VUosaaren huipulla on alkanut jyrisemään. Silloin minulla tulee pupu pöksyyn.


0


