Tervetuloa uusin leluni
Tervetuloa uusin leluni, kyllä, se on kamera. ihanasti kiiltävä, uudelta tuoksuva kamera. Tätä olen odottanut niin pitkään. CoolPix kamera. Sopii todella hyvin tällaisiin kuviin, mitä otan blogiini. Muunlaista en oikeastaan enää osaa edes käyttää. Kevyt järkkäri, jossa on kiinteä objekti. Koen, että tavalliset järkkärit ovat liian massiivisia ja hankalia kuljettaa mukana. Tämä ei ole, tämä on pieni ja kaikki tarpeellinen on mukana aina.
Tervetuloa uusin leluni
Näin sateisena lauantaiaamuna on pakko tulla kertomaan, että meille on saapunut uusi lelu. Nimittäin, monet jo tieteävät keskäisen reissun Porin Jazzeille ja miten surullisesti kävi minun rakkaalle Nikon Coolpix kameralleni. Kameralla on toki saanut vielä otettua kuvia ja kamera kyllä toimii ihan hyvin edelleen mutta on saanut kuitenkin sellaisen tällin reissussa, että ei enää tuota sellaisia kuvia kuin ennen.
Oli siis aika hankkia astetta jämerämpi vehje. Pitäydyn edelleen kevyessä ja käsilaukkuun sopivassa Nikon Coolpixissa mutta nyt on putki hieman toista laatua kuin tuossa aikaisemmassa. Tällä on helppo kuvata oikeastaan mitä vain. Hyvä kamera juuri maisemakuvaukseen ja blogikuviin. Hämäräkuvat on aina hankalia mutta en anna sen vaivata minua yhtään.
Nyt alkaa uusi aikakausi blogissa
Eli nyt harjoittelen paljon kameralla kuvaamista, eli olkaa maltillisia minulle. Kuvaan kyllä pian myös tuotoksianikin. Seuraava sukkapostaus valmitunee huomiseksi, lupaan sen.
Kun sain kameran ulos paketista ja käteeni niin tämä tuntui todellakin omalta laitteelta. Parasta tässä tosiaan on se, että on kevyt ja pieni mutta erittäin tehokas järkkäri. Ulkokuvia en ole vielä päässyt kuvaamaan mutta kotona olen hämäräkuvia jo harjoitellut. Pääsette tässä postauksessa hiukan tutustumaan niihin. Vielä on paljon opittavaa, sillä ihan samoja juttuja ei tässä kamerassa ole kuin on tuossa vanhemmassa digiversiossa vaan pitää oppia hiukan enemmän järkkärin ominaisuuksia. Vaikka tuo vanhakin on digijärkkäri.
Hämäräkuvan onnistuminen on kyllä näillä vehkeillä ikuisuuskysymys ja tuskin minulle koskaan täysin aukeaa mutta kiva tällä on leikkiä ja varmasti opin paljon uutta koko ajan.


0








