Hae
VillaNanna

Odotan kekriä

Odotan kekriä

Nyt on se hetki, kun odotan kekriä. Viikonloppuna vietetään halloweenia ja sen jälkeen päästään nauttimaan Viaporin kekristä. Enää ei vain polteta kekripukkia. Ymmärrän sen, mutta tavallaan en. Seremonia on ollut se juttu minkä vuoksi tuonne menee, tokikaan se ei ole kokonaan se juttu, vaan yksi osa. Olemme joka tapauksessa menossa viettämään kekriä Suomenlinnaan ja pöytä on varattu jälleen uudesta ravintolasta.

Odotan kekriä

Kekri on ihanan mystinen juhla ja siksi se on meille paljon tärkeämpi kuin halloween. Yhteys luontoon ja luonnon mystiikkaan on hyvin järisyttävä. Ymmärrys siitä miten saamme kaiken sadon pöytään ja mitä kaikkea herkullista voi siitä sadosta tehdä on parasta tässä juhlassa. Meille ainakin, me kun tykkäämme syödä. Suomalainen mystiikka on täynnä mielenkiintoisia tarinoita. Niitä kerrotaankin Suomenlinnassa monin eri tavoin. Me ei voida tänäkään vuonna osallistua yhteen kierrokseen, kun poika on tänäkin vuonna mukana. Se kierros on k18, joten poika ei voi mukana olla.

Vaikka Suomenlinna on suuri ja ympärillä on paljon tuntemattomia ihmisiä, tuo se silti sellaisen yhteisöllisyyden tunteen, mikä on yksi kekrijuhlan avain asioita. Olemme kaikki siellä saaressa juhlimassa meidän äiti maata ja tuomme pimeämpään aikaan valoa ja lopulta annamme talvelle luvan tulla. Kiitämme luontoa siitä, että se on antanut meille mirhaansa, jota voimme syödä koko pitkän kylmän talven, jotta selviäisimme hengissä.

Odotan kekriä

Meidän kekri

Meidän kekriin kuuluu isona osana Suomenlinna ja siellä erillainen tekeminen, esimerkiksi kierretään museoita, osallistutaan erilaisiin toimintoihin ja tietenkin syöminen. Syöminen on makuelämyksien etsimistä, syömme aina ravintolan kekrimenuun ja saadaan aina maistella todella erilaisia ruokia mitä yleensä syömme ja valmistamme kotona. Kotona taas keskitytään valmistamaan ja tarjoilemaan satokauden herkkuja esimerkiksi kekripiirakkaa. Pöytä koristellaan erilaisin koristein, jotka tuovat mieleen juuri satokauden herkut.

Minulla onkin ollut tapana valmistaa itse monet koristeet niin, että niitä voidaan käyttää joka vuosi, ei tarvitse aina tehdä uusia, kun kaikki on jo valmiina. Samoja koristeita olemme tänä vuonna tehty myös nuorten kanssa, kun juttelemme kekristä ja sen vietosta. Nuoret ovat hyvin kiinnostuneita kekristä ja kyselevät minulta paljon miten vietämme sitä. Mutta se kekristä tällä kertaa, nauttikaahan halloweenista.

Odotan kekriä

Mukavaa perjantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Suomalainen syysjuhla -Kekri

Henget eivät halunneet meitä sinne

Kekri hamppari

Lauantain keveys

Lauantain keveys

Lauantain keveys oli käsin kosketeltavaa. Olin torstain ja perjantain välisen yön töissä, järjestimme nuorille kädentaitojen yön. Teimme käsitöitä koko yön ja pidimme hauskaa monin tavoin. Perjantai päivä meni minulla toipuessa ja miesväki teki muuttohommia, mutta sitten lauantaina meikäläinen päätti kokkailla ja nauttia vain seikkailuista uudella alueellamme. Mieskään ei lähtenyt pakkailuhommiin vaan keskittyi rakentamaan uutta kotia.

Lauantain keveys

Täällä on kaksi päivää pesty kovasti pyykkiä ja koitettu saada joitain tavaroita jo paikoilleen. Ongelmaa on kun uusi asunto on niin paljon pienempi kuin vanha ja kaappitilaa on todella vähän. Tänään onkin sitten tämän viikon laiskottelut otettava takaisin ja pakattava kunnolla tavaraa valmiiksi. Iso osa koitetaan tuoda tänne ja loput jäävät muuttoautoa odottamaan vanhaan asuntoon. Yläkerta pitäisi saada tyhjäksi, että kaikki vaatekaapit saadaan purettua ja yläkerta siivottua valmiiksi.

Odotan jo kovasti, että saan esiteltyä tätä uutta asuntoa teille kaikille. Valitettavasti asunto tulee täyteen tavaraa, siitä emme niin suuresti pääse eroon noin vain. Ei mahda mitään. Minulla kun on vaatteita ja käsitöihin liittyvää materiaalia paljon. Nyt vain on rakennettava useampi laatikkoprojekti, että saa materiaalia vähennettyä. Suurin ongelma on iso määrä villakankaita. Eli takkeja on alettava tekemään kovassa tohinassa.

Lauantain keveys

Makuuhuone oudossa paikassa

Meidän makuuhuone on laitettu outoon paikkaan, kun se ei mahtunut tuonne toiseen makuuhuoneeseen. Tulen kertomaan teimme myöhemmin, minne se tuli. En kerro vielä, sillä haluan esitellä makuuhuoneen erikseen kun olemme saaneet sen valmiiksi joko kokonaan tai melkein. Osa meidän tauluista on maksullisessa varastossa ja minun on pakko saada makuutilaan minun Marilyn taulut. Vaikka ne poikkeavat täysin meidän värimaailmasta.

Meille on tulossa taideseinä myöskin. Vihdoin saadaan tauluja seinille, kun vanhassa asunnossa oli lähes joka puolella ikkunat, niin ei saanut seinään oikein tauluja. Nyt saa ja paras on, että saamme rakennettua ihan kunnon taideseinä. Joudumme muutoinkin laittamaan paljon asioita juuri seinille, kun lattia on ihan täynnä. Tosin tätä se on aina ollut ennenkin. Vielä ei kuitenkaan olla päätetty miten taulut asettuu tuohon seinälle. Mutta siinä on mielenkiintoista pysähtyä katselemaan tauluja. Ehkä käymme katselemassa Kierrätyskeskuksessa lisää taidetta.

Lauantain keveys

Rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest