Hae
VillaNanna

Collegejämästä härpätin

Collegejämästä härpätin

Collegejämästä saa tehtyä vähän sitä sun tätä varsinkin pienille lapsille, mutta myös aikuisille kun vähän yhdistelee asioita. Tämä työ ei liity laatikkoprojektiin, vaan on tällainen välijuttu. Minulla oli siis tummanharmaata collegea, tummanharmaata resoria ja ja pieni pätkä tummanharmaata erikoistrikoota, josta olen aikanaan tehnyt minimekon. Yhdistin siis nämä yhteen ja tein vetoketjullisen puhvihihaisen härpättimen.

Collegejämästä härpätin

Härpättimeen ei ole kaavaa olemassa, vaan olen käyttänyt kaavoituksena apuna vanhaa paitaa ja muokannut kaavaa sen mukaan, että saan siitä järkevästi jotakin. Avovetoketjukin löytyi omista pusseista ja kasseista, joihin olen kerännyt erilaisia tarvikkeita kuten koristenauhoja ja pitsejä. Vetoketjuille on siis oma pussukkansa. Saumat ompelin ihan saumurilla vain.

Materiaali on ihanan ohutta ja venyvää, aika kevyttä materiaalia, joten sen työstäminen on tavallaan helppoa mutta koska leikkukohta alkaa nopeasti kääriytymään, on ompelu hiukan haasteellista. Ohut trikoo hupussa ei myöskään ihan välttämättä ole paras valinta, mutta muuta ei ollut. Olisihan koko hupun voinut jättää pois, mutta halusin jotakin ekstraa tähän ja hupun materiaali toi sitä tähän. Eikä ole tarkoituskaan pitää huppua päässä, vaan se on ihan vain koristeena.

Miten yhdistellä härpätin?

Koska en oikein ole keksinyt mikä tämä vaate olisi nimeltään muuta kuin collegepaita, niin se on nyt vain härpätin. Härpänintä voi siis käyttää oikeastaan minkä tahansa vaatteen kanssa. Farkkujen, leggareiden, hameen tai sitten näin collegeshortsien ja topin kanssa. Itselle tämä härpätin taitaa olla pikkuisen liian nuorekas, joten se jää kotikäyttöön ainoastaan. Tai sitten enintään farkkujen kaveriksi kauppaan voisin laittaa päälle. Muuten töihin tai kaupungille en usko tätä laittavani koskaan.

Vaikka aina jaksan sanoa, ettei vaatteilla ole ikärajoja, niin itse niitä kuitenkin jonkin verran itselleni asetan. Jotkin vaatteet eivät minulle vain enää oikein toimi, vaikka edelleen minulla on iso määrä minihameita ja tällaisia hyvin antavia kauluksia. Toiset niistä toimii, mutta osa ei millään. Jotenkin siis tämänkin kohdalla on näin. En koe oloani huonoksi härpätin päällä, mutta jos menen sen kanssa töihin niin koen oloni epämukavaksi.

Collegejämästä härpätin

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Vanhoista huiveista ja tilkuista boheemi tunika

Hauska kesämekko tilkusta

Rikkinäisestä paidasta ja tilkuista outo paita kevääksi

Zero Waste – Askel leikkuujätteen maailmaan

Kesäsuunnitelmia

Kesäsuunnitelmia

Nyt tulee kesäsuunnitelmia tähän hups vaan. Tavallaan ei olla suunniteltu mitään, mutta tavallaan taas ollaan. Rantalomalle ollaan menossa ja ihan täällä Suomessa vain. Tästä onkin tullut perinne, että ahdetaan meidän minikokoinen auto täyteen tavaraa ja lähdetään kohti jotakin. Viime vuonne ihastuimme Yyteriin sen verran, että tänä vuonna matka suuntaa sinne jälleen. Olisi myös tarkoitus päästä Juku Parkkiin, joka viime vuodelta jäi kun oli huono ilma silloin kun piti sinne mennä.

Kesäsuunnitelmia

Tietyt asiat kuuluu meillä kesään jo vuodesta 2014 ja sama jatkuu. Vielä ei olla pyörän päälle päästy, ollut niin paljon muuta tässä parina päivänä. Mutta ehkä tällä viikolla vielä päästään ajelemaankin vähäsen. Mutta mitäs suunnitelmia meillä sitten oikein on?

  • Vuosaarenhuippu
  • Suomenlinna päivä
  • Aurinkolahdelle uimaan
  • Eiranrannalla kävely ja Helsingin jäätelötehtaan jädet (tehty)
  • Helsingin sambakarnevaalit (olleet jo)
  • Lomareissu
  • Pyöräretki
  • Lähialueella retkeily
  • Turistina Helsingissä

Siinä olikin jo aika paljon kaikkea. Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä Vuosaarenhuipulle, eväät mukaan ja nauttimaan olosta. Tarkoitus olisi myös tehdä pyöräretki johonkin päin maailmaa. Mutta voi olla, ettei sitä ehditä nyt tällä viikolla. On aika alkaa pakkailla autoa. Mutta sitä ennen on saatava ommeltua muutamia juttuja reissulle. Ei aina tarvitse olla uutta, mutta jotakin pientä on saatava. On myös katsottava mitä langanjämistä saisi matkalla aikaan. Reissuun lähtee nimittäin ikuisuusprojekti, jonka olen vihdoin saanut valmiiksi.

Asu:

  • Mekko: Odd Molly, Bella kirppis
  • Hattu: Santa Monica Pier, hattukaupustelija
  • Kengät: UGG, Kierrätyskeskus
  • Aurinkolasit vahvuuksilla: Ray Ban, Nissen

Kesälomamatka

Meidän tämä vuotinen reissu ei ole kovin kummoinen, emme siis etene samoin kuin aikaisemmin. Vietämme Turussa vähän pidemmän pätkän ja sieltä siirrymme paikasta toiseen. Sama pätee myös silloin kun siirrymme kohti Poria. Sieltä käsin menemme sinne tänne. Yyterissä vietämme aikaa myös camping -alueella, samoin kuin viime vuonna. Olemme varanneet jälleen bungalowin.

Tällä kertaa Yyteriin eivät koirat tule, vaan jäävät hoitoon. Parempi olla tutuissa maisemissa koirien kuin olla mukana. Söpöllä oli niin vaikeaa viime vuonna. Tai tutulla hoitajalla ja me voimme maata rannalla koko päivän ilman stressiä koirista. Aika ihana fiilis kun on loma ja voi tehdä mitä haluaa. Toki haluaisin lähteä myös Krakovaan, mutta on pakko pysytellä Suomessa, kun tuo Kalifornian matka vei mehut.

Tässä kuitenkin tämän kesäloman suunnitelmat, saa nähdä saadaanko kaikki toteutettua. Mitä sinä meinaat tehdä tänä kesänä?

Kesäsuunnitelmia

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest