Hae
VillaNanna

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö on uusi tarina meidän korona-ajan haasteisiin. Miten sairastelu on muuttunut koronan myötä. Ja miten stressaavaa sairastuminen on. Tästä kerron nyt, tässä postauksessani.

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Keskiviikko ja torstain välisenä yönä heräsin siihen, että nokka vuotaa, on turvoksissa ja kurkku on tahmea ja koriseva. Tärisin kylmästä, vaikka hiki virtasi seulana pitkin lattioita. Joka puolelta kiristi ja sattui. Tiesin olevani kipeä. Aamulla tekemään Oma olo arvio ja pomolle soitto. Nyt jään kotiin odottelemaan ja tervehtymään.

Hoitaja soittaa aika nopeasti perään ja antaa ohjeet koronatestiin menoon ja varaa ajan. Pahinta tässä oli se, että minun oli peruutettava koronarokotus. Minulla oli siis samana päivänä samaan aikaan tehostusrokotus aika. Tämän ajan peruutus harmittaa edelleen todella paljon, sillä matka suunnitelmat taas muuttuu hetkeksi. Aikoja on nyt niin vaikea saada rokotuksiin, kaikki ajat ovat varattu.

Noh, ei auttanut. Yksi yö stressiä, ja arvauksia, että onko nyt korona vaiko eikö ole. Olokin muuttuu sitä mukaan miten otan lääkkeitä. Torstai menee tosin pelkästään nukkuessa ja suihkussa käymisessä. Jostain syystä kuume ei nouse, mutta alilämpöä on. Onneksi perjantaina pääsee testiin.

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Ihanan pehmeitä, tilkuista tehtyjä puuvillanenäliinoja. Alun perin tämä kangas oli lakana, josta tein paidan ja lopuista nenäliinoja.

En myöskään ollut yksin, sillä Söpö hoiti minua erittäin hyvin koko sen ajan kun mieheni ja poikani olivat töissä ja koulussa. Pärjäsin siis loistavasti, vaikka en jaksanutkaan alkaa kokkailla mitään. Olin vain kuin ellun kana ja söin leffoja, katseellani. Välillä jatkoin neuletta, välillä taas vain makoilin. Oman jaksamisen mukaan.

Koronavuoden saaga: Testauspäivä

Olen reipas ja valmistaudun hyvin koronatestiin, minulle kun se homma ei ole kauhean mukava homma. Olen sen verran kipuherkkä, että viimeksikin testi aiheutti kipuja. Tällä kertaa tosin ongelma oli se, että nenäontelot olivat sen verran turvoksissa, että testaaja joutui hiukan rajummin työntämään tikkunsa nokkaan. Muutoin testaaja oli kyllä paljon hellempi mitä aikaisempi ottaja. Pyyteli myös kovasti anteeksi kun kyyneleet valuivat pitkin poskia ja yskin sekä kakoilin.

Sitten tämän jälkeen alkaa se kovin stressi, mitä tulos näyttää. Olin kuitenkin särkylääkkeiden ansiosta aika hyvässä kunnossa, niin päätin vallata sohvan, kerrankin. Siitä on niin paljon aikaa kun olen saanut vallata sohvan. Keräsin kaiken tarpeellisen ympärilleni. Oli herkut, neuletyö ja leffoja levitettynä pöydälle. Vaikka meillä on suoratoistopalvelut olemassa, niin halusin palata aikaan kun niitä ei ollut ja sairaana aina katsottiin leffoja telkkarista.

Sitten vihdoin myöhään illalla, tuli viesti, että testitulos on negatiivinen. Syvä huokaus.

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Lauantain treffi-ilta ja illallinen merellä

Asia, joka minua jäi nyt oikeasti harmittamaan kaikkein eniten on se, että en päässyt eilen nauttimaan illallista merelle. Kyllä toki harmittaa tuo tehosterokotuksen peruuntuminenkin, mutta varsinkin tämä, etten päässyt illalliselle. Tärkeää on kuitenkin se, että huomenna pääsisin töihin. Miestäkin harmitti homma aika paljon. Kaipasin kuitenkin ulos, joten päätimme kaikesta huolimatta viedä Härdelli hoitoon suunnitelman mukaan.

Istuin koko tämän ajan autossa mutta väsyin sen verran reippaasti, että halusin pian kotiin nukkumaan. Oloni vaihteli lauantaina aaltomaisesti. Hetkessä olin pirteä ja puuhastelin jotakin pientä ja hetken päästä nenäliinat taas kourassa peiton alla horkassa. Mies halusi kuitenkin pitää treffi-illan ja siksi poika lähti pappalemaan.

Miten meidän treffi-ilta sitten meni? Mies valmisti ihanan toastin ja sen päälle herkuteltiin köyhillä ritareilla ja katseltiin telkkarista ei mitään ohjelmia. Sohvalle me sitten myös nukahdettiin. Tosin jossain kohtaa minä heräsin ja herätin isännänkin viemään koirat ulos. Onneksi kello oli vasta yksitoista.

Nyt aamulla olo on toinen ja toivottavasti vihdoin voin sanoa hyvästit tälle flunssalle!

Koronavuoden saaga: Pehmeiden nenäliinojen yö

Mukavaa Sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Kun tulee soitto kotiin

Hetki ennen rajoituksia

Millainen on ollut minun koronavuosi

Syksy on täällä

Syksy on täällä

Syksy on täällä, sanoi kuka tahansa, että elokuu kuuluu kesäkauteen, niin syksy on ja pysyy täällä. Lämpö on laskenut paljon, kylmää vettä tulee alas taivaalta päivittäin ja minä olen flunssassa. Siitä tiedän, että on syksy ja pidän siitä nyt kiinni.

Syksy on täällä

Esittelin eilen ihanan syyspuvustoni, jonka osia löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Nyt kerronkin siitä miten kivaa ja ihanaa on laittaa päälleen pikkuisen lämpimämpää. Takit saa ottaa esille ja ihanat sateenvarjot voi nostaa pään päälle keikkumaan. Minun yksi parhaita vaatteita tälle syksylle on aikanaan miehen vanhoista farkuista tuunattu hame. Olen tehnyt ohjeetkin, mutta eivät ne kovin hyvät ohjeet ole, kuten tiedätte, niiden tekeminen ei ole ihan meikäläisen juttu.

Homma on tavallaan aika helppo, mutta ompelukoneelta tarvitaan hiukan voimaa, että jaksaa ommella farkkua. Hameen voi tehdä muuten myös itselle hiukan liian pienistä farkuistakin. Sellaisista, joiden vyötärö kyllä sopii, mutta housuja ei saa vedettyä ylös. Nimittäin kun lahkeet aukeaa, niin siitä tulee lisää tilaa lantiolle. Näin hame mahtuu paremmin päälle mitä pöksyt.

Ne ns. ohjeet löytyy alla olevasta linkistä. Olen kyllä luvannut tehdä ihan kunnonkin ohjeet tässä jossakin vaiheessa, kun pääsen täältä sängynpohjalta niitä tekemään. Ihan kuvalliset ja video olisi tulossa. Toivottavasti siis pian päästään tekemään niitä.

Ysärin hittihame tuli takaisin

Minkä kanssa hametta yhdistää?

Ihan miten ikinä itse haluaa. Näissä kuvissa minulla on huppari ja tossut, jotka olen ostanut aikanaan Fidasta. Mutta hameen kanssa voi yhdistää neuleen ja maiharitkin erittäin hyvin. Kun lämpötila laskee enemmän jalkaan voikin jo laittaa pitkävartiset saapikkaat ja tietenkin ihanat paksut sukkahousut. Neuleita ja collegepaitoja, pitkähihaisia trikoopaitoja. Mitä vain oikeastaan voi pukea hameen kanssa.

Oman tyylin mukaan ja välillä voi toki kokeilla vähän muitakin tyylejä. Itsellä on kokeilematta vielä tuo oma rakas rönsyilevä romanttinen shabby chic -tyyli tähän hameeseen. Uskon kuitenkin, että sekin onnistuu erittäin hyvin, kunhan oikeanlaiset röyhelöt löytyy kaapista. Kaikkea siis kannattaa kokeilla.

Syksy on täällä

Mutta nyt on tilanne se, että olen tosiaan kipeänä ja nyt on se hetki kun hautaudun takaisin peiton alle ja alan nukkua tätä kipua pois päästäni. Oikein ihanaa lauantaita teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Vanhoista farkuista farkkuhame

Vanhoista farkuista hame