Hae
VillaNanna

Virkattu valoköynnös

Virkattu valoköynnös

Hullun hommaa, virkattu valoköynnös seinälle. On tämä pienten keijuhattujen virkkailu valoköynnökseen on todella hullun hommaa. Monen kuukauden työ on vihdoin valmis ja toki olen ylpeä siitä, että olen vihdoin tämän valmiiksi saanut, vaikka hommaan meni aikaa ja vaivaa. Parasta tässä on kuitenkin se, että kaikki on tarpeettomista tarvikkeista tehty ja näin saatu käyttöön.

Nimittäin satuin ostamaan vääränlaisen valosarjan, jonka huomasin liian myöhään. Pähkäilin jonkun kuukauden, että mitä teen tällä valosarjalla, jolle minulla ei ole käyttöä, sitten yhtenä yönä se sitten pilkahti päähäni kuin salama. Onneksi muistin asian vielä aamulla ja aloin heti kaivella lankavarastoja ja löysin erinäisiä puuvilla/bambulankoja, joita olen käyttänyt nuorisotiloilla kun ollaan tehty ystävänauhoja. Nämä langat otin esille ja aloin suunnitella kukkaköynnöstä.

Olisi ollut mahtava saada tämä valosarja katolle, mutta siihen ei nyt kuitenkaan ryhdytty, vaan köynnös meni ainakin toistaiseksi seinälle. Köynnös on niin pitkä, ettei sitä pysty millään kyvaamaan. On koko tämän seinän kokoinen systeemi. Sain kuvaan mahtumaan vain tuon ikkunan kohdan. Köynnös kuitenkin levittäytyy ovelle asti. En tosiaan ymmärrä miten onnistuin näin kammottavan suuren köynnöksen itselleni hankkimaan…

Virkattu valoköynnös

Virkattu valoköynnös

Toki tämän voi tehdä minkä värisenä tahansa, itsellä kun oli erinäisiä lankoja, niin tästä tuli monivärinen köynnös. Ohjettakaan ei noihin keijuhattuihin ole, kunhan virkkailee vain kissankellon muotoiseksi, tai ainakin sinne päin. Kaikki hattuset ovat yksilöitä ja eri näköisiä. Pikku pätkätkin olen solminut yhteen ja virkannut kaikki mahdolliset pätkät näihin.

Aloitin kuitenkin sillä, että virkkasin valkoisella langalla ensin koko valosarjan, näin on myös helpompi kiinnittää hatut lamppuihin. Sitten aloin virkkailla kovalla tahdilla hattuja. Eri värisiä, toki pidin taukojakin aika monta, muutaman viikonkin. Näin tähän koko hommaan meni tämä kevät. Mutta lopputulos on haluttu. Pienempi valoköynnäs olisi ehkä ollut kivempi tehdä sitten lopulta. Varsinkin kun tämän esille laittaminen oli hankalaa kun on niin pitkä. Täytyy kuitenkin sanoa, että tässä hommassa virkkaustaito tosiaan harjaantui ja paljon. Opin niksejä ja vinkki vitosia monen monta. Niitä sitten on hyvä hyödyntää toisaalla.

Virkattu valoköynnös

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Hiirten elämää

Virkattu kesäreppu

Virkattu pöllö unimaski

Kierrätysmuoti on paras muoti

Kierrätysmuoti on paras muoti

Minä sanon ihan suoraan nyt, että kierrätysmuoti on paras muoti, sanoi kuka mitä tahansa, niin minä sanon näin. Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa pienelle kirppiskierrokselle ja vaikka sormia syyhysi kovasti, niin otin aika rauhallisesti. Minulla oli ajatus mitä etsin ja mitään muuta ei ole tarkoitus hankkia, vaikka mukaan tuli muutama heräteostos, niin siitä huolimatta nämä herätteet ovat minun ihan ykkösiä.

Minusta on niin ihanaa mennä kirppparille ja etsiä vaatteita, joilla on tarina kerrottavana, ja koska olen niin kasarikimma henkeen ja vereen, on etsinnässä aina jotakin ihanaa kasarivaatetta. Ja tällä kertaa löytyi aika monta sellaista. Toki etsin myös muiden vuosilukujen ihanuuksia, mutta kasari on aina mielessä.

Voiko kasarimuoti vielä sopia iäkkään ihmisen päälle?

Tästä monet puhuu, että, jos pukeudut samoihin vaatteisiin mitä pukeuduin nuorena, niin se näyttää todella hassulle ja sille, että olisi jämähtänyt omaan nuoruuteen. Itse kuitenkin edelleen käytän kasarikaavoja, myös ysärikaavoja todella paljon sekä ostan sen ajan vaatteita.

Kierrätysmuoti on paras muoti Kierrätysmuoti on paras muoti

Kierrätysmuoti on paras muoti

Lauantaina käytiin UFF:n tasarahapäivillä Hakaniemen myymälässä ja tein aika ihania löytöjä. Tämä suloinen vintagepaita päälläni on yksi niistä löydöistä. Parasta tässä on se, että on täysin samanlainen millaisen oma isoäitini joskus kasariluvulla minulle teki, tosin se oli kokonaan valkoinen. Tästä neuleesta tuli aivan lempparivaate ja on tosiaan heräteostos, en tarvitse enempää neuleita. Keskeneräisenäkin on läjä. Tämä käsityönä tehty paita jätti vain ajatuksen siitä, että kukahan tämän on neulonut. Jonkun mummi tai jonkun nuoren ihanan näppärät kädet?

Tästä syystä kierrätysmuoti on mahtavaa ja varsinkin vintagetyyppiset vaatteet, kun ne kertovat tarinaa meille. Jään aina miettimään millaisella ihmisellä kyseinen vaate on ollut, miten hän on elänyt ja miten hoitanut vaatteitaan. Olisin enemmänkin varmasti löytänyt ihanuuksia, mutta väsymys ja nälkä alkoi kutittaa, niin oli pakko napata mukaan vain muutama asia ja lähteä jatkamaan matkaa.

Ihana neule

Paidan kuviointi on helppo ruudukko, joka tehdään oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Pääntie on venemallinen, joka oli kasariluvulla hyvin yleinen pääntie niin tavallisissa paidoissa kuin neuleissa., tämäkin on erittäin hellpo. Malliltaan paita on suora, johon kiinnitetään leveät hihat. Kasarilla ei juuri täysin istutettuja hihoja neuleisiin laitettu, vaan neuleetkin olivat hyvin leveitä ja hihat eivät olleet istutettuja. Nämä isot vaatteet vaativat kylmille keleille samanlaisia päällystakkeja. Nykyisten kapeahihaisten takkien tilalla, on puettava takki, jonka hihat ovat väljät. Ne sopivat parhaiten myös kerrospukeutumiseen.

Kierrätysmuoti on paras muoti

Asuni

Asuni on käytännössä kokonaan kierrätetty. Paita on UFF vintage myymälästä, Hakaniemestä, kengät on Kierrätyskeskuksesta, housujen kangas on tilkku+keskeneräinen lapsen paita, jotka olen saanut vaihdossa, näistä sain kivat ja rennot kesähousut, vyölaukkuni on tehty farkkujen jämistä ja kuuluu farkkujämä projektiini. (lisää tästä työstä tulee myöhemmin) ja Ray Banin aurinkolasit olen voittanut Lasipalatsin kilpailussa. Ne ovatkin ainoat ihan uuden uutukaiset, mutta en niistä mitään maksanut kuitenkaan.

  • Neule, UFF (käsityö)
  • Housut, iste tehdyt
  • Kengät, Kierrätyskeskus
  • Vyölaukku, ommeltu tilkuista
  • Aurinkolasit, voitto

Vaikka olenkin kasariluvun nuori ja jo silloin pukeutunut tällaisiin vaatteisiin, niin minun ei silti tarvitse ihan samalla tavalla pukeutua siltikään, vaan voin yhdistellä vanhoja vaatteita uudella tavalla. Ei minulla silloin ollut tällaisia housuja nyt esimerkiksi. Olisin ehkä pukenut tuon paidan nuorena capreihin tai farkkuihin, tosin, voisin nytkin pukea niin. Mutta koska minulla ei ole capreja ainoitakaan tällä hetkellä, niin puenkin ne näiden ohuiden pöksyjen kanssa.

Aurinkoista päivääkaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Pyöräretki Helsingin keskustaan

Konepajan kortteli siivouspäivä

Kirppistelyn vinkit