Pakkaspäivä Luonnontieteellisessä museossa
8
Pakkaspäivä on hyvä päivä viettää sisätiloissa, esimerkiksi vaikka Luonnontieteellisessä museossa. Parastahan tässä on se, ettei tarvitse miettiä rahaakaan kun taskussa on Museokortti. On muuten ihan paras kortti ikinä. Meidän 14v nimenomaan halusi päästä käymään monen vuoden jälkeen tässä paikassa. Hänellä on niin ihania muistoja lapsuudestaan kun käytiin täällä muutamia kertoja niin isoveikan kanssa kuin kummitädinkin.
Pakkaspäivä Luonnontieteellisessä museossa
Tämä viikko on ollut ankara, paukkupakkaset ovat iskeneet myös Helsinkiin. Tokikaan ei kuitenkaan -20 astetta ole ollut mutta -18 oli tuossa eilen. Joka tapauksessa sairastelun jälkeen ollaan hienosti saatu takaisin lomatunnelmaa ja kaikenlaista ollaan ehditty tekemään vaikka sairastelu lohkaisi puolet lomasta. Keskiviikkona siis noustiin aamulla ylös ja alettiin tehdä lähtöä Luomukseen. Pukeutuminen oli hivenen hankalaa, mutta selvittiin lopulta aika kivasti museolle. Pikkuinen mutka jouduttiin tekemään, sillä luovutimme auton kokonaan pois ja näin myös autopaikan avaimen. Jännät ajat tulossa.
Astuimme museon ovesta sisään ja mietin mielessäni, että ihanaa, lämpöä. Mutta miten muistin, että tämä paikka oli paljon isompi? Vai olinko itse paljon pienempi? Mitähän ihmettä. Voin nimittäin vannoa, että ala-aula oli tuplasti suurempi kuin nyt. En ymmärrä miten paikka on näin kutistunut. Mutta joka tapauksessa, klikkailimme korttimme ja singahdimme narikkaan ja aloitimme kierroksemme.
Mukavaa yhdessäoloa
On ihanaa, että tuo 14v haluaa vielä lähteä meidän vanhusten kanssa ihmettelemään maailmaa, se on jotenkin söpöä. Varsinkin kun hänellä on oma elämä meistä irrallaan ja häntä harvoin näkee. Nyt kuitenkin kun ollaan oltu kipeinä, niin hän on halunnut olla meidän kanssa ja tulla kunnolla terveeksi. Tästä syystä hän ei ole kuin kerran ollut kavereiden kanssa hengailemassa. Meillä ei kovin pitkään mennyt kierroksessa ja koska kaikilla oli kova nälkä, niin menimme vielä kahvilaan nauttimaan pienet herkut ennen kuin puimme päälle lämpimästi ja sukelsimme kylmään pakkaseen.
Pakkasella on kiva touhuta kotona asioita, meilläkin olisi vielä laatikkojen vientiä varastoon, mutta jos vaihtoehtona on mennä jonnekin muualle, niin tietenkin mieluummin viettämään aikaa yhdessä kodin ulkopuolelle. Ne laatikot saadaan varastoon huomennakin. Pakkokin saada, sillä sunnuntaina meille tulee vieraita. Joten pakko saada jotenkin laatikot mahtumaan. Siinä on viikonlopuksi hommaa. Myös ompelu on pop viikonloppuna. Kaivamme myös yhden lautapelin esiin ja alamme opetella sen pelaamista. Näin se viikonloppu on nopeasti ohi ja maanataina töihin.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Isä jota ei koskaan ollut
Minulla oli isä, jota ei koskaan ollut. Jokaisella on isä, ihan jokaisella. Suhteet vanhempiin on aina monimutkaiset, mutta joskus on parempi olla ilman sitä toista puolta kuin elää tuon toisen puolen katkeruudessa. Olenko minä katkera kun en omaa isääni koskaan tuntenut? En, ei ole tarvetta, sillä minulla on ollut suojattu ja hyvä elämä vaikkei kaikki sujunutkaan ohjekirjan mukaan.
Isä jota ei koskaan ollut
En siis ole ollut yhteydessä isääni aikuisiällä kuin kerran, sekin vuonna 2013 juuri vuoden vaihteessa. Kävin silloin kahvilla hänen luonaan keskimmäisen lapseni kanssa. Silloin hän totesi, ettei hänestä ole isäksi eikä isoisäksi, mutta jos voisin lasten kuvat lähettää. Näin tein ja jatkoin elämääni niin kuin ennenkin. Ei ollut katkeruutta, ei suuria tunteita, vain tieto siitä, että minulla on isä ja se siitä. Unohdin jopa sen missä hän asuu. Se kyllä vähän kuulkaas hävettää näin jälkikäteen.
Tässä muuton tiimellyksessä syyskuun lopussa sain puhelun poliisilta, isäni on löytynyt kuolleena asunnostaan. Puhelu kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen olin aivan äimänä, että anteeksi mitä kaikkea minun pitää tehdä? Sain poliisilta sähköpostia, jossa oli ohjeet miten toimia. Tunsinko surua? En. Otin yhteyttä isäni naisystävään ja sain lopulta häneltä myös asuntoon avaimet. Tämän jälkeen pääsin hoitamaan isäni asioita.
Sisällä kuohui ja ajattelin vain, että mitä saan tuntea. Joka kerta kun soitin isäni asioissa johonkin, niin jokainen otti osaa suruun, mutta minä en tuntenut surua, en tunne edelleenkään. En tunne myöskään vihaa tai katkeruutta. Mutta saanko tuntea ärsyyntymistä siitä, että joudun hoitamaan täysin tuntemattoman ihmisen kuolinpesää? Se minulla on ollut päällimmäisenä. Ärsyyntyminen siitä, että joudun tekemään ylimääräistä hommaa. Onneksi siitäkin pääsee yli ja se tapahtui lopulta sitten siunastilaisuudessa.
Tunnevyöry oli suuri
Niin kuin aikaisemmin sanoin, minulla ei ole katkeruutta siitä, ettei hän ollut elämässäni. Olen onnellinen siitä, ettei hän ollut. Mutta silti tunnevyöry oli valtava. Ei kuitenkaan sen vuoksi, etten häntä tuntenut, vaan siksi, että joudun hoitamaan sellaisen kuolinpesän asioita, jota en tunne ollenkaan. Samaan aikaan tyhjennän omaa asuntoani, järjestän muuttoa uuteen kotiin ja koitan myös selvittää isäni kuolinpesää. Onneksi ei tarvinnut tyhjentää ja siivota hänen asuntoa, vaan sen hoiti muu taho. Kävin hakemassa vain tärkeät paperit pois sieltä. Onneksi sain apua tähän ruljanssiin, aika ja hermo ei olisi siihen riittänyt meikäläisellä.
Nyt on muutto tehty, siunaustilaisuus on hoidettu, sielläkään ei ollut muita paikalla kuin minä, molemmat pojat ja vanhimman avovaimo. Yksikään muu kutsuttu ei tullut. Ei sukulaiset, ei ystävät, ei naisystävä. Kun ihminen kuolee, on turha enää kantaa kaunaa sellaista ihmistä kohtaan, se syö sielua ja vie liikaa energiaa. Minulle tuli hiukan surullinen olo siitä, ettei kukaan muu tullut. Ymmärrän toki, sillä en ollut minäkään menossa, mutta pojat halusivat käydä sanomassa heipat ihmiselle, jota eivät koskaan voineet tuntea.
P.S. Jokaisen kannattaa järjestää tärkeät paperinsa niin, että omaisten on helppo kaikki löytää kun sen hetki koittaa. Varsinkin jos eläkettä saa kahdesta maasta.
Ainut asia, jonka säästin isästäni. Meillä oli yhteinen rakkaus. Farkkutakit. Otin yhden takin itselleni.
Hyvästi isä!
Seuraa minua: