Hae
VillaNanna

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko

Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät ala kaupan rekiltä vaan jostakin paljon sattumanvaraisemmasta. Kangaspalasta, joka on lojunut kaapissa vuosia. Vanhasta materiaalikasasta. Tai hetkestä, jolloin joku sanoo: “Haluaisitko sinä tämän?” Juuri siitä alkoi myös tämä projekti ja vähitellen syntyi tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta valmistui musta mekko, joka tuntuu yhtä aikaa romanttiselta, arkiselta ja vähän salaperäiseltäkin.

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko

Olen viime aikoina puhunut tekstiiliarkeologiasta. Ajatus kuulostaa ehkä ensin vähän erikoiselta, mutta minulle se tarkoittaa materiaalien historian tutkimista ja jatkamista. Sitä, ettei kangas ole vain kangas, vaan jotakin, jolla on ollut elämä jo ennen minua.

Tämän mekon kangas tuli työkaveriltani. Hän antoi minulle mustaa prodyyria, jossa oli juuri sopivasti tekstuuria ja elävyyttä. Heti silloin tiesin, että siitä tulisi jotain erityistä, vaikka jouduin hetki miettimään mitä kaavaa käyttäisin. Lopulta tukeuduin tuttuun kaavaan, josta tiedän, että lopputulos on kaunis ja sopiva kankaalle. Kangas itsessään oli jo nähnyt elämää, ei siis mikään uusi kangas, vaikka minulle uusi onkin. Usein kaikkein parhaat projektit alkavat juuri noin. Ei valmiista suunnitelmasta, vaan materiaalista, joka jää mieleen odottamaan oikeaa hetkeä.

Kangas ei ehtinyt olla osa minun omaa tekstiilikokoelmaani pitkään. Se ei siirtyinyt pinosta toiseen ja odottonanut parempia päiviä. Kangas ei samalla merkityksellä kuulu tekstiiliarkeologian ytimeen. Ydin kun on se, että materiaalit kulkevat mukana, kerrostuvat ja muuttavat muotoaan ajan kuluessa.

kaavan muokkaaminen oman näköiseksi

Pohjana käytin Mekkotehtaan Saana-kaavaa, mutta en tehnyt mekkoa täysin ohjeen mukaan. Halusin helmaan enemmän liikettä ja näyttävyyttä, joten muokkasin sitä tekemällä helman yhdestä pitkästä paneelista. Ratkaisu muutti mekon ilmettä yllättävän paljon.

Helma liikkuu kävellessä pehmeästi ja lähes viittamaisesti. Juuri sitä toivoin. Halusin mekon, joka tuntuisi vähän dramaattiselta mutta silti helposti käytettävältä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli heti sellainen vaate, jonka haluan pukea uudelleen ja uudelleen.

Kun käsintehty vaate tuntuu oikeasti omalta

Olen huomannut, että kaikkein rakkaimmiksi vaatteiksi eivät yleensä muodostu ne kaikkein kalleimmat tai trendikkäimmät ostokset. Usein tärkeimmiksi jäävät ne, joihin liittyy jokin tarina.

Tähän mekkoon liittyy monta kerrosta:

  • työkaverilta saatu kangas
  • pitkään odottanut materiaali
  • ajatus tekstiiliarkeologiasta
  • oma ompeluprosessi

Ehkä juuri siksi valmis mekko tuntuu enemmän omalta kuin moni kaupasta ostettu vaate.

Pidän myös siitä, ettei tämä ole liian siloiteltu tai täydellinen. Siinä on pehmeyttä, runsautta ja liikettä. Musta prodyyri näyttää eri valossa aina hieman erilaiselta, ja pienet reiät tekevät pinnasta elävän näköisen.

Yhdistin mekon arkisesti Adidaksen tennareihin, koska rakastan kontrasteja pukeutumisessa. Romanttinen mekko ja rennot kengät tekevät kokonaisuudesta enemmän minun näköiseni kuin liian viimeistelty styling koskaan tekisi.

Minua kiinnostaa yhä enemmän juuri tällainen pukeutuminen: vaatteet, joissa näkyy historia, tekeminen ja materiaalin oma luonne.

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko

Vanha materiaali ei ole lähtökohta kompromissille

Kierrätys ja vanhojen materiaalien käyttäminen nähdään joskus vaihtoehtona uudelle, ikään kuin jonkinlaisena kompromissina. Minulle asia on oikeastaan päinvastoin. Vanhoissa materiaaleissa on usein enemmän kiinnostavuutta kuin uusissa kankaissa. Niissä on tekstuuria, painoa, pieniä erikoisuuksia ja joskus jopa täysin omanlaisensa tunnelma.

Tämä prodyyrikangas on hyvä esimerkki siitä. En olisi todennäköisesti edes osannut etsiä kaupasta juuri tällaista materiaalia, mutta kun kangas tuli vastaan sattumalta, siitä syntyi lopulta jotain paljon kiinnostavampaa kuin alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä koskaan ollut.

Ehkä juuri siksi tekstiiliarkeologia tuntuu tällä hetkellä niin tärkeältä ajatukselta. Kaiken ei tarvitse alkaa uutena, täydellisenä tai valmiiksi suunniteltuna. Joskus kiinnostavin lopputulos syntyy siitä, että antaa materiaalille aikaa ja kuuntelee, miksi se lopulta haluaa muuttua.

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko on ensimmäinen työ tämän projektin tiimoilta. Mitä pidätte mekosta?

Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko

Virkattu laukku on itse tehty

Aurinkoista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Tekstiiliarkeologia -projektin esittely:

Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *