Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu
Meidän kesätraditio on ollut jo monena vuonna lähteä retkelle Vuosaarenhuipulle. Joka vuosi olen kirjoittanut uuden postauksen ja kertonut fiiliksiä miltä alue näyttää ja miltä tuntuu kävellä. Viime vuonna olimmekin alkusyksystä alueella, odottelimme kovin, että myös entinen kaatopaikka avautui myös. Maisemointi on osassa aluetta vielä kesken, mutta paljon uutta nähtiin vaikka koko aluetta ei tällä kertaa edes yritetty koluta.
Meidän kesätraditio -Vuosaarenhuippu
Miksi emme siis viettäneet pidempään aikaa tuolla? Yleensä kun meillä on eväät ja seikkaillaan alueella pitkään. Yksi syy oli se, että mieheni toipuu edelleen leikkauksesta ja minä poden edelleen päänsärkyjä, tokikaan en enää saa kohtauksia. Silti pelko kohtauksista on aina takapuolessa, mutta isoin pelko olikin kun kuulin jyrinää taivaalta ja näin kaukana mustat pilvet. Meikäläinen pelkää ukkosta, ukkosilmalla olen nimittäin mieluiten sängynalla piilossa tärisemässä, jos vain mahtuisin sinne sängynalle. Mutta en mahdu.
Joten kun ukkonen kertoi, että täältä tullaan, niin otin jalat alleni ja lähdin laskeutumaan kohti uutta hienoa parkkipaikkaa, eteläistä parkkipaikkaa, jonne meidän kottero oli jätetty seisomaan yksinään outoon ja uuteen paikkaan. Mahtoi olla jännät paikat silläkin kun hienoja autoja oli ympärillä ja hän on vain tuommoinen pikkuinen kottero.
Täyttömäki on mahtava seikkailupaikka
Alue muuttuu koko ajan ja uutta nähtävää tulee joka vuosi, on myös mahtavaa nähdä miten luonto ottaa alueen valtaansa ja muokkaa sen lopulta ihan uudeksi ympäristöksi. Pölyttäjät pörräävät ja sirkat soittaa, linnut lentelee ympärillä. nähtävää ja koettavaa siis on ja paljon. Kukkaloisto on mieletön ja jos et muualla perhosia ole nähnyt aikoihin, niin täällä näkee ja montaa eri laatua.
Tänäänkin näin miten haarapääsky koitti napata isoa perhosta suuhunsa mutta ei onnistunut. Taistelu oli kova mutta tällä kertaa perhonen veti isomman korren ja pääsi karkuun. Oli kyllä mieletöntä nähdä tällainenkin taitelu ihan minun vieressä. Ja kun on ihan hiljaa kuulee paljon muutakin kuin mehiläisten ja pulleiden kimalaisten hurinan ja heinäsirkkojen soiton. Koko luonto puhuu ympärillä ja odottaa, että me istumme alas kuuntelemaan tarinaa, jossa olemme itse yksi osa tarinaa.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pikavisiitti Turussa
Pikavisiitti on aina vähän raskas juttu. Toki olin Turussa kaksi yötä, mutta siinä ajassa en ehtinyt muuta kuin moikata tenaviani ja äitiäni, sitten olikin lähdettävä kotiin. Oli oikein mukavaa nähdä vanhimmat lapset ja olla ihan kolmistaan, vuosien jälkeen ihan vain me kolme. Mehän olemme vetäneet yhtä köyttä monta vuotta ennen kuin menin tuosta noin vain naimisiin ja elämä mullistui kokonaan.
Pikavisiitti Turussa
Lähdin Turkuun ihan siitä syystä, että olin virkannut tytölle pyynnöstä topin, joka olikin sen verran iso, että lähdin pienentämään sen. Ennen toppihommia nähtiin Vaakahuoneen Paviljongissa, joka on meidän lemppari ravintola Turussa. Aikanaan kun asuimme alajuoksulla, samoissa kohdin missä Vaakahuonekin, niin siellä tuli istuskeltua kesäisin paljonkin. Paikka oli meidän vieressä ja elävä musiikki kantautui joka ilta meille asti. Se oli mahtavaa.
Ruokailun jälkeen lähdettiin tytölle miettimään miten toppi korjataan ja aloin tehdä sitä hommaa siinä. Oli kiva istua ja jutella ”aikuisten” juttuja ja siemailla viiniä. Alkuillasta siirryin kaupan kautta pojalleni yöksi, jossa vietin molemmat yöt. Tarkoitus oli seuraavana päivänä käydä moikkaamassa äitiäni porukalla ja syödä siellä päivällinen. Oli ihanaa nähdä äiti pitkästä aikaa.

Juon edelleen alkoholittomia juomia, koska pelkään saavani taas kohtauksia. Mansikkainen mocktail oli muuten hyvää.
Kun lapset asuu kaukana ja nähdään harvoin
Ikävä on aina läsnä, kun lapset asuvat kaukana eikä niitä näe samalla tavoin kuin silloin kun asuttiin samassa kaupungissa. Toki en näe myöskään äitiäni samalla tavoin kuin ennen. En kuitenkaan ole muuttamassa paikkakuntaa, sillä minulla on kaikki tarpeellinen täällä Helsingissä ja täällä on myös tilaa hengittää. Sitä ei ole Turussa. Olisi kyllä kiva nähdä näitä kolmea tärkeää ihmistä enemmänkin, mutta se ei vain ole mahdollista.
Oli kuitenkin ihanaa nyt nähdä ja tytön toppikin korjaantui hetkessä ja taitaa nyt olla sopivan toimiva hänelle. Toivottavasti ainakin. Kotona olikin mukava vastaanotto, kun tytöt piiritti meikäläisen, enkä meinannut päästä sisälle ovesta. Ei mennyt kauaa kun Söpö tajusi, että hänen pitäisi kiukutella minulle kun olin niin kauan poissa ja nyt sitten tyttö kiukuttelee. Menee mieheni perässä örähtelee meikäläiselle kun koitan silitellä. Hetki vielä menee ennen kuin pimu heltii, viimeistään silloin kun nappaan sen mun syliin ja piiloudun hänen kanssaan kahden jonnekin.
Tämmöinen kummallinen pikareissu tuli tehtyä ja nyt on kiva olla kotona taas. Mitäpä se ei äiti ei tekisi lastensa eteen?
Kun introvertti matkustaa
En tiedä mitään niin kamalaa kuin täyteen ahdettu juna, jossa ei ole minkäänlaista tilaa liikkua. Ahdistavaa ja voimia vievää. Menomatkalla Turkuun juna oli aivan täynnä, ei sitä asiaa mies huomioinut ollenkaan kun varasi minulle liput, että se voi olla minulle järkytys, tosin ei osannut aavistaa, että juna tosiaan on aivan täynnä. Koko vaunussa ei ollut tyhjää tilaa, jokainen sentti oli varattu. Ihmiset pyöri ja hyöri ja lapsilla oli suuria hankaluuksia pysyä rauhassa. Räpätin miehelleni, että olen valmiiksi sitten aivan poikki kun pääsen Turkuun.
Paluumatkalla mies sitten huomioi sen, että juna voi olla täynnä ja sainkin sitten paremman paikan junan yläkerrasta, sain uppoutua virkkuuhommiini ja katsella sarjaa. Yläkerrassa oli väljää, ei juuri porukkaa. Joten paluu oli paljon helpompaa tällaiselle ihmisvihaajalle mikä olen. Toki takana istui vanhempi mies, joka ryysti pitkin matkaa, mutta onneksi en kuullut sitä kuin loppumatkasta vasta. Pikavisiitti voi olla mukavakin, kun sen tekee mukavaksi ja mahtavaa on se, että junassa on vaihtoehtoja hyteistä yksittäisiin penkkeihin.
Rakkaudella -Melissa
Seuraa minua:


2

















