Nyt on kesähepenien aika
Kyllä, nyt on kesähepenien aika! Otetaankin pieni katsastus viime vuoden kaikkein kiveimpiin hepeneisiin ennen kuin pääsette näkemään uusia, joita olen tehnyt kovalla innolla (ehkä olen, ehkä en) Nyt kun vielä elämme vihreää unelmaamme ja myös koko Suomi on värjääntynyt vihreään, niin kuin keväällä yleensä, niin tietenkin kesähepeneet kuuluvat siihen, muillakin tavoin kuin vihreän boleron tavoin.
Nyt on kesähepenien aika
Viime kevät oli minulla virkkauksen aikaa ja virkkailin kovaan tahtiin langanjämistä, joita ostin Kierrätyskeskuksesta kaikenlaisia toppeja. Samalla katselin Depp vs Heard oikeudenkäyntiä. Tänä vuonna en sitten ole oikein saanut aikaan yhtään mitään, enkä myöskään paljon sitäkään. Kaikkein kivoimmat tyylit viimekesänä oli aika monenkirjavaa, oli housua ja oli hameita, mekkoja. Viime kesänä en juurikaan käyttänyt haalareita, paitsi yksiä, jotka ompelin meidän road tripille ihan tarkoituksella. Ompelin muutaman aivan ihanan mekon, joita käytinkin paljon.
Tuossa kun olen siivonnut kaapejani ja kaivellut mekkoja, joista muuten vain yksi mekko lähtee kiertoon, kolme taas menee odottamaan tulevaisuuteen ja loput meni takaisin kaappiin, huomasin, että minulla on upea mekkoarsenaali jokaiselle kesäpäivälle. Odotankin siis upeaa mekkokesää tänä vuonna, niin kuin on ollut muutkin kesäpäivät. Lomalla kyllä olisi odottamassa tuossa lattialla projekti, yksi laatikko kaikenlaista materiaalia ja monta pussia olisi tarkoitus saada tehtyä ennen syksyä. Toiveajattelua? Kyllä
Viime vuoden lempparit
On muuten tosi vaikea valita juuri sitä kaikkein parhainta tyyliä ja asua. Mutta otankin sen ajatuksen, että mikä vaate päällä minulla oli paras mahdollinen fiilis. Ja siitä lähdetään liikkeelle. Kaikkihan olivat ihan parhaita, mutta aina on jokin, joka menee kaiken edelle ja niistä asuista nyt kyse. Voit valita oman lempparisi.
Farkkukankaasta tehty toppi
- Tämä toppi on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa ja vihdoin viime keväänä sen sain aikaiseksi. Yhdistin topin hameeseen, jota en ole oikeastaan käyttänyt kertaakaan ennen tätä toppia. Koko asu oli vain sellainen vau, kun sain sen päälleni.
Juhannusmekko verhoista
- Minulla on joku tälläinen juttu, että ompelen joka juhannus itselleni uuden mekon. Syytä en tiedä miksi näin teen, mutta jostain syystä joka juhannus minulla on uusi mekko ja yleensä se on tehty kierrätysmateriaalista. Toivottavasti näin on myös tänä vuonna tai sitten otan kaapista jonkin niistä mekoista, jonka ostin Kaliforniaa varten, mutta en sitten niitä mukaan ottanut.
Fibre Moodin mekko
- Tämä Fibre Moodin mekko on suosikkini, olen tehnyt saman mekon myös tyttäreni vanhoista verhoista, mutta olihan se tehtävä myös tästä kankaasta. Minulla oli siis viime vuonna pallokausi kun ompelin kankaita, joita olen aikaa sitten ostanut ja pallojahan oli kaapit täynnä.
Toinen Fibre Moodin mekko
- Fibre Moodin kaavat ovat tällä hetkellä lemppareitani ja siksi kaapissa on oltava näitä ihanuuksia enemmänkin. Tämän mekon tein miesten paitakankaasta, jonka olen ostanut joskus kauan sitten kun asuimme vielä Turussa.
Ranta-asu
- Tämä ranta-asu valmistui keväällä kun katselin ja jännitin Depp vs Heard oikeudenkäyntiä. Asusta tulikin yksi suosikkini ja tulee käyttöön tänäkin vuonna. Yhdistin asuun myös kauan sitten pitsistä tehtyyn kimono -tyyliseen systeemiin.
*****
Hellepotkis
- Ylempänä satuin sanomaan, että haalarit eivät viime vuonna olleet meikäläisen juttu, mutta taisin puhua vähän potaskaa, sillä tämä ihana hellepotkari, oli kyllä käytössä ja parastahan tässä potkarissa on se, että se venyy, joten mahtuu päälle vaikka vähän kesäkiloja tulisikin.
Virkattu toppi
- Innostuin viimek esänä virkkailusta niin paljon, että erilaisia toppeja valmistui kovaan tahtiin. Tämä ihana valkoinen toppi näytti parhaimmalta sinivalkoisen hameen kanssa, jonka olen löytänyt Kierrätyskeksuksen ilmaisosastolta. Hameen jouduin korjaamaan ennen kuin sain sen päälleni.
Tilkkumekko
- Tämä tilkkumekko ei suurempia esittelyitä tarvitse, se nyt vain on ihan paras mekko ikinä. Mekko on tosin valmistunut jo muutama vuosi sitten ja ollut sen jälkeen kovassa käytössä. Pitsiosa kuuluu yhteen virkkauskokeiluuni, joka sitten lopulta jouduttiin purkamaan. Siihen sitten tilkkuja ympärille ja valmis.
Korkeavyötäröiset shortsit
- Kaikki korkeavyötäröinen on mun juttu. Kapea vyötäröni tulee esiin ja korostaa tiimalasiani. Ja nämä pöksyt on kyllä käytössä myös tänä vuonna, ihan vaan sen takia kun ovat niin ihanat.
Pallomekko
- Ja viimeisenä ihanan rento pallomekkoni. Mustalla pohjalla valkoiset pallot. Kangas on jälleen sellainen, joka on hankittu vuosia sitten ja mahtavaa, että vihdoin sain sen rakennettua mekoksi. Mekko tulee olemaan kovassa käytössä tänä vuonna.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Luonnonvoimille emme vain mahda mitään
Luonnonvoimille emme mahda mitään ja sen sain huomata tuossa vappuna kun aattona sekä vappupäivänä yritettiin kuvata kovinkin meikäläisen ihania vaatteita, joita ei kaikkia olla täällä nähty. Ensin oli sadetta ja kylmää ja sitten oli kova tuuli ja kylmää. Haluan silti esitellä nämä ainutlaatuiset asut, vaikka olisi miten kuvat piloilla. Saatte joskus toiste uudet kuvat.
Luonnonvoimille emme vain mahda mitään
Meikällä oli jo ennen vappua kauhea vaate dilemma, joka äityi siihen, että kaivelin kaappejani urakalla. Toki on tässä kohtaa myös tunnustettava, että käväisin pikaisesti myös Uff kierroksella, tosin vain ja ainoastaan Malmin Uffilla. Tietenkin oli Tasarahapäivätkin, eli ehdin shoppailla myös Suomessa alelaareilla, en vain Tallinnassa. Tällaiset super-ihanat löydöt puin päälleni vasta vappupäivän rientoihin, aattona taas puin mitä nyt sattui käteen osumaan.
En ollut kovin leikkisällä tuulella pukeutumisen saralla tuossa aattona, oli kylmä ja tihutti jäistä sadetta niskaan, silti lähdettiin pienelle kävelylle grillaamisen jälkeen. Kierreltiin Jätkäsaaressa siellä sun täällä ja kohmeesta jäykkinä singahdettiin pikku purkilla Prismaan hakemaan vähän jotain…En tiedä mitä mutta sain yksisarvis ilmapallon. Sydämestä kouraisi kun ajattelenkin sitä, että sain jotain ei niin ekologista.
Vappuaaton asu:
- Takki: Kierrätyskeskus
- Housut: Kontti
- Neule: Ross dress for less
- Converset: Citadel outlet (Conversen myymälä)
- Sateenvarjo: Krakova
Vappupäivän tuulinen vastaanotto
Vappupäivänä tuuli oikein kunnolla, käytiin syömässä Hanasaaressa ja halusin ehdottomasti saada asustani kuvia myös. Jos olisin ollut fiksu kuvat oltaisiin otettu sisällä, mutta koska olen vähemmän fiksu, niin löysin itseni rannalta. Tuuli niin kovaa, että en meinannut pysyä kiven päällä, hytisin ja vapisin kuin haavan lehti, ja kädet vispari suuntaan jos toiseen heti kun tuuli sai hyvän otteen meikäläisestä.
Luulen, että jos olisi pidempi tukka, olisin saanut uida hakemaan hiuksiani merestä. Siltä se viima nimittäin tuntui. Vaatteetkaan eivät päässeet edukseen kun taistelin tuulta vastaan. Mutta tulipahan sekin koettua. Tykkään vaatteistani silti vaikkei niistä nyt hyviä kuvia saatu. Uskon kuitenkin, että tulette näkemään nämä herkulliset vaatteet myöhemminkin. Kesä vasta alkaa.
Vappupäivän asu:
- Trenssi: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
- Paita: Uff
- Housut: Uff
- Laukku: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
- Kengät: Fida
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


12















