Mini treffit dinosaurus sadepäivä
2
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä, kun pienet hetket muuttuvat suuriksi seikkailuiksi, on sydän kiitollinen ja kengät märät. Näin meidän kävi, kun päätimme paeta arkea ja sukeltaa popcorninmakuiseen maailmaan, jossa dinosaurukset kirkuvat ja rakkaus piileskelee kuin Velociraptor nurkan takana.
Mini treffit, dinosaurus, sadepäivä
Jurassic-rakkautta ja popcorn-sotaa -treffit. Mini sellaiset. Ei mitään haute cuisinea tai romanttista viikonloppua Toscanassa (ainakaan vielä, haaveilija kun olen), vaan tavallinen maanantai tai tiistai, jolloin päätetään vain lähteä. Ja niin me lähdettiin, minä ja mies, suoraan Tennispalatsiin, Jurassic World Rebornin kankaille. Elokuvateatterin hämärässä kaikki unohtui, lapset, tiskit, aikataulut, ruuhkavuosien rykimä rytmi. Oli vain popparit (ekstra voi, tietysti), kahisevat karkkipussit ja jännite, jonka vain valtavat CGI-dinosaurukset ja rakastunut nainen voi tuntea.
Elokuva? Ylilyövä, dramaattinen, äänekäs, siis täydellinen. Ja kuinka oikealta tuntuikaan puristaa rakkaan kättä juuri, kun T-Rex nosti päänsä puunlatvojen yläpuolelle. Hymyilin kuin pikkulapsi huvipuistossa. Hän vilkaisi minua salaa, tiedän sen, ja minä tein samoin.
Sateenvarjoton rakkaus
Elokuvan jälkeen emme lähteneet kotiin suoraan, ei tietenkään. Olisi ollut aivan liian… rationaalista. Sen sijaan lähdimme hortoilemaan kohti kotia. Kaduilla leijui sellainen juuri syttyneiden katulamppujen tunnelma, kun maailma on hetkeksi pehmeä. Sellainen taianomainen ilta, jossa ihmiset näyttävät kauniimmilta ja jopa omat käsivarret tuntuvat kevyemmiltä.
Ja juuri silloin se tuli, sade. Ei mikään dramaattinen ukkosmyräkkä tai rankkasade, ei, vaan sellainen hentoinen, kuiskaava kesäsade, joka leikki hiuksilla ja sai meidät hymyilemään kuin idiootit. Ei sateenvarjoa (kuka sellaista nyt muka kantaa heinäkuussa?), mutta ei väliä. Olkapäillä pieniä helmiä, silmäripsissä kosteutta, ja siinä me kävelimme, tai oikeastaan löntystelimme, kohti Faroa.
Faro, vatsat ja sydämet täyteen
Faro on paikka, joka osaa. Se ei yritä liikaa, mutta silti kaikki on kohdillaan. Tuoksut, valo, lautaset, henkilökunta. Astuessamme sisään sade jäi ulos, ja me upposimme siihen tuttuun tunteeseen, kun ruoka on vasta tuloillaan mutta nälkä on jo hellittänyt vain siksi, että on joku jonka kanssa jakaa hetki.
Pöytään saatiin jotain suolaista, jotain makeaa, jotain kuplivaa ja paljon naurua. Oli hetkiä, jolloin katsoin häntä ja mietin, miten tämä kaikki on vieläkin totta. Että meillä on historia, mutta silti hetkiä, jotka tuntuvat ensimmäisiltä. Että hän jaksaa yhä kuunnella, kun puhun kengistä, vintage-pitseistä ja kummallisista unista, joissa asun merihevosen sisällä (true story).
Vatsat täynnä, sydän ylikierroksilla
Kun sitten nousimme pöydästä, kepeästi ja raskaasti samaan aikaan, oli kuin maailma olisi taas vaihtanut väriään. Sellainen kultainen, hehkuva hetki ennen yötä. Sade oli jo tauonnut, mutta kivet jalkojen alla hohtivat kosteina, kuin olisivat nähneet unia.
Me ei kiirehditty. Ei tarvitse, kun on jo perillä, vaikka olisi vielä matkaa kotiin. Kävelimme hitain askelin, sellaisella tavalla, joka on vähän kuin lempeä protesti tätä alati kiiruhtavaa maailmaa vastaan. Vatsat täynnä, sielut vielä elokuvan sykkeessä, sadepisarat hartioilla kuivumassa. Tämä oli meidän mini treffi, joka ei tuntunut lainkaan miniltä.
Mitä rakkaus oikeasti on?
Rakkaus ei ole aina suuria sanoja, huikeita reissuja tai Instagramin täydellisiä kuvia. Rakkaus on sitä, että osataan pysähtyä. Että mennään katsomaan dinosauruksia vaikka viidettä kertaa, koska toinen haluaa. Että syödään liikaa pastaa ja jaetaan jälkiruoka, vaikka molemmat olisivat halunneet syödä sen yksin. Rakkaus on minihetki, joka muuttuu maksimuistoksi.
Näin siis Tennispalatsin leffasalista Faroon, sadepisaroista suudelmiin, ja takaisin kotiin. Tavallinen päivä, mutta sydän muistaa sen kuin se olisi kirjoitettu elokuvan käsikirjoitukseen.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kevätaamun pehmeys ja pieniä suuria hetkiä
Kevätaamun pehmeys ja pieniä suuria hetkiä luodaan hiljaisten aamujen hämyssä. Valo herättelee varovasti ja kutittelee nenää, on aika herätä uuteen päivään. Hitaasti venytellen nousen ylös, kahvin tuoksu valtaa asunnon, on vain tämä hetki, elämän keveyttä ei voita mikään.
Kevätaamun pehmeys ja pieniä suuria hetkiä
On hiljainen aamu. Sellainen, jossa valo hiipii verhojen raosta lempeästi, eikä mikään kiire hengitä niskaan. Tämän kaiken pehmeyden keskellä pysähdyn kädessäni lehti, jonka sivut vielä hieman kahisevat uutuudestaan. Sen kannessa tuijottaa vahva katse, mutta omassa maailmassani ei juuri nyt ole tilaa muulle kuin rauhalle.
Päälläni on harmaa collegepaita*. Se ei ole mikä tahansa vaate, vaan nuorimman poikani tekemä. Lahja, joka lämmittää enemmän kuin mikään villatakki voisi. Se muistuttaa minua rakkaudesta, käsillä tekemisestä ja siitä, kuinka suuria asioita pieniin pyykkikoreihin voikaan piiloutua. Hihaani koristaa keltainen virkattu hiusdonitsi, omien käsieni jälki. Se on pieni ilon pilkahdus, väriä arkeen, ja samalla todiste siitä, että vaikka elämä välillä väsyttää, luovuus ei katoa.
Muuton jälkeen: Pieniä lepohetkiä ja käsin tehtyä lämpöä
Takana on muutto. Rankka sellainen. Seiniin jäi naurua, huokauksia ja monta muistoa. Muuttosiivous pyyhki pois viimeisetkin jäljet, mutta sydämeen jäi polku, joka kulki läpi kodin, huone kerrallaan. Nyt ollaan uudessa ja vaikka kaikki ei ole vielä järjestyksessä, jotain on silti kohdallaan. Makuuhuoneen sängyllä lojuu Vogue. Se on kuin pieni silta toiseen maailmaan, täynnä tarinoita, inspiraatiota ja unelmia. Mutta minulle tärkeintä juuri nyt on tämä hetki. Se, kun voi vain olla, pehmeässä paidassa, itse virkatun donitsin kanssa, ja antaa kehon ja mielen hengähtää.
Muuton jälkeen olo voi olla hauras mutta toiveikas. Kun pöly laskeutuu ja ensimmäinen kahvi juodaan uudessa keittiössä, huomaa, miten tärkeää on ympäröidä itsensä tutuilla, rakkailla asioilla. Poikani tekemä collegepaita ja oma virkattu donitsi kantavat mukanaan kodin tunnetta, muistutuksia siitä, että koti ei synny vain seinistä, vaan tarinoista ja käsin tehdyistä hetkistä.
Jos olet itse muuttanut tai uuden alun äärellä, pysähdy hetkeksi. Kiedo ympärillesi jotain pehmeää, keitä kuppi teetä ja anna itsellesi lupa vain olla. Kaikki järjestyy ajallaan ja sillä välin, pienet ilot ja rakkaudella tehdyt asiat kantavat pitkälle. Elämän kauneus piilee juuri näissä itse tehdyissä vaatteissa, rakkaudessa perheeseen, rauhassa kiireen jälkeen. Siinä, kun kevätvalo osuu kasvoihin ja tietää, että on ihan hyvä juuri näin.
*Collegepaita on oikeasti poika tehnyt itselleen ja nyt se muuton aikana siirtyi minun kaappiini. Poika ei enää halua pitää sitä. On ollut yksi rakkaimmista paidoista hänellä.
Kuvan kahvikuppi on työkaverini tehnyt ja on yksi suosikkikuppejani, josta tykkään juoda kahvini.
Nähdään taas pian.
Lämpöisin ajatuksin,
Nanna
LUE MYÖS: