Hääpäivä jälkikäteen
2
Päätettiin viettää hääpäivä jälkikäteen tässä lauantaina. Hääpäivä oli siis 9.2 ja minä olin silloin Erasmus + nuorisovaihdon hommissa ja hääpäivää ei näin ollen vietetty silloin. Nytkään ei ollut mitään suunnitelmaa, vaan mentiin leffaan ja syömään. Kaikki valittiin lennosta ja se oli oikeastaan ihan hauskaa.
Hääpäivä jälkikäteen
Oltiin jo päätetty, ettei mitään ihmeitä hääpäiviä tänä vuonna vietetä, koska olen töissä ja muutoinkin tässä on ollut kaikkea, ettei olla ihan nyt juhlatunnelmissa. Mutta lauantai aamu kun tuli, niin halusin ehdottomasti päästä leffaan ja päivänäytöksen jälkeen olikin jo nälkä. Sitten vain käpöteltiin kohti kotia ja sujahdettiin matkalla Pueblon ovesta sisälle. Pablo oli tarpeeksi hämärässä ja sen verran autenttinen, että tuntui kuin olisi matkustanut jonnekin kauemmaksi. Fiilis ja ruoka teki tehtävänsä. Tunnelma toimi hyvin.
Ravintola täyttyi, joten päätimme siirtyä baariin, että ihmiset pääsee syömään. Emme kuitenkaan enää ottaneet jälkkäriä ja joimme juomamme loppuun ja jatkoimme matkaa kohti kotia. Tämä onkin se paras asia asua kantakaupungissa, kun voi valita kävelyn tai spåran kun liikkuu. Nyt päätimme kävellä, kun oli kiva alkuilta ja olimme melkein kotona jo. Oli siis kaikin puolin onnistunut päivä.
19 vuotta yhteistä taivalta
Ollaan oltu siis 19 vuotta yhdessä, siitä sen 19 vuotta naimisissa. Kyllä, me menimme naimisiin heti. Meidän kohdalla homma toimi ja vuoden päästä kun tulee 20 vuotta täyteen sitä pitää juhlia isommin. Ehkä, sen näkee sitten. Elämä on täynnä valintoja ja joskus valinnat onnistuu ja joskus taas ei. Me ei nähty syitä olla menemättä naimisiin heti. Kyllä meitä toppuuteltiin ja pyydettiin odottamaan. Mutta mitä me oikein olisimme odottaneet? Viime vuotista jouluako? Ei ollut tarvetta odottelulle.
Vaikka peli oli riskaapelia, niin tässä me nyt kuitenkin olemme. Kaikki ei ole ollut auvoista ja kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut meidän parisuhteen aikana, mutta kaikesta pääsee yli, jos on tahtoa ja halua. Kaikesta huolimatta hyvää hääpäivää meille ja kaikille muillekin, joilla nyt lähiaikoina on ollut tai tulee olemaan hääpäivä. Nautitaan näistä yhteisistä hetkistä.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Mies on nukkunut vuoden sohvalla
Mies on nukkunut vuoden sohvalla, eikä tähän liity mitään dramatiikkaa. Hän kaipaa meidän yhteiseen sänkyyn, mutta joutuu nyt vain nukkumaan sohvalla. Syy ei ole hänen eikä minun, eikä myöskään meidän lapsen. Vaan ihan muusta syystä ja nyt kerron siitä täällä ja siitä miten se vaikuttaa meidän parisuhteeseen.
Mies on nukkunut vuoden sohvalla
Muutimme runsas vuosi sitten Helsingin Manhattanille, monesta syystä. Koska halusimme olla lähempänä kaupunkia, kaikki kävelymatkan päässä. Halusimme siirtää pojan toiseen kouluun, joka antaisi hänelle enemmän mahdollisuuksia ja tietenkin meidän koiravanhuksen vuoksi. Nuppu ei siis enää oikein jaksanut rappuja kulkea ylös ja alas. Ei viihtynyt pihalla ja vaikka luonnossa on koirilla kiva temmeltää, se alkoi olla Nupulle hiukan liian pelottavaa. Kun käytiin täällä välillä kävelyllä koirien kanssa, huomattiin, että molemmat koirat tykkäsi alueesta ja me tietenkin myös. Joten kun sopiva asunto ilmaantui eteen, niin muutimme kuukauden varoajalla tänne.
Miten tämä muutto liittyy nyt tähän, että mies joutuu nukkumaan sohvalla? Minäpä kerron. Aika pian muuton jälkeen huomattiin, ettei Nuppu jaksa hypätä enää sängylle ja muutenkin dementia alkoi vaivata koiraa enemmän. Illat ovat Nupulle levotonta aikaa ja vähän pelottavaa. Nuppu on tehnyt oman pesän olohuoneeseen ja viihtyy siellä, mutta pelkää olla yksin. Joten mieheni nukkuu koiran kanssa olohuoneessa. Vähän niinkuin minä nukuin aikanaan Nupun kanssa eteisessä kun oli vauva. Minä tosin nukuin lattialla, mies saa nukkua sohvalla.
Miten tämä on vaikuttanut parisuhteeseen?
Todellisuudessa ei mitenkään. Tosin mies kaipaa kovasti viereeni nukkumaan. Itse nautin taas kovasti siitä, ettei kukaan ole vieressä. Tai noh, nukkuu Söpö vieressä, välillä ihan kiinni. Eli elämme koirien keskellä tässä. Söpö tosin on aina nukkunut minun vieressä, vauvasta asti. Miksi annamme tämän kaiken tapahtua? Koska se on helpompaa näin. Nuppu saa tuntea turvallisuutta kun isäntä on heti vieressä jos häntä tarvitaan ja huutoa tulee siten vähemmän. Ajattelemme siis myös naapureita yöaikaan. Dementoitunut koira kun saattaa huudella aika pitkään, jos siihen ei reagoi. Me ihmiset myös tiedämme, ettei tämä aika kestä pitkään enää, joten teemme vanhuksen elämästä mahdollisismman helppoa ja hyvää.
Nuppu on nyt 17 -vuotias ja yritämme helpottaa hänen loppumatkaansa mahdollisimman paljon. Toistaiseksi ei ole kipuja, eikä muita lääkkeitä kuin silmätipat. Sydän toki vuotaa, mutta ei ole vielä aiheuttanut sen enempää vaivaa. Ehkä tilanne tästä muuttuu vielä. Koira on reipas ja iloinen, puolikuuro mummeli. Nuppu on unohtanut täysin, että on minulle vihainen ja on ihanaa miten Nuppu juoksee moikkaamaan minuakin jo kun tulen kotiin. Nuppu on ollut siis siitä asti kiukkuinen minulle, kun Söpö tuli taloon. Mutta on unohtanut koko homman. Näillä mennään ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.
Mukavaa itsenäisyyspäivää!
Seuraa minua: