Sumuisen hetken romanttinen pitsineule
Mikä erikoinen hetki taltioituikaan kameraan kun päätimme käydä seikkailemassa hiukan Aurinkolahdessa mieheni kanssa ja tietenkin kuvattiin samalla uusin työni. Oli todella satumainen fiilis kun käveltiin aallonmurtajaa pitkin toiseen päähän katsomaan näkyykö mitään. Sumu hälveni pikku hiljaa ympäriltä ja kun päästiin aallonmurtajan toiseen päähän, niin sumu oli jo lähes kaikonnut. Oli muuten aika upean näköistä vaikka sumusta onkin kyse.
Päälläni oli uuden tuunauksen lisäksi Lanttilasta aikoinaan ostettu paita sekä muutama vuosi sitten tuunattu baskeri. Baskeri kuuluu lempiasusteisiini, vaikka ei ole blogissa vilkkunutkaan kuin pari kertaa. Baskeri on niin täysin omaa hullua tyyliäni ja se aiheuttaa kyllä hauskoja keskusteluita pitkin kaupunkia. Baskeri on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta napattu vuosia sitten ja hyvin pienellä muokkauksella se muuttui aika hauskaksi hatuksi.
Myös tämä ihana puuvillaneule on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta napattu muutama vuosi sitten. Neule oli pitkään kaapissa, enkä käyttänyt sitä kuitenkaan, sillä se oli hieman venynyt muodottomaksi kauluksesta sekä vyötäröltä oli aivan liian väljä. Vanhat lakanapitsit ovatkin ihan huippuja tähän hommaan, nimittäin kun sellaisen ompelee kiinni kaulukseen sekä vytärölle, hiukan venyttäen, pitsi silloin tukee paremmin neuletta ja neule ei pääse venymään niin pahasti. Ompelin reunapitsiä myös helmaan sekä hihansuihin. Kaulukseen ompelin lisäksi ovaalin mallisen pitsiliinan, jonka olin ensin leikannut puoliksi. Toiseen hihaan ompelin myös pienen pienen pitsihärpäkkeen. Muutoksen ei tarvitse aina olla suuri kun vaate toimii ja ”korjaantuu”.
Päälläni on villakangastakki, joka on myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, saapikkaat taas on ostettu Kierrätyskeskuksesta aikaa sitten. Ainoastaan mustat leggarit on joskus ostettu uutena, nekin tuunattu ja kovassa käytössä. Käytän niitä useimmiten töissä.
Käsityön teemavuosi 2019 – Kodin kestot
Käsityön teemavuosi 2019 – Kodin kestot, paras lahja ikinä, rakkautta ja lämpöä monin verroin korissa.
Onko itse tehdyt lahjat oikeasti kammotus vai voiko itse tehty olla sittenkin se paras lahja ikinä? Miksi itse tehty lahja on monelle kammotus vaikka kaupasta saisi myös saman lahjan? Onko kyse rahasta vai jostakin muusta? Entäpä jos lahjan tekee vanhoja materiaaleja käyttäen? Näitä asioita käsitellään aika ajoin eri Facebook ryhmissä. Erilaisia selityksiä tulee kyllä mutta mitään sellaista todellista järkevää ei oikein kerrota. Ymmärrän toki, jos joka vuosi saa samat villasukat mutta ainahan voi kertoa toiveitaan myös heille, jotka tekevät lahjoja.
Lähestyin tätä helmikuun teemaa lahja ajatuksella, sillä itse tehty lahja olisi minulle ainakin mieluinen, vaikka osaankin tehdä itse erilaisia juttuja mutta olisi kiva joskus saada jotakin tämän tyyppistä mitä nyt olen tehnyt. Tämä teema oli hiukan hankala, sillä meillä käytetään paljon kestoja mutta tällä hetkellä ei ole niin isoa tarvetta, että lähtisin ompelemaan. Toki nenäliinat oli tuossa viime kuussa esillä mutta koska lähja asia nousi myös keskusteluissa, niin päätinkin tehdä lahjapaketin, joka toivottavasti herättää myös hieman keskusteluja siitä onko itse tehty lahja pahin mahdollinen juttu.
Puheet siitä, että itse tehdyt lahjat ovat ällöttäviä, aiheuttaa minussa aina surua. Suuri työ ja vaiva nähty lahjojen eteen ja ne nakataan eteen päin tai pahimmassa tapauksessa roskiin. Siitä tulee todella surulliseksi. Oli sitten kyse ostetusta lahjasta tai tehdystä pitää tietää ja tuntea se henkilö, jolle lahja tehdään. Ja tehdä/ostaa oikeanlainen lahja.
Käsityön teemavuosi 2019 – Kodin kestot
*****
virkatun korin
Virkatun pesusienen
Virkatun selän pesimen
Virkatun hierontapesimen kahvikuorinta-ainetta varten
Meikinpoistolaput
Nenäliinat ommeltu vanhasta tyynyliinasta – Täällä
Kaikki pestäviä osia.
Kahvikuorinta-aineen
Vaniljasaippuaa
Kylpypommit
Deodorantin
Minun rakkaat ystävät ovat kaikki ansainneet kylpylätunnelman kotiinsa ja siksi on helppo lähteä tekemään tällaista pakettia ystävälle. Jokaiselle oman näköinen ja oman värinen paketti. Tyttärelle esimerkiksi värit olisi mustaa, valkoista ja harmaata. Oman maun ja tyylin mukaan. Sen verran aina jokainen tuntee ystävänsä ja perheen jäsenensä…Siitä olen aivan varma.
Mitä pidät lahjasta? Kelpaisiko sinulle?
Näiden tekeminen on lopultaan todella helppoa ja yksinkertaista vain pylväitä tai kiinteitä silmukoita. Niitä osaan ainakin tehdä. Muu muoto on tullut sitten vahingossa. Ideoita näihin löytyy Pinterestistä sekä ohjeita Youtubesta. Olen muutamia muokkauksia tehnyt näihin, kuten sen, että pesulaput sekä hierontakinnas ovat kaksinkertaiset. Ovat näin tukevammat ja helpommat käyttää. Nämä on myös aika nopeat valmistaa ja lahjan kokoaminen oli todella hauskaa puuhaa.
Langat löytyivät omasta lankalaatikosta ja koska en ole saanut niistä mitään aikaan, oli tällaiset kestot hyvä idea lähteä tekemään. Joskus on siis hyvä asia, että on hamsteri.
Tämä teemakuukausi lähti ihan vahingossa etenemään, ensin oli tarkoitus julkaista nuo nenäliinat tässä kohtaa mutta jotenkin se ei tuntunut sitten ihan sellaiselle työlle, jonka ottaisin esiin teemakuukautena. Varsinkin kun minulla on kova virkkauskausi tässä ja yritän vihdoin kovasti ymmärtää virkkuukoukun sielunelämää. Olen erittäin tyytyväinen tämän paketin lopputulokseen ja kyllä itseäni ilostuttaisi kovasti, jos tällaisen lahjan saisin ystävältäni.


10



