Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
2
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita:
Älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa
Joskus kaikkein ihanimmat ideat eivät synny uusista lankakeristä vaan niistä pienistä pätkistä, jotka odottavat korissa seuraavaa mahdollisuuttaan. Tällä kertaa älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa! Katso, mitä syntyi viimeisistä chenillelangan pätkistä! sai alkunsa täysin sattumalta. Halusin antaa pehmeille chenillelangan jämille vielä yhden mahdollisuuden, ja lopputulos sai minut hymyilemään joka kerta, kun vedän kuulokkeet päähäni.
Älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa – katso, mitä syntyi viimeisistä chenillelangan pätkistä!
Jokainen käsitöitä tekevä tietää sen tunteen. Projekti valmistuu, mutta lankakorin pohjalle jää muutama kerä ja kasa eripituisia langanpätkiä. Liian vähän uuteen laukkuun, mutta aivan liian paljon roskiin.
Minulla chenillelangan jämät ovat odottaneet rauhassa omaa vuoroaan. En ole koskaan osannut heittää kauniita lankoja pois, sillä jokaisella niistä tuntuu olevan vielä yksi tarina kerrottavanaan. Tällä kertaa ne päätyivät aivan odottamattomaan paikkaan, kuulokkeiden ympärille.
Nyt tavalliset kuulokkeet näyttävät siltä kuin ne olisivat hypänneet satukirjan sivuilta. Pehmeä chenillelanka tekee niistä lähes pilven tuntuiset, ja kukat viimeistelevät ilmeen niin suloiseksi, että niitä tekee mieli pitää päässä, vaikka musiikki ei edes soisi.
Langanjämillä on vielä monta elämää
Nämä chenillelangat eivät ole mitä tahansa lankoja. Ne ovat jääneet yli virkatuista laukustani, joiden tekeminen oli yksi viime vuoden suosikkiprojekteistani. Laukut valmistui juuri sellaisena kuin olin haaveillutkin, mutta kuten käsitöissä usein käy, lankaa jäi vielä jäljelle.
En kuitenkaan nähnyt niitä ylijäämänä. Näin niissä mahdollisuuksia.
Hittilaukut ovat olleet hitti kaikille, joille laukut tein, myös itselleni. Viime kesänä en muita laukkuja käyttänyt kuin chenillelaukkua. Ne seurasi minua kaikkialle: Jätkäsaaren rannasta aina Gubalowkan huipulle ja sieltä Krakovaan.
Koko vuoden olen pyöritellyt langanjämiä käsissäni ja miettinyt kuumeisesti mitä ihmettä niistä tekisin, kunnes tämän vuoden Krakova reissulla huomasin, että kuulokkeeni tekonahkaosat varisee ikävästi. Ja siitä se sitten lähti ja muutaman tunnin kuluttua oli kuulokkeet kuin kesäinen kukkaketo.
Ja tiedättekö mitä? Lankaa jäi edelleen. Tämänkin projektin jälkeen jäi vielä langanpätkiä, joista voisi jotakin pientä ja suloista tehdä. Se ilahduttaa minua enemmän kuin harmittaa. Jokainen pieni pätkä tuntuu kuiskaavan, ettei tarina ole vielä valmis. Ehkä niistä syntyy seuraavaksi hiuskoriste, avaimenperä, koriste kukkaruukkuun tai jotain aivan muuta, mitä en ole vielä edes keksinyt.
Minusta käsitöiden kauneus on juuri siinä. Kaikkea ei tarvitse suunnitella valmiiksi. Joskus materiaali kertoo itse, mitä se haluaa olla.
Pienet projektit tuovat suurimman ilon
On helppo ajatella, että vain suuret käsityöt ovat merkityksellisiä. Upea neule, näyttävä mekko tai iso laukku keräävät helposti huomion. Minulle ilo löytyy kuitenkin usein kaikkein pienimmistä projekteista.
- Sellaisista, jotka valmistuvat yhden illan aikana.
- Sellaisista, jotka syntyvät ilman tarkkaa suunnitelmaa.
- Sellaisista, jotka saavat hymyn huulille heti, kun ne näkee.
Nämä kukkaiset kuulokkeet ovat juuri sellainen projekti. Ne eivät muuttaneet maailmaa, mutta muuttivat yhden tavallisen käyttöesineen persoonalliseksi ja juuri minun näköisekseni.
Ehkä juuri siksi rakastan jämälankoja niin paljon. Ne muistuttavat, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä tai suurta ollakseen kaunista. Pienikin langanpätkä voi muuttua joksikin, joka ilahduttaa vielä pitkään. Ja mikä parasta, tämäkään ei ollut chenillelankojen viimeinen tarina.
Lankakorissa odottaa edelleen pieni kasa pehmeitä pätkiä. En vielä tiedä, mitä niistä syntyy, mutta jotain niistä varmasti vielä teen. Kokemus on opettanut, että parhaat ideat ilmestyvät yleensä juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa. Ehkä seuraava suloinen projekti on jo aivan nurkan takana. Ja jos tunnet minut vähänkään, tiedät, että en malta odottaa, että pääsen näyttämään sen myös teille.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Chenillelaukkujen tarinoita: