Haalari odotti vuosia oikeaa kesää – itse ommeltu löytö kaapin perältä
0
Joskus kaikkein rakkaimmat vaatteet eivät löydy kaupasta vaan omasta kaapista, vuosien odotuksen jälkeen. Haalari odotti vuosia oikeaa kesää. Tämä itse ommeltu haalari syntyi vanhan Burda-kaavan pohjalta jo vuosia sitten, mutta jäi pitkäksi aikaa sivuun, kun elämä ja oma vartalo muuttuivat. Nyt se löytyi uudelleen keskellä kesäistä Jätkäsaarta, ja samalla löytyi jotain muutakin: tunne siitä, että vaatteella voi olla oma tarinansa.
Haalari odotti vuosia oikeaa kesää – itse ommeltu löytö kaapin perältä
Kesäisessä Jätkäsaaressa meri tuoksui lämpimältä betonilta ja suolaiselta tuulelta. Aurinko heijastui vaaleista taloista niin kirkkaasti, että silmiä piti siristää. Kävelin rantaa pitkin itse ommeltu haalari päälläni ja mietin, miten erikoiselta voi tuntua pukea ylleen vaate, joka on joskus jäänyt kokonaan pois elämästä.
Tämä haalari ei ole uusi. Tein sen vuosia sitten. En edes enää täysin muista, ompelinko tämän version vuonna 2019 vai korona-aikana 2020, jolloin ompelin muutenkin valtavasti. Ensimmäinen testiversio syntyi ainakin vuonna 2019, ja siitä on edelleen kuvia vanhassa blogipostauksessa. Lopullisempi versio jäi kuitenkin pitkäksi aikaa kaapin perälle.
Syy oli yksinkertainen: se ei enää mahtunut päälle. Silti en koskaan halunnut luopua siitä. Ehkä siksi, että itse tehdyissä vaatteissa on aina jotain enemmän kuin pelkkä kangas ja saumat. Niihin jää kiinni elämäntilanteita, iltoja ompelukoneen ääressä, keskeneräisiä ajatuksia ja pieniä unelmia siitä, millainen ihminen vielä joskus haluaisi olla.
Muistan korona-ajan hyvin. Päivät tuntuivat samaan aikaan hitailta ja levottomilta, ja ehkä juuri siksi käsillä tekeminen tuntui niin tärkeältä. Ompelukone surisi iltaisin keittiön pöydällä ja kangaspinot pienenivät hitaasti yksi projekti kerrallaan. Moni leipoi silloin hapanjuurileipää tai maalasi vanhoja huonekaluja, opetteli neuleiden salaisen maailman. Minä ompelin.
Vaatteet kantavat mukanaan aikaa
Kaavana käytin Burda 6/2015 -lehden kaavaa, vaikka olin tehnyt joskus myös oman, hyvin samantyyppisen version. Oma kaava oli kuitenkin niin pieni projekti ja niin hankala enää muokata, että päädyin tällä kertaa käyttämään valmista pohjaa. Ja oikeastaan olen siitä nyt iloinen.
Nuorempana ajattelin usein, että itse tekemisen pitäisi tarkoittaa kaiken tekemistä täysin alusta asti. Että oikea ompelija piirtää itse kaavat, kehittää jokaisen yksityiskohdan ja onnistuu täydellisesti ilman kompromisseja. Nykyään ajattelen toisin.
Ehkä käsityössä tärkeintä ei ole täydellisyys vaan suhde siihen, mitä tekee. Se, että vaate tuntuu omalta. Että siihen liittyy jokin muisto. Tämä haalari muistuttaa minua ajasta, jolloin maailma pysähtyi hetkeksi. Samalla se muistuttaa siitä, miten paljon oma suhteeni vaatteisiin on muuttunut vuosien aikana. En enää jaksa innostua pikamuodin jatkuvasti vaihtuvista trendeistä samalla tavalla kuin ennen.
Rakastan edelleen vintagea, vanhoja kankaita ja vaatteita, joissa näkyy eletty elämä. Ehkä juuri siksi en osannut heittää tätä haalaria pois silloinkaan, kun se jäi käyttämättä vuosiksi. Monet kaikkein tärkeimmistä vaatteista eivät ole täydellisiä. Niissä voi olla vähän vino sauma, vaikea vetoketju tai yksityiskohta, jonka tekisi nykyään eri tavalla. Silti juuri niistä tulee kaikkein rakkaimpia, koska niihin liittyy aikaa. Ja aikaa tähän haalariin todella liittyy.
Kaapin perältä takaisin elämään
Kun sovitin haalaria uudelleen vuosien jälkeen, yllätyin. Ei siksi, että se mahtui päälle, vaan siksi, että se tuntui edelleen täysin omalta. Monet vaatteet näyttävät vuosien päästä vierailta. Ne muistuttavat ihmisestä, joka ei enää ole sama. Mutta tämän kanssa kävi päinvastoin. Tuntui melkein siltä kuin vaatteen olisi pitänytkin odottaa juuri tätä kesää.
Ehkä siksi pidän hitaasta muodista enemmän kuin koskaan ennen.
Nopea muoti perustuu ajatukseen, että kaikki on hetkellistä: trendit, materiaalit ja joskus jopa vaatteet itse. Mutta kaikkein rakkaimmiksi eivät yleensä jää ne vaatteet, jotka ostetaan hetken mielijohteesta. Rakkaimmiksi jäävät ne, joihin liittyy aikaa, muistoja ja omaa tekemistä.
Tämä haalari ei ole täydellinen. Tekisin varmasti nykyään monta asiaa eri tavalla. Mutta ehkä juuri siksi pidän siitä niin paljon. Se kertoo yhdestä elämäni vaiheesta.
Ja ehkä vähän myös siitä, miten oma suhtautuminen itseeni on muuttunut pehmeämmäksi vuosien aikana. En enää etsi täydellisyyttä samalla tavalla kuin ennen. Haluan vaatteita, joissa voi elää oikeaa elämää, kävellä rantaa pitkin tuulisena kesäiltana, juoda kahvia liian hitaasti ja tuntea olonsa omaksi itseksi.
Kun katson näitä kuvia nyt, en ajattele ensimmäisenä vartaloa tai sitä, miltä näytän. Ajattelen sitä, miten hyvältä tuntui pukea tämä haalari uudelleen. Ja ehkä juuri se onkin kaikkein tärkeintä.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Burda 6/2015 kaavan ensimmäinen versio:
Liian pienistä farkuista syntyi unelmahame
Kesän parhaat DIY-projektit syntyvät usein täysin vahingossa. Tällä kertaa kaikki alkoi farkuista, jotka olivat jääneet kaapin perälle liian pieninä odottamaan kohtaloaan. En halunnut luopua niistä, sillä farkkukangas vain paranee vanhetessaan. Kun katselin vanhoja denimpaloja ja leikattuja lahkeita lattialla, mieleeni alkoi hahmottua idea boheemista, vähän epätäydellisestä mutta persoonallisesta hameesta. Ja juuri siinä hetkessä syntyi ajatus projektista, jonka nimeksi voisi melkein antaa Kuinka liian pienet farkut muuttuivat seikkailuhameeksi. Näin liian pienistä farkuista syntyi unelmahame, jollaista ei löydy kenenkään muun vaatekaapista, ainakaan vielä. Tärkein osa hameessa on volanki, joka ei tällä kertaa olekaan ihan tavallinen volanki.
Liian pienistä farkuista syntyi unelmahame
Rakastan vaatteita, joissa näkyy elämä ja kädenjälki. Sellaisia, joita ei löydä kauppojen rekeiltä eikä algoritmien suosikeista. Halusin tehdä farkkuhameen, jossa olisi liikettä, kerroksia ja vähän yllätyksellisyyttäkin. Sellaisen, joka näyttäisi siltä kuin se olisi löytynyt pienestä vintageputiikista jostain merenrantakaupungista.
Projektin lähtökohta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin täydellinen. Farkut olivat liian pienet, joten ensimmäiseksi leikkasin lahkeet pois kokonaan. Sen jälkeen aloin purkaa rakennetta rohkeasti auki. Suurensin farkkuja sivusaumoista, jotta hameeseen tulisi enemmän tilaa ja mukavuutta. Samalla poistin myös haarasauman, mikä muutti farkkujen siluetin täysin.
Rakastan sitä vaihetta, kun vaate lakkaa olemasta “vain farkut” ja alkaa muuttua joksikin uudeksi. Kangas alkaa käyttäytyä eri tavalla, muodot muuttuvat ja ideat syntyvät työn edetessä. Tässä projektissa en tehnyt tarkkaa suunnitelmaa etukäteen, vaan annoin materiaalin johdattaa.
Volangin rakentaminen oli ehdottomasti projektin kiinnostavin osa. Käytin siihen vanhoja lahkeita sekä farkkujämää, joita olin säästänyt aiemmista ompeluprojekteista. Halusin kuitenkin välttää liian siistiä ja symmetristä lopputulosta. Siksi päätin tehdä volangista epätasaisen ja elävän.
Toinen puoli hameesta jää tarkoituksella pidemmäksi ja roikkuu hieman. Juuri se tekee hameesta persoonallisen. Se tuo kokonaisuuteen liikettä ja sellaista huolettoman boheemia tunnelmaa, jota rakastan erityisesti kesätyylissä.
DIY farkkuhame tuo persoonallisuutta tyyliin
Nykyään monet vaatteet näyttävät keskenään samanlaisilta, joten itse tehtyjen vaatteiden viehätys tuntuu entistäkin suuremmalta. DIY farkkuhameessa parasta on se, ettei kukaan muu omista täysin samanlaista. Jokainen sauma, leikattu reuna ja denimkerros kertoo omasta ideasta ja hetkestä.
Pidän erityisesti siitä, miten erilaiset farkkusävyt näkyvät tässä hameessa. Tummempi denim, vaaleammat kulutukset ja erisävyiset palat tekevät pinnasta kiinnostavan. Mitä enemmän hameessa katsoo yksityiskohtia, sitä enemmän siinä huomaa pieniä yllätyksiä.
Tämä projekti muistutti myös siitä, ettei vaatteiden tarvitse olla täydellisiä näyttääkseen hyvältä. Itse asiassa juuri pienet epäsymmetriat tekevät tästä hameesta niin elävän näköisen. Roikkuva volanki tuo siihen lähes taiteellisen yksityiskohdan, joka liikkuu kauniisti kävellessä.
Kesäisessä säässä yhdistin hameen raidalliseen neuletakkiin ja vanhoihin punaisiin kenkiin. Lopputulos oli juuri sellainen kuin toivoin: vähän romanttinen, vähän taiteellinen ja sopivasti rento. Tällaiset asut tuntuvat kaikkein eniten omilta. Raidallinen neule on yli kymmenen vuotta sitten löytynyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Siihen aikaan kävin paljon Kyläsaaren kaupassa. Neule on siis edelleen minulla kovassa käytössä.
DIY-projekteissa parasta on myös se, että ne antavat vanhoille vaatteille uuden mahdollisuuden. Sen sijaan että liian pienet farkut olisivat jääneet käyttämättömiksi, niistä syntyi yksi kesän kiinnostavimmista vaatteista. Samalla tuli käytettyä hyödyksi vanhat denimjämät, joita olin säästänyt “jos joskus tarvitsen näitä”. Näköjään tarvitsin.
Ehkä juuri siksi rakastan farkkukangasta niin paljon. Se kestää aikaa, muokkautuu käyttäjänsä mukaan ja näyttää usein vain paremmalta kuluneena. Kun vanhan vaatteen purkaa osiin ja rakentaa uudelleen, siinä on jotain yllättävän inspiroivaa.
Tämä hame ei ehkä ole täydellinen, mutta juuri siksi pidän siitä niin paljon. Se näyttää elämältä, luovuudelta ja pieneltä kesäseikkailulta farkkukankaan muodossa.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää ideoita farkkutuunaukseen: