Miten tehdä arjesta seikkailu
0
Arki ei aina näytä seikkailulta. Se näyttää jäätyneeltä kanavalta, kotona juodulta kahvilta ja siltä, että päivä alkaa aivan kuten kaikki muutkin. Silti olen viime aikoina miettinyt yhä useammin, miten tehdä arjesta seikkailu, ei lähtemällä pois, vaan katsomalla lähemmäs. Löytämällä asioita, ei enää etsimällä.
Miten tehdä arjesta seikkailu
Aamu Jätkäsaaressa oli lähes äänetön. Jäätynyt kanava lepäsi paikallaan, pilvet kulkivat tasaisena peittona taivaalla ja talot seisoivat rauhallisina reunoilla. Maisema ei huuda mitään. Se vain on. Siinä hetkessä ymmärsin taas, että arjen seikkailu alkaa pysähtymisestä. Ei siitä, että tapahtuu paljon, vaan siitä, että huomaa.
Palasin sisälle ja laitoin kahvin. Ei kahvilan hälinää, ei taustamusiikkia, vain keittiön hiljaisuus ja veden kiehuminen. Kaadoin kahvin lempikuppiin, siihen jossa on kasvot posliinissa. Vaahto asettui pintaan pehmeäksi kerrokseksi. Istuuduin alas ja annoin hetken olla itselleni.
Kun kysyn itseltäni, miten tehdä arjesta seikkailu, vastaus ei ole “enemmän”. Se on “tietoisemmin”.
Arjesta tulee seikkailu, kun:
- pysähtyy ja huomaa ympäristön pienet yksityiskohdat,
- vaihtaa näkökulmaa ja näkee tavallisen uudella tavalla,
- antaa itselleen luvan olla läsnä ilman suorittamista.
Esimerkiksi kahvihetki kotona on täydellinen tapa harjoitella tätä. Ei kahvilan hälinää, ei kiirettä, vain hiljaisuus, kuuma kuppi kädessä ja pieni hetki vain itselle. Tässä pysähtyminen, tässä näkökulman vaihtaminen ja läsnäolo toteutuvat konkreettisesti.
Seikkailu omassa elämässä
Päivä jatkui pieninä etappeina. Odotushuoneen pöydällä lehdet lepäsivät siistissä pinossa. Selasin muotilehteä hitaasti, en vertaillen vaan tutkien. Kankaat, liikkeet, värit. Inspiraatio ei ole pakkoa muuttaa itseään. Se on ilo huomata jotakin kaunista. Pieni kävely ulkona jäätyneen kanavan laidalla tuntui samalla tutkimusretkeltä, vaikka kyse oli vain tavallisesta päivästä.
Yksi pysähdys oli peilin edessä. Punainen takki hehkui talven harmautta vasten, farkut olivat kulkeneet mukana vuosia, ja katseeni ei enää etsinyt hyväksyntää vaan tunnisti oman tyylinsä. Yli viidenkymmenen seikkailu ei ole sama kuin nuorena. Se ei ole jatkuvaa etsimistä. Se on löytämistä. Rohkeus ei enää tarkoita suuria suunnanmuutoksia, vaan sitä, että uskaltaa olla juuri siinä missä on.
Päivän hiljainen päätös
Illalla koti tuntui määränpäältä. Oven sulkeutuminen oli kuin retken viimeinen askel. Söpö nukkuu kyljellään, tassu hieman koukussa, hengitys tasaisena. Hänen maailmassaan ei ole tavoitteita eikä suorittamista. On vain lepo.
Seikkailu ei siis ole paikka, johon matkustan. Se on tapa katsoa päivää. Jäätynyt maisema ei ole vain talvi, se on muistutus pysähtymisestä. Kotona juotu kahvi ei ole vain rutiini, se on hetki itselle. Peilikuva ei ole vain ulkonäkö, se on eletty tarina.
Ehkä arjen seikkailu on juuri tätä: pieniä löytöjä, jotka tapahtuvat omassa elämässä. Päiviä, jotka eivät näytä suurilta, mutta tuntuvat omilta. Ja kun ilta hiljenee ja koti hengittää rauhassa, voi ajatella, että taas yksi tutkimusmatka on tehty.
Ei kauas. Vaan syvemmälle tähän hetkeen.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Saman kaltaisia postauksia: