Hae
VillaNanna

Vuoden 2024 ompelutyöt

Vuoden 2024 ompelutyöt

Seuraavana kooste vuoden 2024 ompelutyöt. Kohta ovatkin vuosi koosteet loppu ja päästään kunnolla taas itse asiaan ja aiheeseen. Erottelin kaikki vuoden asiat paloiksi ihan siitä syystä, että on helpompi lukea mitä vuodessa on tapahtunut näin osissa kuin lukea kaikki yhtenä pötkönä. Ei kukaan jaksa lukea monta sivua höpöhöpöä.

Vuoden 2024 ompelutyöt

Ompelu ei ole ollut vuonna 2024 mitenkään loistokas, jos vertaa menneisiin vuosiin. Mutta jotakin kivaa on tullut tehtyä ja pidettyä osaamista yllä. Tähän en kuitenkaan kerää niitä ompelutöitä, joita olen tehnyt töissä, esimerkkitöitä ja testitöitä siis. Eli töissä olen kyllä ommellut ihan koko ajan, vaikka kotona en niinkään.

TAMMIKUU

Meikkipussi

Tai minulle tämä on käsityöpussi. Opettelin uuden tekniikan, jota ommeltiin nuorten kanssa, että saadaan tilkkulaatikoita tuhottua. Noh, vaikka kuinka yritettiin, niin tilkkukasat eivät vain pienentyneet. Tein omista tilkuista pussukan tarpeeseen.

Esittelyssä käsityöpussukka

HELMIKUU

Tilkkuhommia

Samaa tilkkuideaa, kuin meikkipusissa, sovelsin myös kattaukseen. Tein siis pienimmistä tilkuista vielä lasin aluset ja servettipidikkeet. Tuli super söpöt ja ovat kovassa käytössä. Näissä on se hyvä, että nämä voidaan myös pestä.

Tilkut pöytään

MAALISKUU

Päiväpeiton korjaus

Päätin olla fiksu ja korjata meidän päiväpeittoa, joka on koirien kanssa mennyt aika nopeasti entiseksi. Koirat kun tekevät pesiä ja raapivat peittoa. Hauska projekti, joka jatkuu edelleen. Uusia korjauksia on tullut tehtyä ja taas olisi yksi uusi reikä korjattavana.

Rikkinäisen päiväpeiton korjaus

Over size -farkkuliivi tilkusta

Jos muistan ihan oikein, niin liivi on ylijäämäprojektin tuotoksia. Voin muistaa myös väärinkin. Liivi on ihan paras juttu kun tarvitsee lisälämpöä asuunsa. Liivi on sen verran iso, että sen voi heittää myös takin päälle, jos on tarve.

Toiviopukeutuminen

HUHTIKUU

Mekkotehtaan mekko

Huhtikuussa innostuin ompelemaan ja mekkoja syntyi monen monta. Jotenkin aina tuossa keväällä alkaa kunnon ompelufiilis kun pitää saada kaikenlaisia mekkoja valmiiksi. Tämä mekko onkin minulla tuolla kaapissa edelleen. Pidän sitä enemmänkin syysmekkona kuin kesämekkona.

Kevät ja Mekkotehdas

Poolopaita pitsistä

Ylijäämäprojektin tuotoksia ja lopputuloksena aivan ihana poolopaita, jota voi yhdistää oikeastaan minkä alle tahansa. Näitä haluaisin enemmänkin.

Pitsinen poolopaita

Kesäiset ompelutyöt

Siirrytään hienosti kesään. Kesällä on loma ja voisi kuvitella, että silloin ompelukone laulaa minkä kerkiää. No, ei kyllä kauheasti laulanut, vaikka muutaman ompelupäivän pidinkin ja sain ommeltua kaikkea kivaa muutaman päivän aikana.

TOUKOKUU

Mollamaija mekko

Tilkuista valmistettu mekko. Niistä isommista tilkuista. Esittelin kaikki tilkkutyöt vähän väärässä järjetyksessä. Tämä mekko oli siis ensimmäinen tilkkutyö ja sen jälkeen tuli käsityöpussi ja muut. Yksi rakkaimmista mekoistani.

Mollamaija mekko

Maksimittainen Saana

Myös tämä mekko oli tästä kierrätyskankaasta ensimmäisenä tehty mekko, mutta esittelyssä vasta myöhemmin. Eli se toinen, jonka ompelin tilkuista esiteltiin ensin. Tätä mekkoa käytin paljon kesällä.

Maksimittainen Saana

KESÄKUU

Mekkotehdas 2

Mekkotehdas 2 -kirjan toppi kaavalla tein ylijäämäprojektin tiimoilta mekon. Toppi kaava on todella monipuolinen ja sillä voi tehdä kaikenlaisia juttuja. Itse rakastuin tähän mekkoon ikihyviksi.

Mekkotehdas Helmat 2 -kirjan Louna toppi

Pitsinen ranta-asu

Ihana pitsinen ranta-asu ommeltiin tosiaan sellaisesta pitsistä, josta ei oikein muuta voi tehdä. Ranta-asu lähti mukaan Yyteriin ja se toimi täydellisesti siellä. En voi sille mitään, mutta ranta-asut ovat ihania ja ei haittaa vaikka niitä on monta.

Pitsinen ranta-asu

Syksyn ompelutyöt

Syksy tuo tullessaan ihanat lämpimät vaatteet. Rakastan brittiläistä maalaisromantiikkaa ja siihen kuuluvaa tweediä, kukonaskelta ja voimakkaita ruutuja. Ja tietenkin ihanat paksut neuleet kuuluvat minun kaappiini aina syksyllä.

LOKAKUU

Sähkönsiniset housut

Housuni eivät nyt ihan tweediä ole, mutta villasekoitetta kyllä. Niitä onkin kiva käyttää näin syksyllä ja talvella. Korkea vyötärö tuo kivasti myös vartalon muodon esille.

Itse tein siniset housut

 

JOULUKUU

Tilkusta vaatteeksi

Koska tilkut on minulle sellainen intohimo, niin pakkohan oli käyttää kaikki mahdolliset tilkut tähän ns. tilkkufleeceen ja hieno tuli kaikkinensa. Tämä on aiheuttanut paljon katseita, missä vain olen tämän kanssa liikkunutkin.

Tilkuista vaatteeksi

Vakosamettihame

Vakosametti on yksi lempimateriaalejani, vaikka kaapista ei löydy kuin yhdet housut ja nyt tämä hame. Aikanaan oli myös erilaisia bleisereitä, kun tehtailin nuorena vakosametista vaikka ja mitä.

Vakosamettihame Fibre Moodin kaavalla

Yöpuku

Ompelin meidän Tallinnan reissulle itselleni myös yöpuvun, joka valitettavasti olikin aivan liian suuri ja odottaa nyt korjausta korjauspinossa. Tai tuo toppiosa odottaa. Olen ommellut siis yöpuvun viime vuoden puolella, vaikka se esiteltiinkin tänä vuonna.

Epäonninen yöpuku

Tässä Vuoden 2024 ompelutyöt, aika kivasti tuli tehtyä, vaikka ei ihan samalla määrällä mitä ennen.

Vuoden 2024 ompelutyöt

Rentoa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Vuoden 2024 lempiasut

Vuoden 2024 tuunaukset

Vuoden 2024 luetuimmat postaukset

Vuoden 2024 lankatyöt

2 kommenttia

  1. Anne Jennika kirjoitti:

    Vau oletpa ollut ahkera! 🙂 Minun suosikkini on Mollamaija -mekko ja haaveilen itsekin tekeväni joksus tilkkumekon… mutta tein syksyllä hameen palakankaista rypytyksin ja hermo meni niin monta kertaa, että jätän palat ja rypyt hetkeksi 😀

    Löysin blogisi vasta hiljattain (kun lisäsin omani blogi.fi sivulle aukesi samalla ihan uusi maailma) ja olipa ihan löytää käsityäpainotteista luettavaa, kiitos siitä! <3

    nann-e.blogspot.com

    • villananna kirjoitti:

      Kiitos paljon kommentistasi 🙂
      Jos hermo menee, niin kannattaa hetkeksi jättää homma siihen ja jatkaa kun taas on sellainen fiilis. Tuo Mollamaijamekko on aika kiva ja suhteellisen helppo myös tehdä. Mekkotehtaan mekot on ylipäänsä aika kivoja tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *