Pitsiverhosta tehty mekko
Pitsiverhosta tehty mekko on ollut mun tämän vuoden juhannusmekko. Minulla on ollut perinteenä pukeutua mekkoon aina juhannuksena, paitsi viime vuonna kun olin juhannuksen kipeänä. Mutta tänä vuonna taas pukeuduin mekkoon ja en siis mihin tahansa, vaan itse tehtyyn kierrätysmateriaalista valmistettuun mekkoon. Se kuuluu tähän minun perinteeseen.
Pitsiverhosta tehty mekko
Pitsiverho on meidän paviljongin verhoja, jotka säästin muutossa ja olen niistä nyt tehnyt erilaisia juttuja. Materiaalia on vielä hiukan jäljellä, joten jotakin on vielä tulossa jämistä. Tein näistä verhoista siis mekon sekä hameen. Molemmat vaatteet on esitelty täällä ja olen kysynyt myös somessa, että miten yhdistelisin molemmat vaatteet. Eli olen ensimmäisen yhdistelmän esitellyt hameesta ja nyt tulee ensimmäinen mekon kanssa.
Mekon kaava: Mekkotehdas Helmat -kirjan Saana
Alusmekko: Burda 5/13
Alusmekon jouduin tekemään ostetusta kankaasta, sillä en löytänyt mitään sopivaa kierrätettynä. Itselläni on todella harvassa yksiväriset kankaat ja kirppareilta en löytänyt sitten mitään niin kirkasta kuin olisin halunnut. Oli siis ihan pakko suunnata Eurokankaaseen ostamaan pala kangasta. Tämän asun idea on lähtenyt mieheltäni ja minusta kirkas mekko pitsimekon alla toimii oikein hyvin.
Ylijäämälaatikosta mekoksi
Paviljongin materiaalit siis joutui heti tuohon ylijäämälaatikkoon, josta ne ovat vähitellen päätyneet vaatteeksi tai joksikin muuksi. Uskon, että pääsette näkemään muunlaisia yhdistelmiä näiden pitsiluomusten kanssa vielä tämän kesän aikana. Olen siis julkaissut kuvan mekosta somessa ja kysynyt miten sen voisi pukea päälleen ja ehdotuksia on tullut valtavat määrät. Ja niistä olen pari ideaa päättänyt testata, sillä ovat aika pitkälti minun tyylisiä juttuja.
Muutama ehdotus:
- pastellin värinen alusmekko
- valkoinen alusmekko
- farkut ja toppi
- pyöräilyshortsit ja toppi
- trikoinen haalari
Ehdotuksia saa siis laittaa lisääkin. Otan kaikki riemulla vastaan ja nappaan sieltä minulle sopivat jutut. Näitä ehdotuksia en siis vielä ole kokeillut ollenkaan vaan vain tuon mieheni ehdotuksen kirkkaasta alusmekosta. Tästä yhdistelmästä tykkään siis todella paljon ja voisi mekein sanoa, että kyseessä on voimavaate jopa. Sen verran fiiliksen nousi kun laitoin mekon päälleni.
Mitä olette mieltä tästä yhdistelmästä?
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Juhannuksen mekot


4
















Ihana luomus! Kevyt ja kesäinen 😍
Kiitos paljon 🙂 Tykkään itsekkin tosi paljon tästä mekosta.
Tosi ihanalta näyttää! Yhtä aikaa kevyt ja raikas, juhlava ja näyttävä 😍
Kiitos paljon 🙂