Hae
VillaNanna

Syksyn refashion ideat

Syksyn refashion ideat

Nyt olisi aika syksyn refashion ideat -koostepostaukselle. Olenkin jo tuolla Instagramissa nostanut esille vanhoja töitäni, joita olen tässä vuosien saatossa tehnyt ja nyt siirrän nuo julkaisut tänne blogiin. Koska olen tuunannut niin valtavasti kaikkea, niin ihan kaikkea en rupea laittamaan uudestaan esille. Mutta laitan ne, jotka ovat olleet eniten mieleeni ja jotka löytyvät edelleen kaapistani ja käytöstäni.

Syksyn refashion ideat

Jokaisen kaapista löytyy aina sellaisia vaatteita, jotka eivät enää vaan mahdu syystä tai toisesta päälle. Tällaisia vaatteita on helppo lähteä tuunailemaan uuteen uskoon. Tällä hetkellä tuunaus saa myös näkyä ja se on kierrätysvaatteiden lisäksi alkanut npusta isoksi jutuksi, kuten on myös korjaaminen. Tuunaus on aina ollut lähellä sydäntäni ja tuossa oli muutama vuosi kun en tehnyt muuta kuin tuunasin. Nythän minulla on tarkoitus päästä eroon kankaista, jotka hilloontuvat kaapissa vain. Siksi tuunauksia on tullut tehtyä todella vähän.

Tämä vanhojen tuunausten postaussarja alkaa nyt ihan vain paitatuunauksilla. Mitä kaikkea voidaan valmistaa liian pienistä college -ja neulepaidoista. Tää on mun ihan ehdoton suosikkihomma muokata paidasta jotakin uutta, tein sitten isompaa muutosta tai pienempää. Refashion -koosteet julkaistaan aina silloin tällöin ja kyseessä siis pitkälti niitä töitä, joita olen tehnyt vuosia ja vuosia sitten.

Collegeista kaikkea söpöä

Liian pienen ja liian tylsän collegepaidan on helppo tuunata aika helposti ja nopeastikin. Riippuen mitä paidalta haluaa. Joskus paita voi olla itselle ehkä liian hassun mallinen, joten tuunaaminen auttaa siihenkin. tässä pari ideaa, jotka löytyvät tästä blogista.

Valkoinen paita romanttiseksi

Koska rakastan rönsyilevää pukeutumista, niin tietenkin tähän tuunaukseen oli itsestään selvää, että lisään paitaan pitsiverhoa. Tämä työ onkin yksi suosikeistani ja edelleen käytössä.

Harmaaseen pitsiä

Pitsi sopii kaikkeen ja siksi sitä laitan ihan joka paikkaan aina. Ehkä kaikkein eniten juuri neuleiden, farkkujen sekä collegen seuraksi tulee laitettua juurikin pitsiä ja erilaisia pitsejä.

Sininen paita sopivaksi

Joskus taas ei tarvitse tuunata niin paljon, vaan on kiva välillä laittaa jotakin ihan pientä, kuten tässä paidassa olen tehnyt. Näyttävä takakappale hoitaa asianta ja leveyttä saatiin paitaan reilusti lisää laittamalla vain koristenauhaa taakse.

Syksyn refashion ideat

Harmaa paita rakastaa flanellia

Tämän paidan tuunasin kaksi kertaa, ensin ilman ompelua, mutta se jäi täysin pitämättä, joten kun äidiltäni sain flanellipaidan, joka ei sitten pojille mahtunut, niin lisäsin flanelliosat paitaan ja siitä tulikin heti hauska jokapaikan paita.

Tuunaa vetoketjulla

Vetoketjut on hyvä tuunausmateriaali myös ja tässä mieheni vanhassa paidassa on hyödynnetty tosiaan vetoketjua vain. Paita on lyhennetty, koska oli niin omituisen mittainen minulle ja sen jälkeen paita on vain leikattu edestä auki ja lisätty vetoketju.

Syksyn refashion ideat

Neuleiden runsaat muodot

Tosiaan paitojen tuunaukset ovat kaikkein eniten meikäläisen juttuja, vaikka kaikenlaista olen tuunannut, mutta jotenkin tämä on eniten sitä minun juttuani. Paidoista kun saa valmistettua oikeastaan mitä tahansa. Vaikka ihan uusia vaatteita.

Turkoosi liian pieni paita

Liian pieni paita on helppo tuunata ihan vain kiiloilla ja tietenkin tuunaus saa näkyä kauas, siksi kiilat voidaan tehdä vaikka pitsistä. Tumman turkoosiin paitaan sopii mustat pitsit ja vielä voi ommella helmaan koristenauhaa pitsien päälle.

Syksyn refashion ideat

Marjapuuronpunainen

Minulle vaatteet on myös rooliasu, jolla esittelen sen hetken fiilistä sekä uuden roolin, tässä asussa olen hakenut sellaista heppahöperön juhlatunnelma-fiilistä. Kartanon rouva, joka ei aina istu hevosen selässä.

Syksyn refashion ideat

Paidasta keepi

Olen aika vilukissa, niin erilaiset keepit ja pelleriinit on mun juttu. Nämä on helppo heittää päälle ja nauttia olostaan vain. Näillä käperrytään sohvan nurkkaan nauttimaan olostaan kun ikkunan takana sataa.

Neulepaidasta takki

Joskus jokin neulepaita on vain tosi hassu päällä ja sen saa aika helposti toimimaan kun leikkaa keskeltä paidan auki ja kiinnittää esimerkiksi hakaset tai vetoketjun, heti paidan ulkonäkö muuttuu ja näyttää päällä ihan toiselle.

Syksyn refashion ideat

Paidasta poncho

Ponchot on mun juttu monin tavoin ja monta ponchoa olen tehnyt venuttuneista paidoista. Tämä on yksi lempparini ja alkusyksystä käytän sitä ihan ilman takkia ja myöhemmin voin heittää ponchon takin päälle antamaan lisälämpöä.

Syksyn refashion ideat löytyy blogista

Ja tosiaan blogistahan löytyy tagilla ”tuunaus” valtavasti lisää erilaisia tuunauksia, myös nämä täällä taas esillä olevat. Instagramissa kun kyselin mitä mieltä ollaan, että julkaisen näitä uudestaan, niin aika suoraan sanottiin, että kyllä. Syynä oli se, että nämä unohtuu kun paljon tulee kaikkea uutta blogiinkin. Syksyn refashion ideat -koosteet tulee aina silloin tällöin ja koitan laittaa myös vanhan blogin juttuja esille. Aika paljon olen jo tuonut niitäkin uudelleen tänne uuteen blogiin, tai ei tämäkään enää niin uusi ole.

Tässä siis kymmenen paitatuunausta, jotka ovat minulla edelleen käytössä ja seuraava lista tulee sitten joskus talvella tai milloin sitten ikinä tuleekaan. En osaa sanoa. En halua näitä koosteita kuitenkaan joka päivä laitella, vaikka itse näistä niin pidänkin.

Syksyn refashion ideat

Rauhaisaa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

4 kommenttia

  1. Milla kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus, tosi kivoja tuunausideoita! Aiemmin tuli itselläkin tehtyä enemmän tuunausjuttuja, mutta nyt viime aikoina olen pääasiassa ommellut itselleni vaatetta ja suunnitellut mm. talvitakkeja seuraavaksi talveksi. Materiaalit löytyisivät jo valmiiksi, niin ei olisi kuin kaavoittaa ja aloittaa. 🤗

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

    • villananna kirjoitti:

      Joo, ei tässä itsekkään ihan hirmuisesti ole tullut tuunailtua. Pitäisi taas aloitella, kun kaapissa on iso määrä vaatteita, jotka pitäisi saada takaisin käyttöön.

  2. Tyylimurun Tiina kirjoitti:

    Hienoja tuunauksia, jälleen kerran! Tämä on hyvä muistutus, että vanhoja ei aina kannata laittaa kierrätykseen, vaan voi keksiä jotain uutta ja uniikkia.

    • villananna kirjoitti:

      Kyllä, pyrin itse siihen, että hyödynnän omani aina ensin. Siksi minulla menee kiertoon todella vähän mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *