Eläimellinen matka-asu
Eläimellinen matka-asu löysi tiensä päälleni kun matkasimme kohti Tallinnaa. Asu kuuluu vaatekaappipäiväkirjan sivuille myöskin, sillä esiemrkiksi neule on ikuisuuden vanha. Se on toki uutena ostettu ennen vuotta 2014, joka oli käännekohta elämässäni sekä blogissani. SIlloin kirpparit valtasi elämäni.
Eläimellinen matka-asu
Neule ei ollut kauhean hyvässä kunnossa, kun kaivoin sen esille ennen matkaa. Nukkaa oli niin paljon, että ei auttanut muu kuin kaivaa nypynpoistaja esille ja alkaa hommiin. Siinä hommassa vierähtikin jokin tovi. Neule on talvisin kovassa käytössä ja käytän paitaa lähinnä töissä. Mutta nyt paita muuttuihin kivasti, kun sain nypyt pois siitä. Sen vuoksi aina kannattaa huoltaa vaatteensa ennen kuin niitä lähtee poistamaan kaapista.
Hameen olen saanut, oli minulle aivan liian suuri, joten hame on korjattu minulle sopivaksi. Jalkaan sujahti suloiset korolliset nilkkurit, jotka on hankittu vuosia sitten kirpparilta. Jos muistan oikein, niin Fidasta. Alunperin oli tarkoitus pukea toinen takki, mutta valkoinen keinoturkistakki kuitenkin toimi parhaiten nyt minulla. Koska hame oli päälläni, niin alle tarvittiin jotakin läämintä vielä ja tietenkin puin vuorelliset sukkahousut. Näillä pärjää vähän kylmemmälläkin kelillä.
Olen maksimalisti
Minimalismi tuli tutuksi ihmisille Konmarituksen mukana. Minimalismia alettiin pitää ekologisena vaihtoehtona. Ihmiset alkoivat tyhjentää kaappejaan kovalla kädellä ja veivät vaatteensa kierrätykseen. Parempi vaihtoehto se kuin heittää pois. Jotkut laittoi koko vaatekaapin uudestaa, poistivat kaikki vanhan ja ostivat tilalle uudet kapselikaappiin sopivat. Mutta onko se sitten niin ekologista?
Itse en laita juuri koskaan mitään kiertoon. Nyt toki kun muutimme pienempään asuntoon, on ollut pakko laittaa pois niitä vaatteita, joita ei käytä juuri koskaan. Oman vaatekaapin ajatus on se, että kaikki vaatteet ovat lempivaatteita ja kaikki käytetään loppuun asti. Tällä hetkellä en oikein ole hankkinut mitään, kun kaapissa on paljon kankaita, jotka pitää tehdä pois, myös lankoja on paljon.
Minulle on myös tärkeää, että minulla on vaatteita moneen eri menoon, jottei tarvitse hankkia yhtään mitään, vaan sukellan vain kaappiini ja se on siinä. Ainut asia mitä minulla ei ole, kun en ole oikein löytänyt sopivaa on juhlapuku. Kaapissa on keskeneräisenä yksi puku, joka pitäisi korjata sopivaksi, mutta vieläkin se siellä ihmettelee pussissa. Ehkä sen joskus saa valmiiksi.
Mahtavaa lauantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu
Tänään avataan vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu, nimittäin puin eilen ihanan lämipimän neulemekon, jonka olen neulonut vuosia sitten. On yli 10 vuotta vanha mekko ja toimii edelleen mahdottoman hyvin, vaikka painoakin on tullut paljon lisää. Kengätkin ovat hankittu yli 10 vuotta sitten ja nyt monen vuoden jälkeen kaivoin ne naftaliinista.
Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu
Jokainen itse neulottu vaatte on minulle monin tavoin arvokas ja niistä on todella vaikea luopua, jos tulee sellainen tilanne, että niistä on pakko luopua. Tämän mekon olin myös laittamassa eteen päin, mutta päätinkin eilen laittaa mekon päälleni ja totesin lopulta, että ei, en laita mekkoa jakoon kuitenkaan, sillä mekko sopi kuin sopikin päälleni. Valitettavasti en enää muista, mistä lehdestä olen ottanut ohjeen tähän, uskoisin, että on jokin vanha Moda, jota ei enää edes julkaista. Mutta en ole ihan varma, sellainen muistikuva on. Jos lehden joskus löydän, niin lisään neuleen tiedot tänne.
Mekko ei ole riemunkirjava, vaan tyylistäni poiketen hyvinkin maltillinen ja klassinen neulemekko. Joka on oikeastaan aika hyväkin asia, kun näin ulkopuolisin silmin katsoo. Mustaa lankaa on aika vaikea neuloa sekä virkata, joten olen hyvin ylpeä siitä, että olen saanut mekon joskus valmiiksi asti. Värejä mekossa on kolme: Musta pääväri, jonka lisäksi löytyy myös harmaata sekä valkoista. Tähän mekkoon on helppo yhdistää mitä tahansa tai sitten mennä päävärillä, joka on musta.
Mustaa päästä jalkoihin
Moni onkin jo huomannut, että olen alkanut pukeutua paljon mustiin vaatteisiin. Se ei ole mitenkään ollut tarkoituksen mukaista ja minullahan ei ihan hirveästi ole mustaa oikeasti kaapissa, mutta jotenkin sekin vähä on nyt eniten käytössä, syystä jota en nyt ihan tiedä. Mutta joka tapauksessa, nytkin tässä päivän asussani lähdin liikkeelle mekon pääväristä, joka on musta. Ensimmäisenä kaivoin thermal sukkahousuni, jotka ovat kokonaan mustat, näillä sukkahousuilla pärjää todella hyvin kylämällä kelillä, tällä kertaa tosin ein nyt todellisuudessa niin kylmä ollut, mutta pysyin hyvin lämpimänä.
Jalkaan tosiaan kaivoin vanhat ihanat hapsusaappaani esille. Jouduin ennen käyttöönottoa harjaamaan mokan hyvin mokkaharjalla ja sain näin myös liankin pois. Jostain kummasta sitäkin oli tullut, vaikkei saapikkaita olla käytetty moneen vuoteen. ja lopuksi iskin mustan pipon päähäni, johon olen tehnyt tupsun ihan omin kätösin. En näe järkeä ostaa tupsuja, kun ne voi itsekin tehdä helposti. Toki takki oli myös päällä, mutta siitä nyt ei kuvia otettu. Musta biker -talvitakki.
Mukavaa maanantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2











